Puutteellista isääkin voi rakastaa.

Minulla oli hyvin hallitseva ja määrätietoinen isä. Hänen sanansa oli laki: mitään vastaan sanomista ei sallittu. Jos alkoi nurista, sai kuulla isän huutoa.

Pienen lapsen pelokas sydän pamppaili monesti, kun kodissa oli riitaa. Isäni alkoholinkäyttö ohjaili koko perhettä.

Isällä oli kuitenkin myös mukavampi olemus, ja sitä kaipaan häntä muistellessani. Ihan pienenä hän piti sylissä, mutta myöhempää isää en enää tuntenut. Isä oli sodan ja evakkomatkat läpi käynyt mies. Hän oli olosuhteiden uhri, joka kovetti sydämensä ja kärsi loppuelämänsä kriisistä, johon ei löytänyt apua. En koskaan saanut tietää hänen pohjimmaisia ajatuksiaan ja tunteitaan.

Iäkkäänä isä tasoitti välejämme, ja se paransi haavojani. Nyt katson tehtäväkseni rakastaa häntä. Teen sen etsimällä hyviä asioita isä-tytärsuhteestamme. Katkeruudella en voita mitään. Minulla oli kuitenkin isä, joka piti minusta huolta. Kiitos, isä!

Tytär

Huom. Kun kommentoit kirjettä, laitathan itsellesi nimimerkin, kiitos!