Anoppi on alkanut elää omaa elämäänsä saatuaan lapsikatraan isoksi, mutta lapsenlapset tarvitsisivat isovanhempia. Mitä tehdä?

Lestadiolaisuus on viime aikoina ollut esillä eri näkökulmista.Yksi näkökulma puuttuu: lestadiolainen isovanhemmuus.

Kun lestadiolaisäiti on saanut lapsikatraansa isoksi, monta kertaa käy niin, että vanhemmat ja erityisesti äiti alkavat elää omaa elämäänsä. He alkavat harrastaa, hakeutuvat yhteiskunnallisiin toimiin ja kouluttautuvat.

Samaan aikaan heidän lapsensa jatkavat maan täyttämistä. Lasten perheet kasvavat, ja he huomaavat olevansa yksin. Anoppini, kolmentoistalapsen äiti, on sanonut, ettei ole enää lastenlasten asioista kiinnostunut, kun on omat lapsensa kasvattanut.

Käytännössä se tarkoittaa, että lapsemme näkevät isovanhempiaan kerran, pari vuodessa. Lapset eivät ole myöskään kovin tervetulleita isovanhempien luokse, koska aiheuttavat ”meteliä, epäjärjestystä ja rahanmenoa”, vaikka kyseessä ovat tavalliset, hyvin kasvatetut ja hyvin käyttäytyvät lapset.

Lastenhoitoavun olemme oppineet hakemaan muualta, mutta toivoisimme isovanhempien olevan lapsistamme kiinnostuneita.

Anoppini on sanonut, että hän elää nyt, kun monta vuotta meni omien lasten kasvattamiseen. Toivoisin hänen kuitenkin ymmärtävän, että ei ole lasten tai lastenlasten syytä, jos hänen elämänsä on kulunut hukkaan omia lapsia synnyttäessä ja hoitaessa.

Isovanhemmat saattavat puuttua lestadiolaislastenlasten merkittävistä hetkistä, ristiäisistä, rippijuhlista, valmistujaisista ja häistä, koska ”niitä on niin monet vuodessa” ja koska isovanhempien omat menot estävät juhliin tulemisen. Lastenlasten syntymäpäiville isovanhemmat eivät myöskään tule, koska eihän muuten ehtisi muuta kuin syntymäpäiviä viettämään.

Jos joku aikuisista lapsista luopuu lestadiolaisesta uskosta, hän saa kyllä isovanhempien tuen. Mutta tasaista tahtia vauvoja synnyttävät lestadiolaiset äidit saavat pärjätä omillaan, koska anopinkin on täytynyt itse kuormansa kantaa.

Onko kyseessä yleinen ilmiö vai ainoastaan meidän perhettämme koskeva? Olen mielestäni aiheellisesti katkera isovanhempien poissaolosta lasteni elämästä.

VL-äiti

Huom. Kun kommentoit kirjettä, laitathan itsellesi nimimerkin, kiitos!

Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen kaappinsa ja komeronsa.

Äitini kerää tavaraa ja varsinkin astioita. Hän rakastaa huutokauppoja ja kirpputoreja ja on hamstrannut astioita vuosikymmenien ajan.

Nyt äiti sanoi, että täytyy ostaa uusi kaappi, kun astiat eivät mahdu enää vanhoihin. Totesin, että jos eivät omakotitalon komerot ja kaapit riitä, sitten on syytä karsia tavaroita, ei ostaa lisää kaappeja. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa.

Sanoin äidille, että myy nuo tavarasi, saat hyvä rahat ja voit käyttää ne vaikka matkustamiseen. Seitsemänkymppisenä hän vielä pystyisi matkustelemaan. Kaapeissa on muun muassa Arabian astioita, joista saa nyt hyvät rahat. Mutta äiti ei raaski luopua mistään.

Itse en kerää mitään ylimääräistä. Jos ostan jotain uutta, laitan vanhan menemään. Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen tavaransa. Eikö olisi parempi, että hän setvisi kaappinsa itse?

Miialiia

Vierailija

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Äläpä viitsi halveksia äitisi harrastuksia. Todella vastenmielinen kirjoitus. Päätä jo nyt, että tilaat jonkun ulkopuolisen siivoojan kuolinpesän varoilla suorittamaan tyhjennys, niin ei tarvitse äitisi elinaikana tuollaisella asialla häntä vaivata. Eivät kaikki halua matkustella, ja äitisi saanee tehdä rahoillaan ja kaapeillaan niitä asioita, joista itse tykkää. Keräily ja sisustus on harrastus siinä missä matkustelukin. Jos itse tykkäät matkustella niin matkusta, mutta anna äitisi olla kuka...
Lue kommentti
Pientå rajaa

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Olen samaa mieltä edellisen vierailijan kanssa, että äidin kasvattaminen (varsinkaan enää tuossa vaiheessa) ei kuulu lapsen tehtäviin. Ymmärrän toki pointtisi yleisemmällä tasolla. Mutta jos äitisi ei pyydä sinua maksamaan keräilyjensä kuluja, ei sinulla pitäisi olla nokan koputtamista hänen harrastuksiinsa. Jos oma lapsesi tekisi saman, tuskin pitäisit neuvoista, toruista ja opastuksesta. Jätä vain pesä sitten joskus ammattilaisten siivottavaksi.
Lue kommentti

Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista, enkä osaa enää unelmoida mistään.

Sitä alkaa elämässä pikkuhiljaa katkeroitua, kun elämä tuntuu aina ottavan enemmän kun antavan. Mietin, miksi edes yritän yhtään mitään, kun unelmani murskautuu heti alkumetreillä. Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista.

En osaa enää unelmoida. Olen täydellisen uupunut. Olen kyllästynyt siihen, että olen vain taakkana kaikille, sillä en kelpaa edes töihin. Nykyään mielenterveytenikin on jo niin huono, etten töihin edes pystyisi. Mietin, miksi pitää lyödä lyötyä?

Lopen uupunut

Stemppiä

Lukijan kirje: En elä elämääni, olen vain olemassa

Joskus käy niin, että itse torppaa unelmansa omilla tiedostamattomilla ajatusmalleilla. En sano että nyt olisi niin, mutta sekin on aina pohdinnan paikka. Olenko tehnyt aidosti kaikkeni saavuttaakseni tyytyväisyyden? Vai olenko pyrkinyt oikotietä onneen, niitä kun ei ole kuin saduissa. Olenko todella ollut valmis näkemään unelmani todellisuudessa, vai vain epämääräisinä muuttuvina ajatuksina jostakin paremmasta? Unelmia pitää tavoitella, tehdä suunnitelma, uskoa niihin ja ottaa pieni askel...
Lue kommentti