Onko sisaruksesi jättänyt sinut joskus pulaan?
Onko sisaruksesi jättänyt sinut joskus pulaan?

”Mikä ihme on vialla ihmisessä, joka esittää olevansa avulias ja uhrautuvainen, mutta ei ikinä tiukassa paikassa lunasta mitään lupauksiaan?” lukijamme pohtii.  

Minua on piinannut jo pidempään sisarukseni, joka lupailee kaikenlaista, mutta jättää asiat puolitiehen.

Sisarukseni on aina ollut omissakin asioissaan täysin päättämätön haihattelija, joka ei saa aikaiseksi sitä eikä tätä. Mitkään asiat eivät pysy järjestyksessä, aikataulut eivät pidä eikä lupauksia pidetä.

Silti hän on omien väitteidensä mukaan suuri hyväntekijä, joka puhuu usein siitä, miten on ”uhrautunut” milloin missäkin asiassa ja lahjoittaa mielellään rahaa hyväntekeväisyyteen. Omia perheenjäseniään hän ei silti ole valmis tukemaan missään käytännön asioissa, ei edes pyydettäessä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”En enää jaksa näitä suuria puheita, joille ei loppua tule.”

Päättämättömyys ja tuuliviirimäisyys vaikeuttavat meidän muidenkin elämää. Hän on esimerkiksi välillä sanonut, että ostaisi itselleen vanhempiemme talon, välillä taas tullut toisiin ajatuksiin. Minulle kävisi hyvin, että hän ostaisi talon, mutta en pysty luottamaan hänen sanoihinsa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen jo kieltänyt häntä enää puhumasta minulle asiasta, koska ikinähän hän ei saa päätöstä tehtyä. Nyt kun suurella vaivalla valmistelen talon myyntiä, kuulen harva se viikko joltain sukulaiselta, miten sisarukseni on taloa ostamassa.

Mikä ihme on vialla ihmisessä, joka koko elämänsä ajan esittää joka puolelle olevansa avulias, uhrautuvainen ja ties mitä, mutta ei ikinä tiukassa paikassa kuitenkaan lunasta mitään lupauksiaan? Mistä voi olla kysymys, onko tällaiselle käytökselle jokin selitys?

”Käytännössä olen päättänyt katkaista välit nyt kokonaan.”

Minä en ole selitystä löytänyt, mutta tiedän, että en enää jaksa näitä suuria puheita, joille ei loppua tule. En varsinkaan, kun oikeasti tarvitsisin apua joissakin käytännön asioissa, jotten itse joudu meistä kaikkein kauimpana asuvana hoitamaan kaikkea yksin.

Käytännössä olen päättänyt katkaista välit nyt kokonaan. En vain jaksa enää elää näin.

Epätoivoinen

Millaisia ajatuksia kirje herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com.

Sisältö jatkuu mainoksen alla