”Kenenkään ei pitäisi sanoa, että tietää miltä jokin asia tuntuu, jos ei todella ole kokenut itse samaa”, uupunut omaishoitaja kirjoittaa.
Olin mieheni omaishoitaja hänen kuolemaansa saakka. Se oli raskasta, ja joskus se aika tulee puheeksi tuttavien kanssa. Silloin saatan kuulla vastaukseksi jotain sellaista kuin, että ”tiedän miltä sinusta tuntuu, olen kokenut samaa”.
Ja sitten se ”sama” kokemus saattaa olla, että tuttavani naapurikin sairasti ja tuttavani kävi häntä katsomassa. Tai että tuttavan sisko oli muistisairas ja soitteli vähän mihin aikaan hyvänsä. No kävi ilmi, että tuttava oli pannut puhelimen hiljaiselle saadakseen nukkua rauhassa. Tai hän joutui vähentämään käyntejä naapurinsa luona, kun kävi raskaaksi seurata sairauden etenemistä.
Minulla ei ollut mahdollisuutta sanoutua irti ympärivuorokautisesta pestistä. Miehelläni saattoi olla tarpeita niin yöllä kuin päivällä, ja kaikkeen piti reagoida, aina olla valmiina auttamaan. Hätätilanteita sattui, ja ambulanssiakin tarvittiin välillä. Mahdollisuutta palautumiseen ei jäänyt. Vastuu painoi, ja kaiken yllä leijui kuoleman läheisyys.
Vain toinen omaishoitaja todella tietää, miltä 24/7-omaishoito tuntuu ja miten se verottaa voimia.
Omaishoitajien työpanosta ja henkistä taakkaa ei vieläkään oikein ymmärretä yhteiskunnassa, mutta ei myöskään tavallisten ihmisten parissa. Tuollaiset ”tiedän, miltä sinusta tuntuu” -kommentit ovat mitätöiviä ja loukkaaviakin. Ei kenenkään pitäisi sanoa, että tietää miltä jokin asia tuntuu, jos ei todella ole kokenut itse samaa.
Uupunut leski
Mitä ajatuksia sinussa heräsi? Osallistu keskusteluun tai kerro oma tarinasi alla olevassa kommenttikentässä! Voit lähettää myös sähköpostia osoitteeseen: ihmisten.kesken@sanoma.com
