”Äitini kuoltua minä jäin täysin tyhjän päälle. Minulla ei ole omaa perhettä eikä kaveripiiriä. Voi sanoa, että koko elämäni on mennyt äidin varjossa, enkä silti koskaan pystynyt oikein auttamaan häntä”, lukijamme kertoo.
Kodin Kuvalehden verkkosivuilla julkaistiin miehen kirje: ”Olen kulkenut masentuneen vaimoni rinnalla jo 40 vuoden ajan - en ole sallinut eroa itselleni”. Minulla taas on sellainen tilanne, että olen nelikymppinen nainen, ja luulen äitini olleen masentunut koko elämäni ajan. Olen hänen lapsenaan kulkenut hänen rinnallaan yli 40 vuoden ajan, mutta se ei ollut oma valintani. Näin vain tapahtui.
Lopulta tilanne paheni noin kymmenen vuotta sitten, että äidilläni alkoi ilmetä myös parkinsonismin oireita, ja lopulta hän menetti liikuntakykynsä. Olin hänen omaishoitajansa viimeisen vuoden ajan. Äitini sairaudessa oli pahenemisvaiheita, jotka usein johtuivat siitä, että hän oli menettänyt ruokahalunsa eikä syönyt juuri mitään. Äiti siis vakuutti syövänsä normaalisti, mutta todellisuudessa ruokaa ei juuri mennyt sisään. Tämä piti vain arvata siitä, että jääkaapissa oleva ruoka ei kulunut. Huonosti syöneenä esimerkiksi virustauti iski helposti. Monet kerrat äiti kiidätettiin päivystykseen ja laitettiin letkuihin. Viimeisellä kerralla äitini katsottiin niin huonokuntoiseksi, että häntä ei enää nesteytetty, vaan ohjattiin suoraan saattohoitoon.
”Minulla ei koskaan ollut ns. normaalia elämää, jonka äidin sairaus olisi muuttanut, vaan kasvoin alusta kiinni tähän sairauteen.”
Äitini kuoltua minä jäin täysin tyhjän päälle. Minulla ei ole omaa perhettä eikä kaveripiiriä. Voi sanoa, että koko elämäni on mennyt äidin varjossa, enkä silti koskaan pystynyt oikein auttamaan häntä. Koskaan meillä ei ollut edes kovin lämmintä suhdetta. Minulla ei koskaan ollut ns. normaalia elämää, jonka äidin sairaus olisi muuttanut, vaan kasvoin alusta kiinni tähän sairauteen. Meillä ei ollut kunnon jouluja, koska äiti oli haluton vastaanottamaan lahjoja. Meille ei koskaan kutsuttu ketään, koska äiti ei jaksanut järjestää kotia siihen malliin. Aina kaikessa oli vastassa "ei jaksaisi nyt".
Äitini kävi kyllä vuosien varrella ties millä psykologeilla, mutta virallisesti häntä ei pidetty mielenterveysongelmaisena. Itsepäisesti hän halusi käyttää vain rauhoittavia lääkkeitä, mutta ei kokenut masennuslääkkeiden sopivan hänelle. Myöskään Parkinson-lääkkeitä hän ei käyttänyt niin kuin piti, vaan jätti nekin nopeasti sopimattomina pois, mutta silti valitti jatkuvasti huonoa oloa.
Olen jäänyt hyvin ristiriitaiseen tilanteeseen. Vanhemmillani ei ollut mitään läheisyyttä koko elämäni aikana. Isäni alkoi juomaan alkoholia luultavasti yksinäisyyttä lievittääkseen, kun olin noin 10-vuotias. Lopulta isäni sairastui vakavasti, joten koko äitini hoito kaatui minun niskaani.
”Minulle ei annettu mahdollisuutta valita, koska kasvoin tähän.”
Sanoisin, että tämä tilanne on vielä pahempi kuin se, että jonkun puoliso sairastuu, mutta hän päättää jäädä vaimonsa rinnalle. Minulle ei annettu mahdollisuutta valita, koska kasvoin tähän. Toki jo teini-iässä valitin terveydenhuollossa, että kotona on huono olla, mutta kukaan ei ottanut sitä tosissaan, koska ulkoisesti kaikki vaikutti olevan hyvin ja pärjäsin koulussa.
Koskaan en kuitenkaan saanut kunnon työuraa, vaikka loistin ylioppilaskirjoituksissa. Aina jäin vain ikään kuin varuillaan olevaksi vanhempieni lapseksi. En uskaltanut olla pois vanhempieni luota kuin muutamia päiviä viikossa. Äiti jotenkin pelkäsi itsenäistymistäni ja sitä, että asuisin itsenäisesti, joten aina vain palasin takaisin vanhempien kotiin.
”Pääsin poistumaan kotoa vain 15 minuutiksi ilman sijaisen hankkimista. Ja lopulta kaiken tämän jälkeen äiti kuitenkin kuoli elämänhaluttomuuteen.”
Lopulta jatkuvaa varuillaanoloa todella tarvittiinkin, koska soitot vanhempiini liittyen olivat jatkuvia. Milloin jompikumpi oli viety päivystykseen, milloin äiti oli lopettanut syömisen kokonaan, milloin sosiaalityöntekijä oli huolissaan jne. Tilanne kärjistyi siihen, että minun piti valita omaishoitajuus, koska kukaan muu ei pystynyt takaamaan äidin syömistä 5 kertaa päivässä. Pääsin poistumaan kotoa (siis vanhempieni kodista, jonne olin asettunut asumaan) vain 15 minuutiksi ilman sijaisen hankkimista. Ja lopulta kaiken tämän jälkeen äiti kuitenkin kuoli elämänhaluttomuuteen.
Mitä ihmettä minun pitäisi kaiken tämän jälkeen ajatella? Tämä ei ollut minun valintani.
Kaikkensa antanut
Millaisia ajatuksia kirje herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Sähköpostiin voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja.
Hei Kaikkensa antanut! Olet joutunut kantamaan tosi raskaita taakkoja ja uhraamaan paljon.Teit sen mitä pystyit ja vielä enemmänkin.Elämänhalua ei voi toiselle ihmiselle antaa,vaikka miten yrittäisi. Nyt edessäsi on valtava muutos,mahdollisuus uuteen elämään ja tilaisuus alkaa voimaan itse hyvin.Menneille et voi mitään,mutta tänään sinä voit aloittaa uuden elämän.Mitä jos nyt keskittyisitkin omaan elämääsi,selvittäisit mitä juuri sinä elämältä haluat? Sinulla voi olla vielä yli puolet elämästäsi jäljellä,ehdit löytää parisuhteenkin jos haluat. Uskalla alkaa elää omaa elämääsi vaikka pienin askelin,etsi vaikka hyvä terapeutti tueksi löytöretkelle,hän voi auttaa sinua työstämään haasteesi.Hanki uusia harrastuksia,opiskele,lue selviytymistarinoita.Muutos on aina mahdollista,sille joka siihen uskaltaa tarttua! Se vaatii sinnikkyyttä ja rohkeutta lähteä muutoksen matkaan,mutta palkintona on rikas ja merkityksellinen elämä.Rohkeutta,valoa ja toivoa sinulle,älä luovuta,elämä voi sinut vielä positiivisesti yllättää!
Lukija kysyy mitä hänen tulisi tästä kaikesta ajatella. Ehkäpä niin, että vielä on aikaa itsenäistyä ja alkaa elää omaa äidistä erillistä elämää. Ymmärrän että se tuntuu nyt tyhjältä koska oma identiteetti on ollut niin voimallisesti sidoksissa äidin identiteettiin. Sisäistä ääntä kuuntelemalla voisi löytyä niitä oman elämän rakennuspalikoita, kiinnostavaa tekemistä jonkin harrastuksen parissa, missä voisi tutustua ihmisiin.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
