Mummolle kuuluu se, miten lapsenlapsi voi.

Saako lapsen eroon puuttua? Siinäpä hyvä kysymys. 

Tyttäreni jätti hyvän miehen ja lastensa hyvän isän, kun ihastui työkaveriinsa. Siinä on ollut nielemistä, kun olen nähnyt lapsen surun ja vävyni alakuloisen olemuksen. 

Lapsi tapaa kyllä isäänsä, mutta ei se ole sama kuin asua samassa kodissa molempien vanhempiensa kanssa.

Yritin keskustella asiasta tyttäreni kanssa, mutta ei siitä ollut hyötyä. Hän sanoi, että asia ei kuulu minulle, mihin vastasin, että kyllä kuuluu. Hänen lapsensa on minun lapsenlapseni, ja minulle kyllä kuuluu, miten lapsenlapseni voi. 

Katson, että minulle kuuluu myös se, miten vävyni jaksaa, sillä en olisi niin hyvälle miehelle toivonut mitään näin murheellista tapahtuvaksi.

Tyttäreni ja uusi mies ovat muuttaneet yhteen. Kohtelen tätä uutta miestä asiallisesti. Minusta on myös hänen vikansa, että tähän on päädytty: hän tiesi, että tyttärelläni on perhe. Mutta vihanpito ei auta mitään, joten meillä on asialliset välit.

Lapsenlapsen kanssa olen yrittänyt olla niin paljon kuin mahdollista. Olen keskustellut hänen kanssaan tilanteesta. Ajattelen, että voin auttaa häntä sillä, että hän voi purkaa pahaa mieltään läheiselle. Sellaiselle, joka ei ole osallinen siihen, että lapsen elämä hajosi. 

Näissä tilanteissa on kyse aikuisten itsekkyydestä. Oma onni pannaan ensimmäiseksi ja selitetään, että lapset kyllä selviävät. 

Selviäväthän he, kun on pakko, mutta miten, se näkyy, kun he ovat aikuisia. Kuinka moni terapeutti tulee ansaitsemaan hyvät rahat näiden nyt itkua nieleskelevien erolasten takia.

Minuakin itkettää

Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen kaappinsa ja komeronsa.

Äitini kerää tavaraa ja varsinkin astioita. Hän rakastaa huutokauppoja ja kirpputoreja ja on hamstrannut astioita vuosikymmenien ajan.

Nyt äiti sanoi, että täytyy ostaa uusi kaappi, kun astiat eivät mahdu enää vanhoihin. Totesin, että jos eivät omakotitalon komerot ja kaapit riitä, sitten on syytä karsia tavaroita, ei ostaa lisää kaappeja. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa.

Sanoin äidille, että myy nuo tavarasi, saat hyvä rahat ja voit käyttää ne vaikka matkustamiseen. Seitsemänkymppisenä hän vielä pystyisi matkustelemaan. Kaapeissa on muun muassa Arabian astioita, joista saa nyt hyvät rahat. Mutta äiti ei raaski luopua mistään.

Itse en kerää mitään ylimääräistä. Jos ostan jotain uutta, laitan vanhan menemään. Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen tavaransa. Eikö olisi parempi, että hän setvisi kaappinsa itse?

Miialiia

Vierailija

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Äläpä viitsi halveksia äitisi harrastuksia. Todella vastenmielinen kirjoitus. Päätä jo nyt, että tilaat jonkun ulkopuolisen siivoojan kuolinpesän varoilla suorittamaan tyhjennys, niin ei tarvitse äitisi elinaikana tuollaisella asialla häntä vaivata. Eivät kaikki halua matkustella, ja äitisi saanee tehdä rahoillaan ja kaapeillaan niitä asioita, joista itse tykkää. Keräily ja sisustus on harrastus siinä missä matkustelukin. Jos itse tykkäät matkustella niin matkusta, mutta anna äitisi olla kuka...
Lue kommentti
Pientå rajaa

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Olen samaa mieltä edellisen vierailijan kanssa, että äidin kasvattaminen (varsinkaan enää tuossa vaiheessa) ei kuulu lapsen tehtäviin. Ymmärrän toki pointtisi yleisemmällä tasolla. Mutta jos äitisi ei pyydä sinua maksamaan keräilyjensä kuluja, ei sinulla pitäisi olla nokan koputtamista hänen harrastuksiinsa. Jos oma lapsesi tekisi saman, tuskin pitäisit neuvoista, toruista ja opastuksesta. Jätä vain pesä sitten joskus ammattilaisten siivottavaksi.
Lue kommentti

Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista, enkä osaa enää unelmoida mistään.

Sitä alkaa elämässä pikkuhiljaa katkeroitua, kun elämä tuntuu aina ottavan enemmän kun antavan. Mietin, miksi edes yritän yhtään mitään, kun unelmani murskautuu heti alkumetreillä. Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista.

En osaa enää unelmoida. Olen täydellisen uupunut. Olen kyllästynyt siihen, että olen vain taakkana kaikille, sillä en kelpaa edes töihin. Nykyään mielenterveytenikin on jo niin huono, etten töihin edes pystyisi. Mietin, miksi pitää lyödä lyötyä?

Lopen uupunut

Stemppiä

Lukijan kirje: En elä elämääni, olen vain olemassa

Joskus käy niin, että itse torppaa unelmansa omilla tiedostamattomilla ajatusmalleilla. En sano että nyt olisi niin, mutta sekin on aina pohdinnan paikka. Olenko tehnyt aidosti kaikkeni saavuttaakseni tyytyväisyyden? Vai olenko pyrkinyt oikotietä onneen, niitä kun ei ole kuin saduissa. Olenko todella ollut valmis näkemään unelmani todellisuudessa, vai vain epämääräisinä muuttuvina ajatuksina jostakin paremmasta? Unelmia pitää tavoitella, tehdä suunnitelma, uskoa niihin ja ottaa pieni askel...
Lue kommentti