Lukijan kirje: ”Petyin omiin juhlavieraisiini”
”Yksi vieraista ilmoitti, että tulee vasta monta tuntia juhlan alkamisen jälkeen, koska se aika sopii hänelle. Toinen vastasi laittamalla viestillä listan tarjottavista, joita itse söisi mieluiten”, lukijamme kirjoittaa.
Säästimme omaa kotia varten vuosia. Lopulta sopiva koti löytyi, ja olimme onnemme kukkuloilla. Päätimme järjestää juhlat. Tupareista kuitenkin tuli minulle paha mieli.
Osa vieraista ei reagoinut kutsuun mitenkään siihen päivään mennessä, johon vastauksia pyysimme. Kyselin perään, jotta osaisin varata sopivasti tarjoiluja. Silloin yksi ilmoitti, että tulee vasta monta tuntia juhlan alkamisen jälkeen, koska se aika sopii hänelle. Toinen vastasi laittamalla viestillä listan tarjottavista, joita itse söisi mieluiten.
”Vieraista jotkut saapuivat myöhemmin, osa ei ollenkaan.”
Kun juhlat alkoivat, vieraita puuttui. Jotkut saapuivat myöhemmin, osa ei ollenkaan. Petyin.
Juhlissa kaikki tietenkin halusivat nähdä uuden kotimme. Sitä vieraat kehuivat, mutta myös monenlaista möläyttelivät. Kaveriperhe kauhisteli saunaa ja kertoi, että heillä on kyllä parempi ja sopivamman kokoinen. Kun esittelin iloisena vaaleanpunaiseksi kaakeloitua vessaa, iäkäs sukulainen kertoi, että kaakeleita voi maalata ja että se on kuulemma helppoa. Saimme kuulla myös, että takka on väärässä paikassa.
”Etenkin kodin arvostelemisesta jäi ikävä olo.”
Tuntuu, että ihmiset ovat muuttuneet aiempaa itsekeskeisemmiksi – vai olenkohan vain itse liian herkkähipiäinen? Oletko kokenut vastaavaa, eli järjestänyt mukavat juhlat, mutta saanut pettyä?
Minulle jäi ikävä olo etenkin kodin arvostelemisesta, mutta toisaalta juuri tupareissahan kotia kommentoidaan. Voiko toisen kodista sanoa ääneen rehellisen mielipiteensä?
Oma koti kullan kallis
Millaisia ajatuksia kirje herätti? Kirjoita ajatuksiasi nimimerkillä alla olevaan verkkolomakkeeseen tai lähetä meille sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Käsittelemme vastauksia ja yhteystietoja luottamuksellisesti. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja ja muita palkintoja.