En ole kertonut mielenterveysongelmastani ympäristölle, ja vie paljon voimia näytellä tervettä.

Jouduin vuosia sitten psykoosiin ja sairaalaan. Toipuminen on vienyt kauan, enkä ole selvinnyt vieläkään. Lääkkeiden ja terapian avulla minun pitäisi olla paremmassa kunnossa, mutta silti normaali elämä tuottaa vaikeuksia ja herääminen uuteen päivään väsyttää.

Välillä elämänhaluni katoaa ja haluaisin kuolla. Mietin vanhoja ikäviä asioita, ja niitä miettiessä vaivun aina syvemmälle.

Olen salannut sairauteni ympäristöltä, vain muutama ihminen tietää siitä. Koska en kerro asiasta, vie paljon voimia näytellä tervettä. Jos saisin valita syövän ja mielisairauden välillä, en valitsisi mielenterveysongelmaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

En tiedä, miten kuntoutuisin. Onko mielenterveyspotilaalla mahdollisuutta saada tukevasti elämänlangasta kiinni?

Oljenkorsi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jjjshhrvcdhh

On mahdollista. Minä paranin hyvän psykoterapian avulla. Uskon vakaasti länsimaiseen psykiatriaan, terapeutin korjaavaan kokemukseen. Ei koskaan voi tulla "täysin ehjäksi" (jos kukaan on), enkä koskaan unohda menneitä kauhuja, mutta opin hyväksymään ne ja päästämään niistä irti. Krooninen, kurkkua vuosikaudet puristanut ahdistus katosi. Samalla korjaantui syömishäiriö.

Vierailija

Nuoruudessani se meni näin, joka tarvitsi apua näissä jutuissa, pidettiin joko-tai -juttuna.

Lisäksi ikäkriisit ohitettiin ettei ymmärretty.

Ensi kertaa kuulin jostain kolmenkympin kriisistä vasta netissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla