Kolmekyppinen poika on etääntynyt lähes tavoittamattomiin, ja se tuntuu kipeältä.

Kolmekymppinen poikamme, ainoa lapsemme, on etääntynyt viime vuosina lähes tavoittamattomiin. Aikaisemmin suhteemme oli hyvä, ja etääntyminen tuntuu kipeältä. Hän ei pidä juurikaan yhteyttä, soittaa tai käväisee lähinnä jos tarvitsee meiltä jotakin. 

Hän on asunut neljä vuotta yhdessä tyttöystävänsä kanssa, ja ymmärtääkseni välimme miniään ovat asiallisen hyvät.

Kuulemme poikamme asioistaan harvakseltaan muualta, esimerkiksi kun joku kysyy, mitä tykkäämme heidän remontistaan. Emme ole edes kuulleet siitä, saati nähneet, sillä meitä ei juuri koskaan kutsuta heille. Harvoin nähdessämme poika ja miniä ovat kuitenkin ystävällisiä ja juttelevat kuin ei mitään ongelmaa olisi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Olemme miettineet päämme puhki, mitä on tapahtunut tai onko tapahtunut mitään? Pojan kanssaan ei ole ollut konfliktia. Hänen lapsuutensa on ymmärtääksemme mennyt ihan hyvin, joskus juttelimme, ja hän sanoi, että oli kiva lapsuus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olemme ymmällämme. Toisaalta mietimme, kuuluuko tällainen asiaan, onhan hän asunut jo pitkään poissa kotoa ja elää parisuhteessa.

Pitäisikö asia ottaa puheeksi, vai onko parempi antaa olla? Ketäänhän ei voi painostaa pitämään yhteyttä, sellainen yhteys ei ole aito.

Hämmentynyt

Vierailija

Huomenta - samanlaista poikani kanssa, ei juurikaan pidä yhteyttä mutta minä soittelen ja kutsun syömään, ihan tavallisia kohtaamisia ilman riitoja.
Luulen että ko. käyttäytyminen melko yleistä varsinkin nuorilla miehillä enkä ole asiasta huolestunut. Tytär pitää yhteyttä ihan oma-aloitteisesti.
Ei syytä huoleen, hyvää juhannusta.Minäkinäiti

Ainainen pettymys vanhemmilleni

Lapsen suuntaan voi myös pitää yhteyttä, ei odottaa että vain hänen kuuluu ylläpitää yhteyttä. Kutsukaa itsenne kylään, viipykää lyhyen aikaa. Puhukaa myönteisistä asioista.

Lisäksi jos ajattelen omia vanhempiani, niin kunnioittakaa lapsenne päätöksiä, älkää kyseenalaistaa kaikkia hänen valintoja. Omat vanhempiani jäkättää kaikesta, oli sitten eteisen seinän uudesta väristä, isovanhemmalta perityn huonekalun paikasta tai vaikkapa asuinpaikan valinnasta kyse. Myös lastani koskevista valinnoista (kasvatus, koulu, ystävät, jne) ja kotieläimeni hoidosta narisevat. Vähemmästäkin menee välit viileäksi :(

Sisältö jatkuu mainoksen alla