Mikä on se tarve, joka saa ihmiset kritisoimaan toisten elämänvalintoja, esimerkiksi minun lapsettomuuttani.

Olen vapaaehtoisesti lapseton viisikymppinen nainen. En ole koskaan halunnut lapsia. Lapset ovat kivoja, mutta minulla ei ole tarvetta täyttää normeja ja olen onnellinen näin. Minulla on hyvä parisuhde, ystäviä, kiva työ ja tykkään matkustella.

Työpaikalla olen ollut hiljaa lapsettomuudestani, koska olen huomannut, että se herättää ihmettelyä. Itsekseni mietin, miksi osalla ihmisistä näyttää olevan tarve kritisoida toisten elämää. Heidän omat ratkaisunsa ovat oikeita, muiden säälittäviä.

Sellaisiin ihmisiin kannattaa pitää etäisyyttä ja antaa heidän elää omassa kuplassaan. Tietysti on harmi, jos ystäväksi luulemasi nainen muuttuu lapsen saatuaan yhtä totuutta julistavaksi tiukkapipoksi. Hänelle kannattaa sanoa suoraan, miten loukkaavaa sellainen kommentointi on. Jos asia ei mene perille, annan ystävän muuttua entiseksi ystäväksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pitäkää huoli omasta elämästänne

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Monet ihmisten mielipiteet kannattaa jättää omaan arvoonsa. Älä provosoidu. Pikemminkin provosoi ja vedä reilusti yli.

Kun tulee esiin, ettei teillä ole lapsia, kuvaile kuinka valtavan ihanaa on saada elää ja matkustella vapaasti ilman huolta lapsista. Sillä totuushan on, että kateudesta ainakin osa kulmien kohottelusta ja kritiikistä johtuu. Elämä pienten lasten kanssa on aikamoista sirkusta ja siinä tilanteessa lapsivapaa taivaan lintu tuntuu pelkästään epäoikeudenmukaiselta.

Keskity sinä nauttimaan omasta elämästäsi, kun kerran olet siihen tyytyväinen.

Vierailija

Nykyään liian moni arvostelee toisia ihan mistä tahansa syystä. Etenkin naiset rakastavat valittamista ja huolia ja murheita, lapsista puhumalla voi valittaa sydämensä kyllyydestä maailman pahuutta ikäänkuin lapsen puolesta. Tämän tiedän äitinä, minulle valitetaan mm. rattijuopoista, pedofiileistä, liukkaasta tiestä ja koko maailman ongelmista ja minun pitäisi valittaa mukana. Ellen valita mukana, niin tadaa, olen sitten huono äiti, joka ei edes lapsestaan välitä... 

Vihaan tätä asennetta, että kaikkia ja kaikkea pitäisi syvällisesti ymmärtää, se odotus johtaa ainoastaan ja vaan suurempaan kuiluun ihmisten välillä. Kun kohtaan erilaisia ihmisiä, en edes yritä ymmärtää heitä, vaan hyväksyn heidät ja yritän löytää jotain yhteistä, jotta löytäisimme sympatiaa. Jotain, johon samaistua, musiikkimaku, ruoka, asuminen, vaatteet, politiikka, filosofia jne.  onhan näitä kiinnostavia asioita vaikka kuinka paljon. 

Arvelen, että tämä käsitys siitä, että toisen ymmärtäminen on empaattista ja siksi hyvää, on mennyt ihan poskelleen. Toista ei voi ymmärtää kovin syvällisesti vaikka kyseessä olisi se oma lapsi, tai puoliso tai muuten hyvin läheinen. Saati, että ymmärtäisi vieraampaa ihmistä, kuten työkaveria tai naapuria. Tässä riittäisi sympatia, etsitään jotain yhteistä ja samaistutaan sen verran, eroavaisuuksien puiminen säästetään niille todella läheisille, joiden kanssa ollaan sukua tai jopa asutaan samassa asunnossa. 

Ja tahdikkuus, toisen yksityisyyden kunnioittaminen, tietty etäisyys ihmisten välillä, mihin se on jäänyt? Ennen teititeltiin toisia sen merkkinä, ettei oltu läheisiä, nyt välillä tuntuu että ei ole mitään keinoa osoittaa muille halua pitää etäisyyttä. Ei kaikkien tarvitse olla ystäviä, ei kaikkien tarvitse udella yksityisasioita, saati kommentoida ja ruikuttaa kun ei "ymmärrä" muita. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla