Napakka kapalo oli vauvan tavallisin nukkumapaikka ennen unipusseja ja ihokontaktia.
Napakka kapalo oli vauvan tavallisin nukkumapaikka ennen unipusseja ja ihokontaktia.

Tuoreen äidin ei ehkä kannata kysyä vauvanhoito-ohjeita isoäidiltä. Vertailimme 1960-, 1980- ja 2010-luvun vauvanhoito-oppaita. Moni totuus esimerkiksi imetyksestä ja kiinteästä ruoasta on vuosien varrella kääntynyt päälaelleen.

Aloitetaan asiasta, joka ei ole muuttunut miksikään. Suomalaisvauvat ovat jo vuosikymmeniä nukkuneet ensimmäiset unensa äitiyspakkauslaatikossa.

Tosin Maatalousnaisten Keskuksen 1962 julkaisema Lastenhoito-opas ehdotti myös toista edullista ensivuodetta, joka olisi aika kiva tänäkin päivänä:

1960-luku: Halvin ja kuitenkin tarkoituksenmukainen on tavallinen pärekori. Sen reunat on verhottava kauniilla, vaalealla suojuskankaalla sekä kauneus- että siisteyssyistä. Myös äitiysavustuspakkauslaatikkoa voidaan käyttää lapsen ensimmäisenä vuoteena.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lapsen paras ravinto

Toinen asia, joka on pysynyt samana: vauvan paras ruoka on ollut jokaisella vuosikymmenellä rintamaito.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Erot alkavat siitä, kun eri vuosikymmenen äidit pujottavat rinnanpään vauvansa suuhun. 1960-luvulla kaikessa lapsenhoidossa vaalittiin huolellista puhtautta, niin myös imettämisessä:

1960-luku: Nänni ympäristöineen on hyvin pestävä keitetyllä vedellä ja vanutupposilla, ja ennen lapsen suuhun panoa on siitä puserrettava muutama tippa hukkaan.

"On turhaa pitkittää syöttöaikaa tarpeettomasti."

Muutenkin 1960-luvun imetys oli säännellympää kuin myöhempinä vuosikymmeninä.

1960-luku: Syöttäminen kestää yleensä 15 – 20 min. Terve täysiaikainen lapsi saa usein jo 5 – 10 minuutissa melkein koko tarvitsemansa määrän, kun hän nälkäisenä imee täysinäistä rintaa. On turhaa pitkittää syöttöaikaa tarpeettomasti.

1980-luku: Valmistautuessasi imetykseen rauhoitu ja rentoudu ensin. Ota mukava imetysasento, jossa voit samalla rentoutua. Anna lapsen imeä niin kauan kuin haluaa, vaihtaen rintaa välillä.

2010-luku: Imetys aloitetaan eri syöttökerroilla vuorotellen eri rinnasta. Jos vauva vaikuttaa ensimmäisen rinnan jälkeen vielä nälkäiseltä, jatketaan imetystä toisesta rinnasta. Erityisesti ensipäivinä rintaa kannattaa vaihtaa, jos vauva on imenyt yhtä rintaa noin puoli tuntia ja haluaa vielä jatkaa imemistä

"Sopivat ateria-ajat ovat n. neljän tunnin väliajoin."

Ja kuinkas monta kertaa päivässä vauvaa pitikään imettää?

1960-luku: Terve, normaalipainoinen lapsi tarvitsee 5 ateriaa päivässä. Ensimmäisinä viikkoina tarvitsee lapsi useimmiten aterian myös kerran yöllä. Sopivat ateria-ajat ovat n. neljän tunnin väliajoin, jolloin mahalaukku ennättää tyhjentyä ennen seuraavaa ateriaa.

2010-luku: Vauvaa tulisi imettää aina, kun hän osoittaa merkkejä imemishalusta. Täysimetetyt lapset imevät yleensä 8–12 kertaa vuorokaudessa, mutta yksilöllinen vaihtelu on suurta. Tiheät imetykset turvaavat vauvan riittävän maidonsaannin.

Rintamaito on vauvalle parasta, mutta 1960-luvun äiti olisi saanut huutia, jos olisi tarjonnut sitä useammin kuin neljän tunnin välein. Tottuu vielä liian hyvälle, tuolloin ajateltiin.
Rintamaito on vauvalle parasta, mutta 1960-luvun äiti olisi saanut huutia, jos olisi tarjonnut sitä useammin kuin neljän tunnin välein. Tottuu vielä liian hyvälle, tuolloin ajateltiin.

Jos maito ei riitä

Kun vauva syntyi 1960-luvulla, hänen ensimmäisen päivän ateriansa saattoi olla keitettyä, mietoa sokerivettä.

Jos äidin oma maito ei jatkossa riittänyt (mikä oli väkisin harvennettujen imetysvälien vuoksi melko tavallista), vauvalle annettiin laimennettua lehmänmaitoa. Korvikkeitakin alkoi jo olla, mutta ne olivat kalliita.

"Lähinnä äidinmaitoa muistuttava seos on ½ maitoa, ½ kauralientä tai vettä ja 5 % sokeria."

1960-luku: Mikäli lapsi ei saa äidinmaitoa, käytetään laimennettuja lehmänmaitoseoksia. Lähinnä äidinmaitoa muistuttava seos on ½ maitoa, ½ kauralientä tai vettä ja 5 % sokeria.

1960-luvun oppaasta löytyy imettämättömälle äidille yhtä vähän ymmärrystä kuin tämän ajan nettikeskusteluista:

1960-luku: Äidin omassa vallassa on huomattavassa määrin, kykeneekö hän ”pysymään maidossa” ja itse ruokkimaan lastaan. Enemmän hyvää, tarmokasta tahtoa, uskoa asian onnistumiseen ja imeväisen ruokinnan oikeata ymmärtämistä!

Joskus, ikävä kyllä, on äitejä, jotka oman mukavuutensa vuoksi eivät halua olla sidottuja lapsen ruokinta-aikoihin eivätkä pitää itseään maidossa. Näin ei kuitenkaan menettele kukaan lapsensa parasta ajatteleva äiti.

Sosetta pöytään – ja pöydälle

Lisäruokaan siirryttiin 1960-luvulla aikaisin. Sokeriin ei silloin suhtauduttu yhtä tiukasti kuin nyt.

1960-luku: Ensimmäisen lisäruoan muoto on mehujen käyttö, joiden antaminen aloitetaan n. 3 – 4 viikon ikäisenä. Marjoista ja mehuisista hedelmistä puserretaan mehu erikseen, laimennetaan keitetyllä vedellä ja maustetaan sokerilla. Noin 2 – 3 kuukauden ikäisenä annetaan raastetta sinänsä ja tarvittaessa sokerilla maustettuna.

1980-luvun lopulla vauva sai ensimmäisiä maistiaisia keitettyyn veteen mössätystä perunasta kolmekuisena, 1990-luvun alussa nelikuisena.

2010-luvun ohje on tämä:

2010-luku: Äidinmaito riittää yleensä terveen ja täysiaikaisena syntyneen lapsen ainoaksi ravinnoksi puolen vuoden ikään asti. Imetystä tai korvikeruokintaa tulisi jatkaa ainakin siihen asti, kun lapsi täyttää vuoden. Kaikki lapset tarvitsevat kiinteää ruokaa 6 kuukauden iästä lähtien.

"Hunaja on vauvalle erittäin sopiva raakaravinto."

Hunaja mainitaan erikseen sekä 1960- että 2010-luvun vauvanhoito-ohjeissa:

1960-luku: Hunaja on (2 – 3 kk:n ikäiselle) erittäin sopiva raakaravinto myös joko mehuna tai muiden ruokien yhteydessä.

2010-luku: Lapselle ei anneta lainkaan hunajaa alle vuoden ikäisenä, koska hunajan mahdollisesti sisältämät bakteeri-itiöt voivat alkaa itää imeväisen kehittymättömässä ruuansulatuskanavassa.

Sotkun keskellä

2010-luvulla vauvoille suositellaan sormiruokailua. Idea ei ole uusi. 1980-luvun vauvanhoito-oppaassa sillä oikein mässäillään:

1980-luku: Antakaa vauvan sotata, antakaa hänen upottaa sormensa kulhoon ja imeä niistä ruokaa, älkää estelkö häntä kokeilemasta mihin lusikka kelpaa. Siistiähän se ei ole, mutta vauvalle se on tärkeää. Vauvan iho kestää pesua, ruokalappu suojaa vaatteet ja paperi lattian. Antakaa hänen syventyä ateriointiinsa ja nauttia siitä.

"Ainakin kerran viikossa keitetään valkopyykki."

1960-luvulla sottaamista ei suositella. Syy on kenties siinä, ettei apuna ollut vielä automaattipesukoneita vaan lapsen pyykki pestiin näin:

1960-luku: Sopiva tapa on säilyttää päivittäin kerääntynyt vauvan likapyykki vedessä kannellisessa sangossa, likaisimmat vaatteet erillään. Veteen on hyvä liuottaa saippualiuosta tai muuta vastaavaa, ei kuitenkaan voimakasta lipeäpitoista ainetta. Peseminen toimitetaan joka ilta ja huuhtominen suoritetaan huolellisesti useassa vedessä, ettei vaatteisiin jää ihoa ärsyttäviä aineita. Ainakin kerran viikossa keitetään valkopyykki.

Puhtaudessa riitti muutenkin töitä. Käsi sydämelle, kuinka moni tämän päivän vanhempi huolehtii vauvan nukkumapaikan puhtaudesta 1960-luvun kriteerein?

1960-luku: Lattia pestään joka päivä nurkkia myöten kostealla rievulla ja tomut pyyhitään huolellisesti ensin kostealla, sitten kuivalla rievulla.

Isäkin saa jo osallistua vauvan hoitoon tasaveroisena vanhempana.
Isäkin saa jo osallistua vauvan hoitoon tasaveroisena vanhempana.

Saako isäkin hoitaa?

1960-luvun oppaassa isä mainitaan vain parissa lauseessa ja vasta, kun aletaan puhua leikki-ikäisistä ja nuorista:

1960-luku: Aikuisten, ennen kaikkea isän ja äidin, on annettava lapselle tunnustus suoritetuista hyödyllisistä pikku töistä.

Ja:

Kukapa olisikaan luotettavampi ystävä nuorelle tytölle ja pojalle kuin oma äiti ja isä. Heiltä saa parhaat neuvot, he eivät koskaan petä.

2010-luvun oppaassa otetaan huomioon sekin mahdollisuus, ettei vauvan toinen huoltaja ole mies.

1980-luvulla neuvolan antamissa monisteissa tähdennettiin jo isän merkitystä vauvalle:

1980-luku: Aikaisemmin varsinkin isät ajattelivat, että isästä on hyötyä lapselle vasta tämän ollessa jo leikki-iässä. Kuitenkin isän ja lapsen välinen suhde kehittyy sitä paremmaksi ja antoisammaksi mitä varhemmin se alkaa ja mitä enemmän aikaa lapsi ja isä viettävät toistensa kanssa. Vauvaan tutustuu parhaiten hoitamalla häntä, joten isät alusta asti hoitamaan vauvaa!

2010-luvun oppaassa otetaan huomioon sekin mahdollisuus, ettei vauvan toinen huoltaja ole mies. Puhutaan puolisosta, kumppanista ja toisesta vanhemmasta:

2010-luku: Sekä raskausaika että lapsen syntymä vaativat paljon myös toiselta vanhemmalta. Hänen pitäisi jaksaa ymmärtää ja tukea puolisoaan. Erityisesti raskauden alkuvaiheessa voi olla vaikea ymmärtää, miksi puoliso on niin väsynyt tai miksi mielialat vaihtelevat. Kumppanin on helpompi suhtautua asiaan, jos hänellä on tietoa raskauden aikaisista hormonimuutoksista. Ultraäänitutkimuksessa mukana olo on puolisolle yhtä tärkeä hetki kuin äidillekin: hän näkee tulevan lapsensa ensimmäisen kerran.

Saippuaa vai ei?

1960-luvun kodissa ei vielä välttämättä ollut juoksevaa vettä, ei ainakaan lämmintä sellaista. Onneksi äitiyspakkauksessa oli emalivati, jossa pystyi kuumentamaan vettä hellan päällä.

Vauvan kylvetysohjeet olivat tarkat:

1960-luku: Paras keino pienen lapsen ihon puhtaana pitämiseen on jokapäiväinen kylpy. Sopivin saippua lapsen iholle on puhdas ja rasvapitoinen kookossaippua.

Sopivaa on totuttautua pesemään lapsi jossain määrätyssä järjestyksessä, esim. seuraavanlaisessa: pää, korvantaustat, kaula, kainalot, käsivarret, rinta, vatsa, jalat, jalkaväli. Käännös kylvettäjään päin vatsalleen, niska, hartiat, selkä, pakarat, peräaukon ympärys. Varsinainen kylvetys kestää 3 – 5 minuuttia.

Kylvyn ja huuhtelun jälkeen kuvataan lapsi huolellisesti painelemalla ja samassa järjestyksessä kuin peseminenkin tapahtui, viimeksi jalkaväli kylpylakanan alaosaan.

"Yleensä on lapsen iho erinomainen ”juorukohta” hoitajan huolellisuudesta ja taidosta."

Nykyisin vauvan peppua huuhdellaan hanavedellä monta kertaa päivässä, ja kylpyä suositellaan 2 – 5 päivän välein, koska päivittäinen kylvetys saattaa kuivattaa ihoa liikaa. Nykyisten ohjeiden mukaan pienen vauvan pesuun ei myöskään käytetä saippuaa, koska se poistaa ihon omia rasvoja ja kuivattaa ihoa.

Eikä muuten käy kateeksi niitä 1960-luvun äitejä, joiden vauvoilla oli atooppinen iho. Vauvanhoito-opas ei antanut armoa:

1960-luku: Yleensä on lapsen iho erinomainen ”juorukohta” hoitajan huolellisuudesta ja taidosta. Kertokoon se terveenä, raikkaana, hyvän värisenä saaneensa parhaan hoidon, mitä sille voidaan antaa. Muistettakoon, että on helpompi ja hauskempi hoitaa tervettä ihoa kuin sairasta.

Auringon kanssa ei ollut vielä 1960-luvulla kovin tarkkaa - paitsi että vauvan piti saada sitä tarpeeksi.
Auringon kanssa ei ollut vielä 1960-luvulla kovin tarkkaa - paitsi että vauvan piti saada sitä tarpeeksi.

Aurinkoon kylpemään

Aurinko ei vielä 1960-luvulla ollut kovin vaarallinen. Sen ajan neuvot vauvan aurinkokylpyihin tuovat etäisesti mieleen grillausohjeet:

1960-luku: Aurinkokylvyt annetaan lapselle erityisellä huolella lisäten aikaa vähitellen. Iho on silloin rasvattava kokonaisuudessaan. Lasta on ahkerasti käänneltävä, jotta jokainen kohta ihosta päivettyy tasaisesti, mutta liian voimakasta jatkuvaa auringossa oloa on vältettävä.

Nykyisin tiedetään, että lasten iho ja silmät pitää suojata huolellisesti auringon UV-säteilyltä.

Mutta nykyisinkin vauvat nukkuvat päiväunia ulkona, myös talvella. Niin he nukkuivat jo 1960- ja 80-luvulla.

"Vauvan huoneen sopiva lämpö on 18– 19 astetta."

Kylmän suhteen 1960-luvun vauvat ja heidän perheensä olivat silti karaistuneempia kuin me.

1960-luku: Sopiva huoneen lämpö on 18 – 19 astetta.

2010-luku: Hoitopaikan lämpötilaksi riittää tavallinen huoneen lämpö, noin 20 – 22 astetta.

Äiti kotiin vai töihin?

Maatalousnaisten oppaassa 1960-luvulta ei tarvinnut pohtia mahdollisuutta, että äiti lähtisi töihin kodin ulkopuolelle. Opas oli suunnattu kotona työskenteleville äideille, eikä heidän merkitystään vähätelty:

"Äidin keskeisin ja tärkein tehtävä kodissa on sittenkin lastenhoito."

1960-luku: Ajatelkaamme, mikä suuri ja tärkeä tehtävä jokaisella äidillä on yhteiskunnassa. Mitä olisi koti ilman äitiä, mitä yhteiskunta ilman lapsia!

On tärkeätä, että kodin ruokatalous, vaatevarasto, puutarha, huonekasvit ja monet muut seikat hoidetaan erittäin hyvin ja mahdollisimman edullisesti. Äidin keskeisin ja tärkein tehtävä kodissa on sittenkin lastenhoito.

1980-luvulla valtaosa naisista oli jo töissä kodin ulkopuolella, ja töitä riitti. Niinpä päivähoitopaikoista oli ankara pula. Lääkkeeksi keksittiin kotihoidon tuki, minkä lisäksi moni kunta maksoi vielä omaa kuntalisää kotona lapsiaan hoitavalle.

2010-luvulla vauvaoppaaseen on lisätty tarpeellinen muistutus:

2010-luku: Raskaana olevan kannattaa myös pohtia tulevan perhevapaan yhteyttä työuraan ja käydä esimiehensä kanssa läpi perhevapaalainsäädäntöön liittyvät oikeudet sekä keskustella alustavasti myös paluusta työelämään vapaan jälkeen.


Vauvoja syntyi myös hiukan ankeampiin oloihin. Näin pieniä ruokittiin Hämeenlinnan naisvankilan vauvaosastolla 1967. Kuva: Esko Sala
Vauvoja syntyi myös hiukan ankeampiin oloihin. Näin pieniä ruokittiin Hämeenlinnan naisvankilan vauvaosastolla 1967. Kuva: Esko Sala

Vauva vatsalleen, kyljelleen, selälleen…

Vauvoja on aikojen saatossa kieputettu nukkumaan milloin mitenkin päin. Tosin 1960-luvun oppaassa nukkumisasennosta ei mainittu mitään. Olennaista silloin oli, että pieni sai nukkua kyllikseen ja että nukkumapaikka oli puhdas ja hyvin tuuletettu.

1988 suositeltiin, että vauva saisi nukkua vatsallaan.

Vielä 1988 suositeltiin, että vauva saisi nukkua vatsallaan, koska se vähensi mahanpuruja.

1990 suositus oli muuttunut. Tutkimuksessa oli löytynyt yhteys vatsallaan nukkumisen ja kätkytkuolemien väliltä, ja vauvat käännettiin nukkumaan kyljellään. Kylkeä piti muistaa vaihtaa, ettei pää muotoutuisi toispuoleiseksi.

Tässä tuorein ohje:

2010-luku: Vauvan nukuttamista selällään suositellaan niin kauan kuin hän ei itse käänny, koska se tutkimusten mukaan vähentää merkittävästi kätkytkuoleman riskiä. Jos vauvan pää on nukkuessa aina samassa asennossa, kallo voi muovautua epäsymmetriseksi. Vastasyntyneen pään asentoa voi vaihdella asettamalla vauvan nukkumaan eri asennoissa.

Vauva säilyy hengissä!

Huikein muutos vauvaperheen arjessa isomummon ajasta tähän päivään on se, että nykyisin vauvat pysyvät hengissä.

Esimerkiksi 1980-luvun alussa 150 – 200 suomalaislasta vuodessa sairastui vakaviin hemofilustauteihin, kuten aivokalvontulehdukseen ja verenmyrkytykseen. Kun Hib-rokote otettiin vauvojen rokotusohjelmaan, taudit käytännössä hävisivät.

"Pieniä lapsia ensimmäisenä elinvuotena kuolee yhtä paljon, jopa enemmänkin kuin vanhuksia."

Kun 1960-luvun lastenhoito-opas julkaistiin, todellisuus Suomessa oli karu:

1960-luku: Tarkastellessamme eri ikäkausien kuolleisuutta toteamme, että pieniä lapsia ensimmäisenä elinvuotena kuolee yhtä paljon, jopa enemmänkin kuin vanhuksia. Tilasto osoittaa, että ensimmäisenä elinkuukautena kuolleisuus on kaikkein suurin verrattuna muihin kuolleisuustilastoihin ihmisen elinaikana.

Vuonna 1960 noin 20 vauvaa tuhannesta kuoli ensimmäisen ikävuotensa aikana, nyt noin kaksi.

Ennen ei tosiaan kaikki ollut paremmin.

Lähteet:
Agnes Sinervo: Lastenhoito-opas, Maatalousnaisten Keskus 1962
Äidille – ohjeita synnytyksen jälkeen, Järvenpään terveyskeskus, terveysneuvonta 1988
Vauvan kolme ensimmäistä kuukautta, Järvenpään terveyskeskus, Lastenneuvola/psykologi 1988
Penelope Leach: Lapsi – hoito ja kehitys, Wsoy 1980
Meille tulee vauva – Opas vauvan odotukseen ja hoitoon, THL

Vauvan vaatekomero 1962

Sopiva vaatemäärä  yhtä lasta varten ensimmäisinä aikoina on esim. seuraava:

  • 6 paitaa
  • 8 röyhelöä
  • 6 nuttua
  • 8 ruokalappua
  • 4 kapalovaippaa
  • 20 housuvaippaa
  • 6 housut tai potkuhousut
  • 1 – 2 kylpylakanaa
  • 2 pesulappua
  • 4 – 6 lakanaa

Agnes Sinervo: Lastenhoito-opas, Maatalousnaisten Keskus 1962

Sisältö jatkuu mainoksen alla