”Sain monta kertaa kysyä, mitenkäs pitkään tämä teillä on jatkunut. Vihdoin nainen sanoi, että käytännössä tuo on asunut täällä kahdeksan vuotta”, lukijamme kertoo.
Rakennus oli kauniisti valaistu pimeässä illassa. Loppiainen oli ollut jo, mutta kaikissa ikkunoissa paloivat kyntteliköt. Tuttu punainen auto seisoi lumisessa pihassa. ”Vai täältä sinä tulet hakemaan vauhtia, kun olet tulossa minun luokseni”, ajattelin.
Soitin ovikelloa. Jännäsin, kumpi tulee avaamaan. Nainen. Tervehdin ja pyysin samalla anteeksi tuloani. ”Tulin lopettamaan Jukan kaksoiselämän”, jatkoin. Nainen ei ensin tajunnut sitten millään.
Kerroin, että olimme olleet Jukan kanssa ruskaretkellä viikon Lapissa. ”Minun autokamerani unohtui palattuamme Jukan autoon ja se oli äänittänyt puhelun, jonka hän otti sinulle lähdettyään luotani”, kerroin. Ei, ei vieläkään. Kun soitin naiselle katkelman puhelusta, missä hän sättii roimasti miestä siitä, että tämä ei ole neljään päivään pitänyt mitään yhteyttä, hänelle alkoi valjeta ja hän kutsui sisään. ”Tämä pitää selvittää.”
Siinä sitten peräkanaa astelimme olohuoneeseen. Juuri parahiksi tuli Jukka siihen suihkun raikkaana vesipisaroita hiuksissaan. ”Olit tulossa kohta minun luo, mutta minä tulin tänne, että näet meidät kummatkin samalla kertaa”, sanoin. Hymy hyytyi.
”Miten kauan tätä on jatkunut”, kysyi nainen.
”Toista vuotta on seurusteltu”, sanoi Jukka ja nainen kiljaisi.
”Vai tämän vuoksi et ole muuttanut osoitettasi minun luo”, hoksasi hän ja alkoi ihmetellä, miten osasin tulla hänen luokseen.
Katselin, miltä tutut maisemat näyttävät halppiskameran kuvaamana. Huomasin, että Jukka lähtee ihan eri suuntaan kuin kotiinsa.
Ruskaretki oli ollut kaikin puolin onnistunut ja kun autokameran muistikortti osui näkyville, aloin fiilistellen katsella matkavideoita sieltä täältä. Sattumoisin klikkasin lopuksi sen videon auki, missä hän matkalta palattuaan lähtee luotani. Katselin, miltä tutut maisemat näyttävät halppiskameran kuvaamana. Huomasin, että Jukka lähtee ihan eri suuntaan kuin kotiinsa. Ei mitään outoa sinänsä, mutta puhelu oli. Seurasin, minne hän ajaa ja vertasin vielä ajoreittiä karttaan. Hän ei ollut tajunnut poistaa videota palauttaessaan kameran minulle.
Tässä sitä sitten oltiin. Jukka yritti karkuun, mutta kumpikin ilmoitimme, että sinä et mene mihinkään. Vaihdettiin naisen kanssa tietoja. Sain monta kertaa kysyä, mitenkäs pitkään tämä teillä on jatkunut. Vihdoin nainen sanoi, että käytännössä tuo on asunut täällä kahdeksan vuotta. Lähes saman ajan mies oli ollut hakeutumassa seuraani aluksi ihan pienellä harmittomalla flirtillä, myöhemmin sinnikkäämmin.
Naureskelinkin lukemattomia kertoja hänelle, että me kaksi vapaata ihmistä ollaan kuin luvattomilla teillä.
Jukka oli tapavalehtelija ja lisäksi jollakin tavalla kuului työkuvioihini. Olin aina pitänyt miesvaltaisissa työpaikoissa tiukan rajan, etten lähde edes kahville miespuolisten työkavereiden tai asiakkaiden kanssa. Tämä asetelma kiusasi minua, mutta kun hän aina ilmaantui eteeni, annoin periksi ja minun aloitteestani tapaamiset olivat salassa. Naureskelinkin lukemattomia kertoja hänelle, että me kaksi vapaata ihmistä ollaan kuin luvattomilla teillä.
Välillä en jaksanut hänen valehteluaan ihan mitättömistäkin asioista ja otin etäisyyttä. Joskus hän alkoi luikerrella takaisin viikkojen, joskus kuukausien päästä. Hän oli oppinut tuntemaan minut ja tiesi mistä narusta vetää. Vihdoin annoin periksi ja päätin katsoa, tuleeko meistä mitään.
”Enkös ollutkin sinnikäs”, Jukka kehui.
Suhde lujittui edelleen ja kuljimme yhdessä julkisesti, mutta jokin tuntui oudolta. En osannut määritellä, mikä se oli. Olinko vain varuillani, koska jouduin korvat hörössä kuuntelemaan, mikä puheista mahtaa olla totta, mikä ei. Tosin ne läpinäkyvimmät, hölmöt, hyödyttömät valheet olivat jääneet vähemmälle. Halatessa tuntui, että vaikka kuinka olisin sulkeutunut hänen hellään syleilyynsä, jokin folio oli siinä välissämme koko ajan. Pohdin asiaa paljon, enkä osannut heittäytyä, vaikka sain ihailua ja tunsin olevani hyväksytty omana itsenäni hyvin erityisellä tavalla. Ihmettelin hänelle ääneen, olinko varmasti ollut oma itseni ja ansainnut hänen kiintymyksensä.
Kaikesta huolimatta luotin häneen enkä syynännyt hänen tekemisiään. En jaksa kyttäämistä. Meillä kummallakin oli hyvin vapaa työ ja kumpikin kulki omia aikojaan ja palveli asiakkaitaan tarvittaessa iltamyöhäänkin eri paikkakunnilla. Lisäksi minulla oli tarve omaan aikaan, enkä ihmetellyt tai ollut pahoillani, vaikka muutamaan päivään emme nähneet. Tosin loppuaikana hän oli ollut 5-7 iltaa viikossa luonani. Suhde oli käynyt hyvin tiiviiksi.
Raivoissani ajattelin, että jos näen sinut vielä kerran täällä, raportoin vaimollesi.
Vaimon kanssa viestittelimme vielä lähdettyäni. Häntä kävi sääliksi kaiken oman mielen myllerryksen keskellä. Hänen aikaisempi suhteensa oli päättynyt siihen, että oli löytänyt miehensä toisen kanssa. Ja nyt tämä. Harmitti hänen puolestaan. Hän kuulosti fiksulta, miellyttävältä ihmiseltä. Tulimme siihen tulokseen, että minä en ollut ainut syrjähyppy vuosien varrella.
Kun kiinni jäämisestä oli kulunut liki vuosi, olin tekemässä lumitöitä. Ällistykseni oli valtava, kun näin Jukan ajavan hitaasti ohi. Kurkkasin vielä peräänkin, näinkö varmasti oikein. Sama rekkari. Tätä kautta ei ajeta kuin muutamaan taloon ja tuskin hän niihin mihinkään oli menossa. Raivoissani ajattelin, että jos näen sinut vielä kerran täällä, raportoin vaimollesi. Vaimon kanssa oli sovittu, että ilmoitan, jos Jukka lähestyy minua. Sopimus on edelleenkin voimassa.
Tässä minun kokemukseni pettämisestä. Minä en ole pettänyt koskaan.
Ruskaretki
Millaisia ajatuksia kirje herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Sähköpostiin voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja.
Niin on monenlaisia noita Jukkiakin - nököjään. Tai ehkäpä tämän miehen nimi ei ollut oikeasti Jukka. Minun Jukkani ei pettänyt minua koskaan enkä minä häntä
Jukka kuoli oltuamme yhdessä yli 20 vuotta sairastettuaan lähes 10 vuotta kahta eri syöpää sairastettuaan. Ruskearetkiä emme tehneet koskaan.
Jukka oli todellakin hyvä aviomies. Hän ei tupakoinut eikä kapakoinut. Hän ei juonut eikä käyttänyt muitakaan päihteitä. Jukka oli uskollinen ja rehellinen, käsistään kätevä, tekniikan alan ammattilainen. Jukka oli myös pitkä ja hoikka mies, jolla oli huumorintajua ja hymy herkässä.
Olen nyt ollut lähes 3 vuotta leskenä, jos joskus vielä alan seurustella, se edellyttää, että löydän Jukan "tasoisen" rehellisen, korkealla moraalilla varustetun miehen. Toistaiseksi en ole käynyt yksilläkään treffeillä, mutta eihän leskeytymisestänikään ole vielä ihan 3 vuotta.
Minäkin tunsin yhden Juhan Lappeenrannasta jolla kymmenittäin vaihtuvia tyttöystäviä Venäjällä ja Virossa. Hän oli kyllä mukava ja ujohko, eikä mitenkään 'yliseksuaali' - päinvastoin, mutta haki jatkuvasti uusia naisia seuranhakupalveluista ym. Helppo oli nuo polut ja jäljet stalkata. Viikon arkipäivät hän vietti minun luona ja viikonloput usein omassa kodissa. Koska en itsekään halunnut sitoutua, niin en vaatinut sitä häneltäkään. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin tiedostaa kuinka montaa hyväuskoista hän huijaa ja lupaa ihanaa elämää Suomessa. En halunnut olla mukana siinä kuviossa.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
