Jouluun valmistautumisen voi aloittaa juuri silloin kun se itsestä parhaalta tuntuu - ja nauttia joka hetkestä.
Jouluun valmistautumisen voi aloittaa juuri silloin kun se itsestä parhaalta tuntuu - ja nauttia joka hetkestä.

Kun ei malttaisi odottaa, joulumaton voi virkata kesälomalla ja kortit askarrella alkusyksystä. Joulu on vuoden ihaninta aikaa, joten olisi hölmöä nauttia siitä vain pari viikkoa, sanovat Janika, Minna, Mira, Ida ja Anna.

Janika, 22, Kauhajoelta:

"Tein kaksi ensimmäistä lahjaa tammikuussa"

Nämä paketit menevät anopille, siskonpojalle, parhaalle ystävälle ja miehen siskolle. "Vielä on mooonta pakettia tekemättä", Janika sanoo.
Nämä paketit menevät anopille, siskonpojalle, parhaalle ystävälle ja miehen siskolle. "Vielä on mooonta pakettia tekemättä", Janika sanoo.

Joulu 2015 oli painajainen, tai niin Janika luuli. Hän oli juuri eronnut ja mies oli muuttanut pois.

”Jäin yksin sairaana ja rahattomana kissan kanssa viettämään joulua.”

Mutta siitäkin joulusta tuli ihan kiva. Oli joululauluja, kaakaota, suklaata ja hiljaisuutta.

Ja nyt on paljon enemmän. Kyseessä on toinen joulu uuden puolison kanssa.

Oikeastaan joulu alkoi syyskuun alussa, kun Janika keitti ensimmäisen kupillisen joulukaakaota ja joi sen Tonttu Toljanderia katsoen. Sitten hän keitti kattilallisen riisipuuroa.

Ihan vain, koska joulu on niin ihana.

”Mies vähän ihmetteli. Ehkä saan hänet pian ripustamaan jouluvalot!”

Jollekin tuntemattomalle Janika neuloo villasukat, ihan vain ilahduttaakseen.

Ensimmäiset kaksi lahjaa Janika valmisti viime tammikuussa (niiden sisältö on tietysti vielä salaisuus. Nyt suuri osa muistakin lahjoista on paketoitu (salaisuuksia nekin).  Sen verran voi vihjata, että sisältö on lämmintä ja itse tehtyä.

Jollekin tuntemattomalle Janika neuloo villasukat, ihan vain ilahduttaakseen. Iloinen vastaanottaja löytyi paikkakunnan Facebook-ryhmästä.

Villasukkien neulomiseen kiteytyy Janikan mielestä se, mikä joulussa on tärkeintä. Toisesta välittäminen ja sen osoittaminen.

”Tärkeintä on olla läheisten kanssa. Aikaisemmin syksyllä se ei ollut itsestään selvää, kun sairastuin ja jouduin yli kuukaudeksi sairaalaan.”

Sari Nurmijärveltä:

"En suostu laskemaan joulukukkieni määrää"

"Viimeistään heinäkuussa alkaa joulun suunnittelu, yleensä jo juhannuksen tietämillä", Sari sanoo.
"Viimeistään heinäkuussa alkaa joulun suunnittelu, yleensä jo juhannuksen tietämillä", Sari sanoo.

Syyskuussa Sari työntää sormensa multaan ja ajattelee joulua intensiivisesti. Ei tiettyä hetkeä, vaan niitä kaikkia, jolloin koti on täynnä kukkia, valoja ja kynttilöitä, eikä ole kiire mihinkään.

Ne hetket alkavat olla käsillä.

Mutta ensin on istutettava hyasinttien sipulit, sitten amarylliksen. On muistettava hommata ja hoitaa jouluruusut ja -kielot ja -kaktukset, joka viikko jotakin uutta.

”En suostu laskemaan kukkien määrää, mutta itse asiassa määrä on aivan järkyttävä. Amarylliksiakin on niin paljon erilaisia, ja haluan saada upeimmat.”

Miten yksi tuoksu voikaan tuoda mieleen niin monta muistoa!

Kun Sari kulkee kaupan käytäviä, hän terästää katsettaan. Tänäkin vuonna pitää saada juuri oikeanlaiset kynttilät adventtiasetelmaan kukkien keskelle.

Sellaiset, ettei niistä haluaisi muuttaa mitään.

”Joulu kuuluu rakentaa vähitellen, ei hetkessä.”

Jos kukat ovat onnistuneet ajoittamaan kukintansa juuri oikeaan aikaan aattoa (ja joku aina on, koska niitä on niin paljon), Sari hengittää syvään hyasintin tuoksua.

Miten yksi tuoksu voikaan tuoda mieleen niin monta muistoa – ja tehdä täydellisen onnelliseksi!

Sarin joulublogi löytyy täältä

Mira Sumiaisista:

"Isäntä yritti sanoa, että jouluvalot laitetaan vasta joulukuussa"

Miran tämän vuoden joulukranssi on jo valmis, ja aika paljon muutakin.
Miran tämän vuoden joulukranssi on jo valmis, ja aika paljon muutakin.

Tulisivatpa jo, Mira huokaa. Lasten päiväkotikuvat. Näkisi, millaisia ne ovat. Pääsisi kunnolla askartelemaan kuvista joulukortteja.

Vaikka ei Mira ole malttanut aivan askartelematta olla. Ensimmäisistä syyskuussa tehdyistä korteista tuli seinäkoristeita.

”Tein myös jouluasetelman pieneen kirpparilta löytämääni kasvihuoneeseen.”

Joskus illalla Mira katsoo jouluasetelmaansa: valaistu lumiukko, pikkuinen joulupukki, omaa kotia muistuttava koristetalo, vaivalla tehty origamikuusi, pari pikkuruista pakettia.

Silloin jokin sydämessä läikähtää, lämmin tunne, tunnetta on vaikea pukea sanoiksi.

Kun on aikuinen, voi itse päättää, koska joulun aloittaa.

”Jouluvalotkin kaivoin esiin, vaikka isäntä oli aluksi sitä mieltä, että ne laitetaan vasta joulukuussa.”

Mutta jos joulunvieton voi aloittaa kolme kuukautta etuajassa, miksei sitä aloittaisi?

”Pian vaihtuvat pöytäliinat punaiseen ja tonttukoristeet tulevat ikkunalaudoille. Kun on kolme alle kouluikäistä lasta, joulua edeltävät kuukaudet ovat ainoa aika, jolloin jaksan oikeasti panostaa kodin sisustamiseen.”

Miraa alkaa vähän naurattaa. Oikeastaan jouluhössötyksen voisi perustella sillä, että lapset nauttivat.

Mutta ei se ole ainoa syy.

Jouluna aikuisestakin saa tuntua vähän lapselta. Ja kun on aikuinen, voi itse päättää, koska joulun aloittaa.

Ida Hyvinkäältä:

"Pitäisi jo päättää, millaiset lautaset katan joulupöytään"

Kaverit kutsuvat Idaa usein tonttutytöksi. ”Se sopii ihan hyvin, olen henkeen ja vereen jouluihminen.”
Kaverit kutsuvat Idaa usein tonttutytöksi. ”Se sopii ihan hyvin, olen henkeen ja vereen jouluihminen.”

Ensimmäinen joulukranssi oveen valmistui elokuun 20. päivä. Lokakuun ensimmäisenä päivänä kaikki itse tehdyt joulukortit olivat valmiina.

Tai vähän enemmänkin. Niitä oli kymmeniä. Mutta ei se haittaa.

”Laitan ylimääräiset Diakonialaitoksen kautta vanhuksille”, Ida sanoo.

Kun Ida askarteli kortteja, hän tunsi itsensä täysin rauhalliseksi ja onnelliseksi.

Joulussa on tärkeintä rakkaus. Se leviää itsestä muihin.

Mitä siitä, että jouluun on vielä monta kuukautta? Joulunpyhät kuluvat niin nopeasti, että olisi tuhlausta olla nauttimasta jo nyt.

Kun sormet liimasivat lumihiutaleita kortteihin, ajatukset olivat kortin saajassa. Ajatukset olivat kauniita.

”Joulussa on tärkeintä rakkaus. Se leviää itsestä muihin.”

Seuraavaksi pitäisi päättää, millainen kattaus joulupöydässä on. Mielellään mahdollisimman pian.

On tärkeää, että lautasliinat ja pöytäliina sopivat yhteen lautasten ja haarukoiden kanssa.

”Viime vuonna yhdistin luonnonläheisen teeman tonttuaiheisiin, kun tilasin netistä aivan ihanat tonttulautaset.”

Idan joulublogi löytyy täältä

Anna Espoosta:

"Oli hassua virkata joulumattoa kesälomalla"

”Tykkään paljon valkoisesta, mutta sen rinnalle otan tänä vuonna joulun teemaväriksi kultaa ja sinistä. Rakkain joulukoristeeni on vaarin mummulleni tekemä jouluenkeli”, Anna sanoo.
”Tykkään paljon valkoisesta, mutta sen rinnalle otan tänä vuonna joulun teemaväriksi kultaa ja sinistä. Rakkain joulukoristeeni on vaarin mummulleni tekemä jouluenkeli”, Anna sanoo.

Kun päiväkodin vanhempainillassa aletaan puhua joulumyyjäisistä, Anna ei kuulu heihin, jotka toivovat olevansa muualla.

”Alan innoissani suunnitella, mitä voisin valmistaa myyntiin.”

Joulusukkia ja -kortteja! Sytykeruusuja! Erilaisia tonttulakkeja! Hyvän mielen joulukalentereita aforismeineen! Heijastavia perhosia!

Ne kaikki on jo tehty tai melkein tehty, myyjäisten lisäksi ystäville ja läheisille. Illalla tai päivällä, omassa rauhassa.

”Toissa kesänä oli hassua virkata joulumattoa auringonpaisteessa mökkirannassa, kun lapsi polskutteli vieressä. Toisaalta lapsenikin tykkää kuunnella joululauluja ja leikellä lumihiutaleita myös kesällä.”

Riisipuuron voi keittää pari kertaa kuukaudessa ympäri vuoden. Kaneli tuoksuu joululta.

Ajoissa, muttei pakosti suorittamalla. Se voisi olla Annan motto jouluvalmistelujen suhteen.

”Mielestäni on hyvä tehdä silloin kun into iskee.”

Joulu on näpertelyä rakastavalle vuoden kohokohta. Miksi kohokohdan pitäisi kestää vain pari viikkoa, kun sen kestoon voi vaikuttaa itse?

Täydellisinkään värisävy ei riitä, ellei joulupöydän ympärillä istu kolme sukupolvea ilman kiirettä.

Juuri nyt Anna odottaa, koska suklaakonvehtiröykkiöt saapuvat kauppoihin. Mitä on tarjolla tänä vuonna?

”Laitan erivärisiin mariskooleihin niihin sointuvia kääreellisiä konvehteja. Siitä on tullut joulunodotusperinteeni.”

Mutta täydellisinkään värisävy ei olisi kylliksi, ellei joulupöydän ympärillä istuisi kolme sukupolvea ilman kiirettä. Ja ellei joulupipareita olisi leivottu isoäidin vanhoilla muoteilla.

”Mitä toi on? Yök, en syö!”
”Mitä toi on? Yök, en syö!”

Mistä tietää, että on aikuinen? Siitä, että puheestamme häviää monta lausetta, joita lapsena käytimme alvariinsa. Moni niistä olisi yhä käyttökelpoinen. Tosin eivät kaikki.

1. Lapsena sai olla ihanan avuton, pelokas ja palveltavana.

”Voitko tulla peittelemään?”

Ihana ajatus! Joku asettelisi peiton päälleni hellästi ja varovasti, ehkä olkapäiden taakse niin, että on oikein turvallinen olo. Sitten hyvänyön suukko ja valot pois.

”Nosta syliin.”

Tälle olisi paljon käyttöä suloisina sunnuntaiaamuina, masentavina maanantai-iltoina ja oikeastaan kaikkina elämän päivinä.

”Keinutaan! Anna vauhtia!”

Aivan ehdottomasti aikuisenakin pitäisi keinua ja saada kunnon vauhdit!

”Jätä valo palamaan.”

Tämäkin tuntui lapsena turvalliselta. Ei kai pimeän pelko ole mikään lasten yksinoikeus?

2. Ihan kaikkea ei tosin saanut lapsena itse päättää.

”Onks pakko laittaa pipo?”

Aikuisena joutuu väittelemään korkeintaan itsensä kanssa siitä, olisiko kuitenkin järkevää käyttää pipoa pakkasella, vaikka se näyttäisikin tyhmältä ja litistäisi kampauksen.

”Saako jo herätä?”

No saa! Ja valitettavasti herääkin, myös viikonloppuna, kun kerrankin saisi nukkua.

”Miksi en saa koiraa?”

Tätä voi joutua tivaamaan puolisolta. Pitkälliset väsytystaistelut voivat johtaa onnellisiin vuosiin, jolloin puolisokin rakastuu sydänjuuriaan myöten pikku hauvaan.

”Onks pakko lähtee mökille?”

Kerrotaan, että tämän lauseen kuulevat kyllä monet mökkihöperöt, joille on sattunut urbaanimpi puoliso.

”Onko pakko mennä päiväunille? En tahdo!”

Tätä ei kuule aikuisen suusta ikinä! Päiväunethan ovat harvinaista herkkua ja melkein parasta, mitä mieleen tulee!

”Koska on karkkipäivä?”

Aikuisuudessahan hyvää on se, että karkkipäivä on periaatteessa aina, kun huvittaa.

”Minä ite! Haluan syödä ihan ite.”

Olisihan se toisaalta ihanaa, jos joku joskus väsyttävän päivän päätteeksi kärräisi kotiin ja syöttäisi ennen kuin peittelisi nukkumaan.

Aikuisen suusta kuullaan harvoin myös seuraavat lauseet:

En halua näitä housuja! Tyhmät housut!

En laita hanskoja!

Ihan oikeesti ei ole vessahätä.

Saanks mä mennä Maijan luo yöks?

Onko pakko tulla sisälle? (Leikit on kesken!)

Saanko valvoa pidempään?

Saanko mennä koneelle?

3. Katoaako kärsimättömyys iän myötä?

”Koska ollaan perillä?”

Eikö muka tule koskaan mieleen ruuhkabussissa tai metrossa sama? Joskus myös väsyneenä ja masentuneena: milloin elämä tulee valmiiksi niin, ettei ole jatkuva sekamelska ja kaikki kesken? Perille on pitkä matka.

”Tylsäääää! Ei oo mitään tekemistä!”

Koska viimeksi valittelit tekemisen puutetta? Aivan, aikuisena keksii kyllä vapaa-ajalla puuhaa. Ja usein parasta on juuri se, ettei ole kerrassaan mitään tekemistä hetkeen!

4. Lapsena sai olla reilusti epäluuloinen.

”Yök, en syö!”

Ei välttämättä kohota tunnelmaa aikuisten kesken päivällispöydässä.

5. Lapsena maailmakin oli vielä toisenlainen.

”Puhelin soi! Minä vastaan!”

Koska muistat viimeksi riemastuneesti ihan oikeasti, kun tuntemattomasta numerosta soitetaan? Viestien jatkuva piippauskin vie melkein hermoparantolaan.

”Voitko olla mun kanssa huomenna?”

Miksiköhän aikuisena ei enää esitä epämääräisiä hengailukutsuja kavereille? Ollaan vain yhdessä eikä tehdä mitään!  Pitääkö aina olla jokin syy tapaamiselle?

6. Lapsena moni asia oli kyllä ihan epäreiluakin.

”Kaikki muutkin saa mennä!”

Aikuisena on ihan sama, meneekö joku muu vai ei. Usein haluaa nimenomaan karttaa paikkoja, joissa on ruuhkaa.

”Kaikilla muillakin on sellanen mummopipo.”

No sitten menee ja ostaa omilla rahoilla, jos kerran haluaa mennä massamuodin perässä!

7. Lapsena ei ujosteltu suotta.

”Kakka!”

Aikuisena... noh, onhan se iloinen asia toki yhä.

”Pyyhkimään!”

Voi kunpa saisi hoitaa nämä vessa-asiat ihan itsenäisesti vielä vanhuudessakin.

Kalenteriin voi purkaa luovuuttaan ja stressiään, sanovat paperikalenteriharrastajat.
Kalenteriin voi purkaa luovuuttaan ja stressiään, sanovat paperikalenteriharrastajat.

Kalenteri on Leenalle ja Eijalle todellinen intohimo, jonka tuunaamisessa ja täyttämisessä voi vierähtää joka päivä pari tuntia.

Kalenteri on monille paljon enemmän kuin vihkonen, johon merkitään tulevat menot. Se ei ole pelkästään ajanhallintamenetelmä, vaan koko elämän hallintakirja. Se voi olla myös askarteluprojekti, joka kehittää omaa luovuutta, ja jonka äärellä stressi laantuu. Tai päiväkirja, johon voi purkaa sydäntä. Arjen dokumentointia, johon voi palata vuosien päästä.

Kun kysyimme Kodin Kuvalehden lukijoilta, miksi paperikalenteri päihittää sähköisen, saimme muun muassa seuraavia perusteluita:

”Asiat konkretisoituvat.”

”Kun kirjoitan kynällä, jää parempi muistijälki aivoihin.”

”Paperille on helppo tehdä myös epävirallisia merkintöjä ja piirustuksia.”

”Teknologia temppuilee liikaa.”

”Hahmotan paperiversion paremmin.”

”Näkömuistin tukena paperinen on parempi.”

Monille paperikalenteri on suorastaan intohimo.

”Kalentereiden koristeleminen on suoraan sanottuna räjähtänyt käsistä. Käytän kalenterin tuunaamiseen vähintään pari tuntia joka päivä.”

”Kalenterin koristelu on minulle sitä kuuluisaa omaa aikaa”, sanoo Leena Torvinen, 40.

Silloin luovuus pääsee valloilleen. Leena koristelee kuvin, tarroin ja teipein kalenterinsa jokaisen viikkoaukeaman ennen kuin alkaa täyttää siihen omia ja perheensä menoja.

”Tuunaukseen vaikuttaa senhetkinen tunnelma ja se, onko kyseessä työ- vai lomaviikko.”

”Aamukahvia juodessani kirjoitan, kuinka kauan ja miten nukuin. Illalla kirjoitan, millainen päivä oli, missä kävimme ja tapahtuiko jotain erityistä.”

”Kalenterin ääressä teen tilin, miten päivä on mennyt ja mitä loppuviikolla on luvassa.”

Eija Mikkosella, 38, on peräti neljä kalenteria, joista yksi on trendikäs bullet journal, muistikirjan ja kalenterin yhdistelmä.

”Täydellinen elämänhallintakirjani, jota ilman olisin hukassa”, Eija sanoo.

Lisäksi hän hallinnoi omaa työkalenteriaan ja perheensä menokalenteria. Neljäs kalenteri on henkilökohtainen päiväkirja.

”Kalentereiden koristeleminen on suoraan sanottuna räjähtänyt käsistä. Käytän kalenterin tuunaamiseen vähintään pari tuntia joka päivä. Se on rentoutumishetkeni. Kalenterin ääressä teen tilin, miten päivä on mennyt ja mitä loppuviikolla on luvassa.”

Lue lisää paperikalenteriharrastuksesta Kodin Kuvalehdestä 18/2018. Voit lukea jutun myös digilehdestä sekä tähtiartikkelina.