Tyttären eroon ei ole mitään isompaa syytä, heistä ei vain tunnu enää siltä kuin alussa.
Tyttäremme on asunut viisi vuotta yhdessä mukavan nuoren miehen kanssa. Tytär on valmistunut ja saanut hyvän työpaikan, hänen avomiehensä opinnot ovat loppusuoralla.
Nyt tytär kertoi, että he eroavat. Eroon ei ole mitään varsinaista syytä, ei erityisiä riitoja eikä kummallakaan toista, mutta ”enää ei tunnu siltä kuin alussa”.
En sanonut mitään, sillä en halua puuttua tyttären asioihin. Mielessäni ajattelin kuitenkin, että sellaistahan elämä on. Ei missään parisuhteessa tunteet leisku samalla lailla viiden vuoden jälkeen kuin alussa. Sen tilalle tulee muuta, rauhallisempaa rakkautta ja elämänkumppanuutta.
Elokuvistako tällainen kuvitelma tulee, että rakastumisen huuman pitäisi kestää loppuikä? Oman kokemukseni mukaan siitä alkaa rakastaminen.
Totta kai tytär tekee, minkä hyväksi näkee. Minä vain tunnen surua hänen puolestaan ja surua myös siitä, että mukava vävy katoaa meidänkin elämästä. Tytär on kohta kolmenkymmenen, ja ajattelen sitäkin, että hänellä on pyöreästi 10 vuotta aikaa saada lapsia, jos niitä haluaa.
He ovat nyt etsimässä kumpikin omaa asuntoa. Kannattaisiko sittenkin sanoa asiasta tyttärelle jotain, jos vaikka ovat tekemässä virhettä?
Viisikymppiä lasissa
