Hoidamme lapsenlapsiamme ja vanhoja vanhempiamme. Miten meitä voi sanoa hyödyttömiksi yhteiskunnan jäseniksi?

Minä ja puolisoni jäimme vuosi sitten eläkkeelle. Minua ihmetyttää se, miten eläkeläisiä voidaan sanoa hyödyttömiksi yhteiskunnan jäseniksi. Totuus on kaikkea muuta.

Eläkkeelle jäätyämme olemme hakeneet lapsia päiväkodista, jotta vanhemmat voivat jäädä ylitöihin. Hurautamme hoitamaan sairasta lasta, jottei kummankaan vanhemman tarvitse jäädä töistä pois. Otamme lapsia yökylään, että vanhemmat voivat hoitaa parisuhdettaan. Annamme äitiyslomalla olevalle tyttärellemme vapaata, että hän pääsee hengähtämään. Meillä on usein mukanamme valmista ruokaa, jotta vanhemmat säästyvät ruoanlaitolta.

Viemme lapsenlapsia harrastuksiin, uimaan, urheilemaan, matkoille, elokuviin, mökille. Ostamme polkupyöriä, talvihaalareita, kenkiä ja puhelimia.

Jos eläkeläiset lopettaisivat kaikki tukitoimensa, moni kohta työelämässä ja yhteiskunnassa romahtaisi.

Olemme onnellisia lapsistamme ja lapsenlapsistamme. Mutta meillä on myös omat vanhempamme vielä elossa. He ovat vanhoja ja sairaita ja tarvitsevat jatkuvaa hoivaa, koska asuvat edelleen omissa kodeissaan, ja yhteiskunnan apu on minimoitu. Hoidamme siis heitäkin.

Kaiken päälle maksamme eläkkeistämme enemmän veroa kuin työssä käyvät palkastaan.

B&B

Sukulaiset eivät auta lapsiper...

Lukijan kirje: Eläkeläisten antama apu on korvaamatonta – miten meitä voi sanoa hyödyttömiksi?

Meitä on paljon ihan tavallisia lapsiperheitä, joitten omat vanhemmat - siis lastemme isovanhemmat - lepäävät jo kirkkomaalla. Osalla meistä on omat vanhemmat - lastemme isovanhemmat - vielä elossa, mutta he ovat muistisairaita, monisairaita tai asuvat toisella puolella Suomea. Isovanhemmat eivät hoida lapsiamme, tee kotitöitämme tai avusta perhettämme taloudellisestikaan. Luimme huvittuneena tätäkin juttua "korvaamattomasta avusta!, kun ainuttakaan sukulaista ei satu asumaan samalla...
Lue kommentti
Vierailija

Lukijan kirje: Eläkeläisten antama apu on korvaamatonta – miten meitä voi sanoa hyödyttömiksi?

Ihanaa, että tällaisia eläkeläisiä löytyy! Omat vanhempani edustavat valitettavasti täysin päinvastaista tyyliä. Ovat käyneet meillä ainoastaan lasten ristiäisissä. Lapset eivät tuntisi isovanhempiaan, ellemme me kävisi heillä. Mitään aktiivista vanhempani eivät tee, heillä ei ole harrastuksia, ellei lehden lukemista, sudokuja ja television katsomista lasketa. Kateeksi käy teidän lapsianne ja lapsenlapsianne!
Lue kommentti