”Olen elänyt osan lapsuudestani alkoholistiperheessä. Kumpikaan vanhemmistani ei vieläkään myönnä sitä, ja molemmat juovat edelleen. Olen rajannut yhteydenpitoani heidän kanssaan, mutta koen syyllisyyttä siitä”, lukijamme kirjoittaa.
Olen elänyt osan lapsuudestani alkoholistiperheessä. Kumpikaan vanhemmistani ei vieläkään myönnä sitä, ja molemmat juovat edelleen. Olen rajannut yhteydenpitoani heidän kanssaan, mutta koen syyllisyyttä siitä.
Rajanvetoni syynä oli oma jaksamiseni. Huomasin, että humalaiset ja usein myös syyllistävät puhelut tempaisivat minut nykyisyydestä takaisin lapsuuteen. Kaikki se suru hyökyi lävitseni yhä uudelleen.
Suren aina välillä sitä, että vanhempani eivät suurista toiveistani huolimatta raitistuneetkaan sitten joskus, kuten aina toivoin.
Kävin nuorena aikuisena terapiassa masennuksen vuoksi. Vasta terapiassa kykenin myöntämään, että vanhempani sairastavat alkoholismia.
Lapsuudessani oli myös hyviä aikoja ja rakkautta ennen kuin vanhempani sairastuivat. Kuitenkin suren aina välillä sitä, että vanhempani eivät suurista toiveistani huolimatta raitistuneetkaan sitten joskus, kuten aina toivoin. Joskus myös sanoin toiveeni ääneen heille.
Nyt vuodet ovat vierineet, eikä mikään ole oikeastaan muuttunut. He ovat jääneet eläkkeelle ja juominen on lisääntynyt. Koen, että joudun hyvästelemään vanhempani useita kertoja, koska he ovat jo muuttuneet persoonaltaan. Se tekee oloni surulliseksi ja voimattomaksi.
Miten voisin päästä eroon häpeästä, jotta uskaltaisin olla oma itseni ja ehkä jopa joskus nauttia elämästä?
Joskus koin luihin ja ytimiin menevää kateutta ystävieni lapsuudenperheistä, joissa ei ole alkoholismia. Iän myötä kateuden tunne on lieventynyt, mutta ei kadonnut. Koen edelleen häpeää ja joskus syyllisyyttäkin. Olen lukenut, että se saattaa olla tyypillistä alkoholistiperheissä kasvaneille.
Välillä mietin, olenko kylmä ihminen, kun en aina ole vanhempieni tavoitettavissa. Nykyään en kuitenkaan ole vastuussa vain itsestäni, vaan minulla on muitakin vastuita.
Minulla on vaikeuksia suhtautua itseeni lempeästi. Miten voisin päästä eroon häpeästä, jotta uskaltaisin olla oma itseni ja ehkä jopa joskus nauttia elämästä?
Mymmeli, 45 vuotta
Millaisia ajatuksia kirje herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Sähköpostiin voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi.
