Nuorempien sukulaisten yhteydenpito kanssani loppui, kun en enää voinut välimatkan vuoksi olla käytettävissä lapsenvahtina.

Olen sitä mieltä, että saaduista lahjoista tulisi kiittää ja ilmaista, että lähetys tuli perille.

Minulla on ollut tapana lähettää sukulaisperheen lapsille villasukkia, ja joskus heidän vanhemmilleenkin, koska tiedän heidän harrastavan talviurheilulajeja. Kiitos olisi minusta paikallaan, ja varsinkin silloin, kun lapsi itse on pyytänyt neulomaan sukat. Vanhempien tulisi opettaa lapsiaan kiittämään lahjasta.

Nykyisin tuntuu olevan yleistä, että yhteyttä vanhempiin sukulaisiin ei pidetä, jos heistä ei ole hyötyä esimerkiksi lapsenvahteina. Omalla kohdallani yhteydenpito loppui, koska en ole enää heidän käytettävissään välimatkan takia.

Usein sanotaan, että nuorilla perheillä on niin kiire, etteivät he muista tai kerkiä ottaa yhteyttä, vaikka se on nykyisin niin helppoa. Kuitenkin heillä on aikaa kommentoida ja jakaa Facebook-kirjoituksia jopa päivittäin. Onko ihme, että yksinäisyys ja sen mukana masennus ovat monen vanhemman ihmisen ongelma?

Muutama ystävällinen sana olisi monelle iso asia.Yleensä sukulaisten ja muiden läheisten olemassaolo huomataan vasta, kun tulee eteen vaikeuksia, joissa tarvitaan toisten apua ja tukea. Silloin olisi mukava, jos ystävyyssuhteet olisivat kunnossa ja avun pyytämisen kynnys matala.

Tuuliviiri

Vierailija

Lukijan kirje: Muistakaa sukulaisia edes vähän

Mutta ajattele toki mummon kannalta! Näiden asioiden puhuminen on hänelle tärkeää eikä siinä tarvitse niitä mitenkään ratkoa tai edes antaa neuvoja, vaan ainoastaan kuunnella. Jokaisessa iässä on omat tärkeät aiheensa eikä kukaan toinen voi mennä määrittelemään minkälaisia asioita saa missäkin iässä puhua tai uhkaa lopettaa yhteydenpidon. Ethän varmaan lakkaa puhumasta lastesikaan kanssa, vaikka heidän murheensa voivat olla maailmankaikkeudessa mitättömiä; reppu unohtunut kouluun, kaveri ei...
Lue kommentti
Ninna

Lukijan kirje: Muistakaa sukulaisia edes vähän

Olen samaa mieltä että lahjasta ja yhteydenotostakin tulee kiittää. Sen sijaan velvollisuudentunteen takia ei mielestäni pidä sukulaisiin olla yhteydessä. Varsinkaan jos niitä on paljon. Eikä hankaliin sukulaisiin tarvitse olla yhteydessä. Olen karsinut mummoni yhteydenottoa koska puhelut menee aina hänen vaivojen, ongelmien ja murheiden vatvomiseksi erityisesti menneisyyden virheistä joille ei voi mitään. Se että ollaan yhteydessä vain rahan tai palveluksen takia on kyllä väärin. Olisi kyllä...
Lue kommentti

Eikö todellinen urheilumieli mitata siinä, että kannustamme urheilijoita silloin, kun he kannustustamme eniten tarvitsevat?

Kuinka äkkiä meistä tulikaan koriskansa Susijengin voittojen huumaamana!

Jokin aika sitten olimme vielä vannoutunutta talviurheilukansaa. Hurrasimme hiihtäjille ja juhlimme jääkiekon maailmanmestareita.

Mutta eipä tarvittu kuin yksi dopingskandaali, kun sanouduimme irti hiihtäjistä. Yleisurheilijoitakaan emme jaksa enää kannustaa, sillä maaottelutappiot masensivat.

Olemmeko siis uskottomia? Pelkästään voiton perässä juoksijoita? Eikö todellinen urheilumieli mitata siinä, että kannustamme urheilijoita silloin, kun he kannustustamme eniten tarvitsevat?

Onko ihme, etteivät urheilijat jaksa, jos tukijoukot lipeävät heti ensimmäisten vastoinkäymisten ja tappioiden tullessa?

Selkärankaa penkkiurheiluun

Viime vuosisadalla huutolaiset sijoitettiin vähiten maksua ottavaan taloon. Samalla tavoin nykyisin heikoimmassa asemassa olevat saa hoitaakseen se, joka tekee homman halvimmalla.

Kauhistelemme viime vuosisadan huutolaisten kohtelua ja ihmettelemme, miten sellaista on voinut olla. Samalla emme huomaa, että kohtelemme oman aikamme vähäosaisia samalla tavalla. Etenkin vanhukset ja vammaiset ovat altavastaajan asemassa, kun kaikki lasketaan vain rahassa.

Yksi suurimpia syitä on kilpailutus. Viime vuosisadalla huutolaiset sijoitettiin vähiten maksua ottavaan taloon. Nykyinen kilpailutus johtaa siihen, että heikoimmassa asemassa olevat saa hoitaakseen se, joka tekee homman halvimmalla. Ne, jotka eivät pysty itseään puolustamaan, saavat tyytyä siihen, mitä annetaan.

EU:n kilpailutussäännökset vaativat kilpailun järjestämistä, jos hanke ylittää raja-arvot. Kaikki EU-maat eivät kuitenkaan anna perustoimintojaan kansainvälisille kauppiaille. Miten se onnistuu muualla, mutta ei meillä ”pohjolan mallimaassa”?

Turhautunut