”Väsyn jatkuvasta yhdessäolosta, jolloin minusta tulee piikikäs ja ärtyistä. Silti omien rajojen vetäminen tuntuu vaikealta”, lukijamme kirjoittaa.
Olen aina kaivannut omaa aikaa, jotta toivun arjen hälinästä ja sosiaalisista tilanteista. Väsyn jatkuvasta yhdessäolosta, vaikka se olisi mukavaakin puuhastelua ja ihmiset minulle rakkaita.
Vaikka tunnistan tämän tarpeeni, en saa sanottua sitä läheisilleni. Viimeksi kesälomalla huomasin pelkääväni, että minulle suututaan ja että aiheutan pahaa mieltä. Erityisen vaikeaa minun on sanoa äidilleni, että nyt haluan olla yksin. Varon loukkaamasta häntä.
Ehkä taustalla on hylätyksi tulemisen tai vaikean tilanteen aiheuttamisen pelko. On vaikeaa olla ”se hankala tyyppi”, vaikka omien rajojen vetäminen tuntuu tärkeältä. Aika usein lopputulos pakkososiaalisuudesta on, että minusta tulee piikikäs ja ärtyisä ja kaikilla on kuitenkin paha mieli.
Miten oppisin olemaan jämäkämpi ja kunnioittamaan omia tarpeitani? Samalla haluaisin kuitenkin säilyttää läheiset välit läheisiini – siitä huolimatta, että haluan viettää paljon aikaa vain omassa seurassani ilman heitä. Nuuskamuikkunen
Miten sinä olet ratkaissut oman ajan tarpeen?
Mitä ajatuksia sinussa heräsi? Osallistu keskusteluun tai kerro oma tarinasi alla olevassa kommenttikentässä! Voit lähettää myös sähköpostia osoitteeseen: ihmisten.kesken@sanoma.com
