Ystäväni eivät koskaan kysy, mitä minulle kuuluu.

Minulla on kaksi valittavaa ystävää. Onneksi molemmat asuvat muilla paikkakunnalla kuin minä, niin tulee harvoin nähtyä naamatusten. Mutta valitusta tulee facebookin kautta ja viesteillä. Mikään ei ikinä ole hyvin. Jos yritän kertoa jotain omia asioitani, nämä ystäväni sivuuttavat ne täysin.

Välillä voin melkein pahoin siitä, että ihmisellä ei tunnu olevan elämässä muuta kuin valittamista. Välillä taas koetan vastata siihen jotain järkevää, mutta se ei tunnu auttavan, kahta kauheammin vain tulee tekstiä.

Olen miettinyt noiden kahden ihmisen poistamista elämästäni. He ovat olleet monia vuosia ystäviäni, mutta enää en jaksaisi millään ottaa vastaan sitä, mitä sieltä tulee. Kun ei koskaan edes kysytä, mitä minulle kuuluu.

Tuollaiset ystävät eivät ole minkään arvoisia. Ainoa tapa on ilmeisesti laittaa tällaiset ystävät jäähylle?

Vm-1975

Miuski

Lukijan kirje: Taidan pistää ystävät jäähylle

Minä kuuluin vuosia sitten ystäväporukkaan, joka jakoi negatiivista energiaa ympärilleen. Mikään ei ollut ikinä hyvin, kaikista ihmisistä puhuttiin pahaa. Jopa oman porukan kesken ostettiin mahdollisimman hirveitä synttärilahjoja ja sitten seläntakana pahantahtoisesti ilkuttiin. Oma-aloitteisesti he eivät myöskään yhteyttä pitäneet. Toisaalta saattoivat sitten ihmetellä, kun kukaan ei pitänyt heihin yhteyttä. Muutaman vuoden jälkeen totesin, ettei tämä ole sellaista ystävyyttä, jota haluan...
Lue kommentti

Kun ei ole kauppoja, ei tule tehtyä turhia hankintoja.

Muutin kaupunkiin 10 vuotta sitten. Olin tyytyväinen, kun palvelut, apteekki, kaupat, posti ja monet muut olivat naapurissa. Nyt ne kaikki ovat 1,5 kilometrin päässä, ja tämä entinen keskusta on lähes aavekaupunki täynnä tyhjiä liiketiloja.

En viitsi uudestaan muuttaa lähemmäs palveluja. Ajattelen asian positiivista puolta: kun ei kauppoja ole vieressä, ei tule tehtyä turhia hankintoja. Rahaa säästyy.

Itsenäinen

Avioero voi lamauttaa, varsinkin jos se tulee yllättäen. Mutta kun aika kuluu, vastoinkäyminen voi kääntyä onnenpotkuksi.

Joskus tuntuu siltä, että jokin asia murskaa koko elämän. Olen kuitenkin huomannut, että kun aika kuluu, ylitsepääsemättömiltä tuntuneet vastoinkäymiset voivatkin kääntyä positiivisiksi.

Avioero tai potkut voivat lamauttaa varsinkin, jos ne tulevat yllättäen. Siinä joutuu pitkiksi ajoiksi paniikkiin ja tuuliajolle. Olen kokenut molemmat, mutta nyt ajattelen, etten huolisi takaisin sen paremmin vanhaa puolisoani kuin työpaikkaanikaan.

Nykytilanteestani katsottuna vastoinkäymiset olivat minulle onnenpotkuja. Ilman niitä en olisi sama ihminen kuin olen nyt. Nykyisin olen paremmin sinut itseni kanssa kuin ennen.

Avioeron kauhun lamaannuttaneita ystäviäni olen lohduttanut, että joskus vielä kiität kumppaniasi siitä, että hän jätti sinut. Yksikään ei ole ymmärtänyt sanojani, vaan on pitänyt minua puukottajana, joka lyö lyötyä. Vasta paljon jälkeenpäin he ovat alkaneet ymmärtää, mitä tarkoitin.

Feeniks