Jos viranomaisten paperiposti lopetetaan ja kaikilta vaaditaan sähköinen postilaatikko, se asettaa vähävaraiset kansalaiset eriarvoiseen asemaan.

Viranomaiset eivät lähetä vuodesta 2018 alkaen kansalaisille paperipostia. Kaikilla on oltava sähköinen postilaatikko.

Monella on kuitenkin fyysisiä rajoitteita, jotka voivat estää internetin käytön. Iso ongelma on myös se, että kaikilla ei ole varaa ostaa tietokonetta ja maksaa laajakaistamaksuja. Monet suomalaiset arpovat jo nyt, ostaako ruokaa vai lääkkeet, käydäkö lääkärissä vai maksaako puhelinlasku.

Ja entä kun tietokoneen kanssa tulee ongelmia? Mistä rahat tietotekniseen apuun? Kaikki eivät ole eläneet tietotekniikan parissa koko elämäänsä, eikä jokaisella ole henkilökohtaista nettigurua apuna.

On turha sanoa, että mene kirjaston koneelle, siellä neuvotaan. Kaikki eivät pääse kulkemaan kirjastoon, ja esimerkiksi hajusteista kärsivät eivät voi oleskella kirjastossa. Kuinka moni sitä paitsi haluaa hoitaa henkilökohtaisia asioita muiden toljottaessa selän takana ja kellon tikittäessä varatun ajan loppumisen merkiksi?

Eläkeläisköyhyys on todellisuutta. Tulevaisuus ei näytä valoisammalta nykypäätösten valossa. Salliiko Suomen laki, että viranomaisasiointi asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan varallisuuden perusteella?

Tiina

Vara ei venettä kaada

Lukijan kirje: Kaikilla ei ole varaa tietokoneeseen

Tiina olet oikeassa siinä, ettei paperista asiointia pitäisi lopettaa. Kynä ja paperi plus kirjekuori on tehokas ja takuuvarma käyttöliittymä. Se on ylivertainen ja aina toimiva silloinkin, kun digirakenteet pettävät. Nehän pettävät aina joskus. Varaa tietotekniikkaan on kyllä kaikilla. Vuonna 2018 uskoisin melkein kaikilla olevan jo älypuhelimen tai vastaavan härpäkkeen. Ja kuten itsekin totesit, kirjastossa pääsee aina hätätilassa nettiin. Kahden vuoden päästä tilanne on aivan toinen kuin nyt...
Lue kommentti

Eikö todellinen urheilumieli mitata siinä, että kannustamme urheilijoita silloin, kun he kannustustamme eniten tarvitsevat?

Kuinka äkkiä meistä tulikaan koriskansa Susijengin voittojen huumaamana!

Jokin aika sitten olimme vielä vannoutunutta talviurheilukansaa. Hurrasimme hiihtäjille ja juhlimme jääkiekon maailmanmestareita.

Mutta eipä tarvittu kuin yksi dopingskandaali, kun sanouduimme irti hiihtäjistä. Yleisurheilijoitakaan emme jaksa enää kannustaa, sillä maaottelutappiot masensivat.

Olemmeko siis uskottomia? Pelkästään voiton perässä juoksijoita? Eikö todellinen urheilumieli mitata siinä, että kannustamme urheilijoita silloin, kun he kannustustamme eniten tarvitsevat?

Onko ihme, etteivät urheilijat jaksa, jos tukijoukot lipeävät heti ensimmäisten vastoinkäymisten ja tappioiden tullessa?

Selkärankaa penkkiurheiluun

Viime vuosisadalla huutolaiset sijoitettiin vähiten maksua ottavaan taloon. Samalla tavoin nykyisin heikoimmassa asemassa olevat saa hoitaakseen se, joka tekee homman halvimmalla.

Kauhistelemme viime vuosisadan huutolaisten kohtelua ja ihmettelemme, miten sellaista on voinut olla. Samalla emme huomaa, että kohtelemme oman aikamme vähäosaisia samalla tavalla. Etenkin vanhukset ja vammaiset ovat altavastaajan asemassa, kun kaikki lasketaan vain rahassa.

Yksi suurimpia syitä on kilpailutus. Viime vuosisadalla huutolaiset sijoitettiin vähiten maksua ottavaan taloon. Nykyinen kilpailutus johtaa siihen, että heikoimmassa asemassa olevat saa hoitaakseen se, joka tekee homman halvimmalla. Ne, jotka eivät pysty itseään puolustamaan, saavat tyytyä siihen, mitä annetaan.

EU:n kilpailutussäännökset vaativat kilpailun järjestämistä, jos hanke ylittää raja-arvot. Kaikki EU-maat eivät kuitenkaan anna perustoimintojaan kansainvälisille kauppiaille. Miten se onnistuu muualla, mutta ei meillä ”pohjolan mallimaassa”?

Turhautunut