”Olisi tärkeää, että lapsen erityisherkkyys tunnistettaisiin jo varhain. Ettei kävisi niin kuin minulle”, lukijamme kirjoittaa.
Kun olin murrosikäinen, ystäväni totesi minun olevan jotenkin erilainen kuin muut tytöt. Oli ahdistavaa jäädä usein ulkopuoliseksi muiden jutuista. Tuntui, että oli sata huomioitavaa asiaa, kun olisi pitänyt keskittyä olennaiseen.
Luin nimimerkki Nuuskamuikkusen kirjoituksen ja totesin hänen tilanteensa olevan minulle tuttu. Olen tarvinnut tavallista enemmän omaa rauhaa, aivan lapsesta saakka. Tein jo silloin metsäretkiä, jotta sain olla itsekseni.
Vasta aikuisena kuulin synnynnäisestä ominaisuudesta nimeltä erityisherkkyys. Aloin hakea tietoa ja tajusin, että tuollainenhan minä olen. Testistä sain melkein täydet pisteet.
Erityisherkkyys vie paljon voimia ja kriittisyys itseä kohtaan loputkin.
Olisi tärkeää, että lapsen erityisherkkyys tunnistettaisiin jo varhain. Ettei kävisi niin kuin minulle. Puolesta sanasta uskoin, ettei hyvä ole tarpeeksi. Minusta tuli perfektionisti. Olen tuntosarvet ojossa joka suuntaan, ympäristöäni koko ajan huomioiden. Luen asioita rivien välistä ja seuraan ihmisten ilmeitä ja eleitä. Erityisherkkyys vie paljon voimia ja kriittisyys itseä kohtaan loputkin.
Valitettavasti minua oli helppo manipuloida ja syyllistää. Olin kiltti ja ajattelin aina muita, yritin olla mieliksi. Piti tapahtua paljon ja pahoja asioita, ennen kuin tajusin missä mennään. On ollut ihmisiä, läheisiäkin, joiden mielestä muiden kuuluu uhrautua heidän hyväkseen, taloudellisesti ja muutoinkin.
Nykyään olen aika lailla sinut erityisherkkyyteni kanssa. Se on vahvuus, suorastaan lahja ja osa minua. On hyvä ymmärtää itseään, tekemättä erityisherkkyydestä sen kummempaa numeroa. Tämä on minun elämäni, ja siitä pidän huolta.
Herkkis
Mitä ajatuksia sinussa heräsi? Osallistu keskusteluun tai kerro oma tarinasi alla olevassa kommenttikentässä! Voit lähettää myös sähköpostia osoitteeseen: ihmisten.kesken@sanoma.com
