Epäpätevän esimiehen alaiset oppivat nopeasti, että palaverissa on parempi pitää suu kiinni.

Kun työpaikalla tiiminvetäjäksi palkataan henkilö, jolla on vähän kokemusta, ja alaiset tuntevat toimialueen paremmin, uudella pomolla on kova tarve pomottaa.

Pomottavan esimiehen alaiset oppivat nopeasti, että palaverissa on parempi pitää suu kiinni, vaikka näyttää siltä, että pomo tekee väärän ratkaisun. Vaihtoehto kun voi olla kahdenkeskiset nuhteet palaverin jälkeen ja jatkossa aina pomon hampaisiin joutuminen.

Olen huomannut, että pomo osaa esittää ylöspäin, että hyvin menee ja notkahdus johtuu vain nykyisestä taloustilanteesta tai huonoista alaisista. Tämän seurauksena alaisia siirretään toisiin tiimeihin tai irtisanotaan verukkeilla.

Kuinka monen yrityksen huono tulos on oikeasti kiinni epäpätevistä johtajista ja huonosta johtamisesta enemmän kuin yleisestä taloustilanteesta?

Turhautunut

Terveisiä Kaijalle

Lukijan kirje: Epäpätevä esimies ahdistaa

Aika monen on, mutta toki alaisissakin on toivomisen varaa. Olen ihmetellyt, kuinka työyhteisön ihmisiltä puuttuu niin siviilirohkeutta kuin solidaarisuutta. Lähdettyäni keskitason pomona ajamaan ylimpään johtoon päin, alaiseni pyynnöstä, epäkohdan korjausta olenkin huomannut jääneeni yksin. Alainen ei olekaan saanut suutaan auki silloin, kun yhdessä olisi pitänyt asiaa kuvata tai jopa kieltänyt ongelman olemassaolon. Kyllä tunsin itseni petetyksi silloin.. Jos tekin siellä pitäisitte yhtä ja...
Lue kommentti
Irmeli

Lukijan kirje: Epäpätevä esimies ahdistaa

On valitettavaa, että esimiehiksi suostuvat sellaiset ihmiset joista siihen tehtävään ei ole. Henkilö tarvitsee ilmeisesti minäkuvan kohotusta ja lisää liksaa. Luulisi ahdistavan esimiestä, joka ei ole tehtäviensä tasalla. Alainen on usein esimiestä pätevämpi ja kauemmin yrityksessä työskennellyt. Itse odotan esimieheltä avoimmuutta, ryhtiä ja oikeudenmukaisuutta. Voin arvostaa sellaista esimiestä, jolla on avoin keskustelusuhde alaisiinta, ja joka myöntää omat heikkoutensa ja virheensä.
Lue kommentti

Eikö todellinen urheilumieli mitata siinä, että kannustamme urheilijoita silloin, kun he kannustustamme eniten tarvitsevat?

Kuinka äkkiä meistä tulikaan koriskansa Susijengin voittojen huumaamana!

Jokin aika sitten olimme vielä vannoutunutta talviurheilukansaa. Hurrasimme hiihtäjille ja juhlimme jääkiekon maailmanmestareita.

Mutta eipä tarvittu kuin yksi dopingskandaali, kun sanouduimme irti hiihtäjistä. Yleisurheilijoitakaan emme jaksa enää kannustaa, sillä maaottelutappiot masensivat.

Olemmeko siis uskottomia? Pelkästään voiton perässä juoksijoita? Eikö todellinen urheilumieli mitata siinä, että kannustamme urheilijoita silloin, kun he kannustustamme eniten tarvitsevat?

Onko ihme, etteivät urheilijat jaksa, jos tukijoukot lipeävät heti ensimmäisten vastoinkäymisten ja tappioiden tullessa?

Selkärankaa penkkiurheiluun

Viime vuosisadalla huutolaiset sijoitettiin vähiten maksua ottavaan taloon. Samalla tavoin nykyisin heikoimmassa asemassa olevat saa hoitaakseen se, joka tekee homman halvimmalla.

Kauhistelemme viime vuosisadan huutolaisten kohtelua ja ihmettelemme, miten sellaista on voinut olla. Samalla emme huomaa, että kohtelemme oman aikamme vähäosaisia samalla tavalla. Etenkin vanhukset ja vammaiset ovat altavastaajan asemassa, kun kaikki lasketaan vain rahassa.

Yksi suurimpia syitä on kilpailutus. Viime vuosisadalla huutolaiset sijoitettiin vähiten maksua ottavaan taloon. Nykyinen kilpailutus johtaa siihen, että heikoimmassa asemassa olevat saa hoitaakseen se, joka tekee homman halvimmalla. Ne, jotka eivät pysty itseään puolustamaan, saavat tyytyä siihen, mitä annetaan.

EU:n kilpailutussäännökset vaativat kilpailun järjestämistä, jos hanke ylittää raja-arvot. Kaikki EU-maat eivät kuitenkaan anna perustoimintojaan kansainvälisille kauppiaille. Miten se onnistuu muualla, mutta ei meillä ”pohjolan mallimaassa”?

Turhautunut