Slow life -vauva-aika päättyi eroon.

Kun esikoiseni syntyi, ajattelin, että hän ansaitsee parhaan mitä voin tarjota. Seesteisen slow life -vauva-ajan, johon tarvitaan kestovaipat, villahousut, perhepeti ja bioruokaa. Mukaan lukien luomupalsternakoista itse soseuttamani muussit.

Harrastin kaikkea tätä hikipäissäni uskoen, että lapseni kasvaa huonommaksi aikuiseksi, jos syötän hänelle joskus eineksiä. Järkevä neljän lapsen isä sanoi kerran temppuiluani seurattuaan: ”Eikös lasta auta eniten se, että totutat hänet siihen elämäntyyliin, mikä perheellä muutenkin on?”

Silloin en häntä uskonut. Sen sijaan olin stressaantunut ja kiukkuinen. Entisen boheemin ja huumorintajuisen minän tilalle tuli kireä komentoora, joka antoi miehelle tarkkojamääräyksiä siitä, miten lasta on hoidettava. Erohan siitä tuli.

Aloin miettiä, mistä ajatukseni täydellisestä pikkulapsiajasta juonsivat juurensa. Mieleen tulivat lehtijutut, joissa lapsiperheillä on valkoiset sohvat eikä leluja missään. Vain henkarissa seinällä roikkuu mekko koristeena. Nyt ajattelen, että sellaisessa kodissa lapset saavat olla lapsia korkeintaan päiväkodissa ollessaan.

Tai ehkä unelmani oli peräisin siitä, että lapset ovat nykyisin projekteja. Lapsi ei enää tule nuorenparin elämään silloin, kun itse päättää tulla. Nyt hän tulee tilauksesta vanhempiensa elämän keskipisteeksi. Hän on napa, jonka ympärillä kaikki pyörii.

Ostan kyllä edelleen luomua aina kun voin. Mutta kun ajattelen maailman naisia, esimerkiksi äitiemme ja isoäitiemme tai kehitysmaiden naisten elämää, tajuan, että lapset kuuluvat yhtenä osana jokapäiväiseen arkeen. Ei toisinpäin. Ei niin, että lapsen edessä yritetään silotella kaikki arjen töyssyt ja että suoritetaan projektia nimeltä täydellinen perhe. Jota tavallinen arki sitten kuitenkin tulee häiritsemään.

Olisinpa tiennyt tämän, kun esikoiseni syntyi.

Armollista äitiyttä

Huom! Kun kommentoit kirjettä, laitathan itsellesi nimimerkin, kiitos.

En silloin ajatellut englanninopen harrastavan seksuaalista häirintää. Nyt aikuisena ajattelen, että opettaja käyttäytyi huonosti.

Koulunkäyntini meni sekaisin yläkoulun ensimmäisellä luokalla seksuaalisen häirinnän takia. Olin 13-vuotias, ja häirintään syyllistyi englanninopettajani.

Opettaja oli nuori ja kaunis, kaunein nainen, jonka olin siihen ikään nähnyt. Hän pukeutui lyhyisiin vartalonmyötäisiin mekkoihin ja hameisiin. Kaula-aukot olivat syvään uurrettuja.

En kuullut koko vuonna sanaakaan opetuksesta. Korvissani kohisi hormonihyöky. Tunsin opettajan läsnäolon joka solullani ja haistoin hajuveden tuoksun. Vieläkin polveni vavahtavat, jos haistan saman hajuveden.

En silloin ajatellut englanninopen harrastavan seksuaalista häirintää viesteillään. Nyt aikuisena ajattelen, että opettaja käyttäytyi huonosti. En pysty kuvittelemaan, ettei hän olisi huomannut, miten me pojat häneen reagoimme. Onneksi englanninopettaja vaihtoi koulua vuoden sijaisuuden päätyttyä.

Tiedän naisten sanovan, että jokaisella on oikeus pukeutua niin kuin haluaa, seksistisesti ja provosoivastikin, ja että miesten on hillittävä viettinsä ja halunsa.

Totta toinen puoli.

Toisella puolella ovat hyvät käytöstavat, joihin sisältyy tilannetaju. Hyviin tapoihin kuuluu ottaa huomioon muut ihmiset. Suhteellisuudentaju kertoo, miten missäkin pukeudutaan ja käyttäydytään, esimerkiksi työpaikalla.

JoonaKoo

Osa työntekijöistä jättää tehtäviä tekemättä, koska eivät ehdi. Kuitenkin he ehtivät pitää ylipitkiä kahvitaukoja.

Työpaikallani tehtävät on jaettu tiimeille, ja minä olen yhden tiimin vetäjä. Olen vastuussa esimiehelleni tiimin toiminnasta ja tavoitteiden toteutumisesta.

Ongelmani on se, että osa työntekijöistäni jättää tehtäviä tekemättä. He sanovat että töitä on liikaa, eivätkä he ehdi tehdä kaikkea. Ajoittain olen tehnyt jotain heidän tehtäviään, kun dead-line tulee vastaan ja asiat on hoitamatta.

Tiedän että työtä on paljon, mutta kaikille tiimiläisille se ei ole ongelma. Toiset ovat työssään nopeampia kuin toiset, mutta kun näen "hitaamman" henkilön ehtivän kuitenkin pitää ylipitkiä kahvitaukoja, minulle tulee olo, että ystävällisyyttäni hyväksikäytetään.

Pyrin motivoimaan ihmisiä antamalla matkan varrella hyvää palautetta ja tulemalla pulmatilanteissa tueksi, mutta se ei näytä riittävän. Miten saisin porukan tiimiytymään paremmin ja jokaisen ottamaan ryhmän tavoitteet myös omiksi tavoitteikseen?

Liian kiltti?

The Boss

Lukijan kirje: Tiimiläiset eivät sitoudu tavoitteisiin

Sinä olet esimies, joten ole sitten esimies! Esimiehen tulee ajoittain olla myös "ikävä" ja antaa rehellisesti huonoa palautetta. Jos joku pitää liian pitkiä kahvitaukoja, tulee se hänelle kahden kesken kertoa ja painottaa että se ei vetele etenkään, kun hän ei pääse tavoitteisiin. Tosiasia on se, että työttömiä on niin paljon että joukosta löytyy taatusti tavoitteisiin sitoutuva tyyppi. Tämänkin voisit ystävällisesti hymyillen lusmuilijoille mainita. Voisit, jos siihen joudut, vilkaista vähän...
Lue kommentti
Keppiä ja porkkanaa

Lukijan kirje: Tiimiläiset eivät sitoudu tavoitteisiin

Kuvaamasi tilanne on hyvin yleinen nykytyöpaikoilla. Kaikki eivät aina ymmärrä, että töissä ollaan tekemässä töitä. Chattailu on monen mielestä työntekoa. No keskustellaanhan siinä toki työkavereiden kanssa. Keppiä ja porkkanaa oikeassa suhteessa niin kaikki aasit saa tekemään töitä. Tiedostat näköjään itsekin, että olet ehkä liian kiltti. Jos ihminen ei ole jo lapsena maistanut oikeita rajoja, niitä on aikuisena vaikeampi enää opettaa. Mutta usein pomo on ihmisen loppukasvattaja. Vanhemmat...
Lue kommentti