Aikoinaan ylioppilaslakkia pidettiin koko kesä ja valmistuneiden lahjatkin olivat aika erilaisia. Lue muistoja lahjoista ja mitä nykyisin annetaan.

Kodin Kuvalehden kyselyyn vastanneet ovat yhtä mieltä siitä, että aiemmin oli tavallisempaa antaa käyttöesineitä ja maljakkoja, nyt annetaan enemmän rahaa. Aina hyödyllisen tuntuisillekaan esineille ei kuitenkaan ole löytynyt käyttöä:

”Minä sain hopealusikoita, joilla ei ole ollut kymmeneen vuoteen käyttöä. Nykyisin annetaan rahaa, koska nuorten maku ja tarpeet ovat niin yksilöllisiä.”

Rahan muotokin oli ennen erilainen: muistatko kirjoittaneesi tai saaneesi itse lahjashekkejä? Nykyistä yleisempi lahja aiemmin oli myös koru.

"Siitä jäi pysyvä muisto. Kirjojakin annettiin ennen enemmän."

Jossain vaiheessa muotia olivat isot kukkakimput. Kyselyyn vastanneet mainitsivat, että nyt tyypillisempää on ojentaa yksi ruusu.

Sankaria yritetään ilahduttaa myös yhä enemmän persoonallisilla lahjoilla. Lukijat kertovat, että nykyään lahjaksi annetaan erilaisia elämyksiä: määriteltyjä lahjakortteja tai jopa matkoja. Valmistuneita ilahdutetaan myös harrastukseen liittyvillä asioilla.

Ja vaikka lama jyrää, monen mielestä rahaa annetaan nykyään paljon enemmän kuin ennen. Eräs vastaajista muistelee, että ennen maaseudulla oli pankissa tai kaupassa lista, johon saattoi pistää pienenkin summan ja sillä tavalla muistaa puolituttua ylioppilasta: "Ei tarvinnut olla viiskymppinen kourassa.”

Toisen mielestä elintason noustessa kynnys antaa arvokkaampia lahjoja pienenee. "Lahjaksi voi tulla jopa älypuhelin tai tabletti.”

Lue myös:

Rapea marenkikakku valmistujaispöytään

Tämä laulu itkettää eniten kevätjuhlassa