Voiko lapsettomille ystäville kertoa omien lasten kuulumisista vai aiheuttaako se pahaa mieltä?
Ystäväpiiriini kuuluu erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Olen välillä neuvoton, kun mietin, miten menetellä kunkin kanssa oikein.
Lapsettomalle pariskunnalle on vaikeaa puhua omista lapsista ja heidän tekemisistään. Aiheuttaako siitä puhuminen pahaa mieltä? Samoin arkailen jutella ystävien kanssa, joilla on lapsia, mutta ei lastenlapsia. Miltä heistä tuntuu, jos alan innostuneena kertoa, kuinka minua ilahduttaa, kun lapsenlapset tulevat kylään?
Yritän kuvitella, millaista elämä on, kun ei ole isovanhempi mutta ehkä haluaisi olla, ja sisimmässäni pahoittelen ystävieni puolesta. Kun puntaroin näitä ja tarkkailen omaa käytöstäni, minulle tulee olo, että en ole kokonaan läsnä. Mikä olisi vastaus tähän pulmaan?
Onnellinen mummi
