Kuinka paljon tutut haluavat oikeasti pitää yhteyttä minun, kuinka paljon vain siksi, että minusta on heille hyötyä?
Antaako kaverisi sinun mielellään tarjota lounaan tällä kertaa, mutta sitä kertaa ei tule, että hän piffaisi vastavuoroisesti sinut? Tuoko joku juhliisi viinipullon, mutta ottaa sen poislähtiessään mukaansa, kun huomaa, että hänen pullonsa on vielä avaamatta?
Onko sinut kutsuttu kylään, mutta kahvipöydässä käy ilmi, ettei sinua kutsuttukaan, vaan sinun ammattisi? Tavallinen suomalainen ei kehtaa kieltäytyä auttamasta. Pihi laskee sen varaan, että saa rahaa maksavan työn ilmaiseksi tai kahvikupin hinnalla.
Pihi kyllä tietää käyttävänsä tuttavaansa hyväksi. Jotkut taistelevat selvästi itsensä kanssa, ennen kuin esittävät pyyntönsä, ja jotkut taistelevat myös sen kanssa, pitäisikö maksaa matkakuluni. Sainhan sentään kahvia.
Itselleni herää kysymys, kuinka paljon nämä tutut oikeasti haluavat pitää yhteyttä minuun ja kuinka paljon olen heidän tuttavapiirissään vain siksi, että minusta on hyötyä?
Joillekin vähemmän läheisille ystäville olen ilmoittanut, etten tee ammattiini liittyviä töitä vapaa-ajalla, kun laskun tekeminen ilman yrityksen perustamista on vaikeaa. Jotkut ovat ymmärtäneet kerrasta.
Mutta aina se ei käy päinsä – ystäviä ei ihmisellä ole koskaan liikaa. Mitä siis tehdä? Miten kieltäytyä “kunniasta” rikkomatta välejä?'
Onko hyviä neuvoja?
