Pirjoliisa Laurén vastaa lukijoiden kirjeisiin jokaisessa Kodin Kuvalehden numerossa.
Pirjoliisa Laurén vastaa lukijoiden kirjeisiin jokaisessa Kodin Kuvalehden numerossa.

Mitä tehdä, kun vielä kuusikymppisenä on epävarma ja estoinen? Lue Ihmisten kesken -palstan liikuttava kirje ja Pirjoliisan vastaus lukijalle.

Suorittamista koko elämä
Synnyin kolmilapsisen perheen kuopukseksi. Äiti oli kekseliäs ja kätevä, mutta ompelussa toistaitoinen. Meidän lasten vaatteet teetettiin ompelijalla ja myöhemmin ostettiin lastenvaateliikkeistä. Kaupoissa tuli lähes aina riitaa, kun en saanut valita mieluisiani edes kahdesta vaihtoehdosta. Valinnan ratkaisi se, mikä oli halvin. Sekös minua keljutti. Vielä kuusikymppisenäkin minun on vaikea päättää omista asioistani. Rasittavasti jahkailen niin pienissä kuin suurissa asioissa: entä jos sittenkin…
Pikkutyttönä en kokenut itseäni sieväksi prinsessaksi. Meitä lapsia ei kuultemme kehuttu. Vanhemmilla oli ollut kurja lapsuus ja nuoruus. Isä oli jäänyt isättömäksi 6-vuotiaana. Hän oli viisi vuotta sodassa ja eli ainaisessa pelossa. Äiti oli kasvattilapsi, koki turvattomuutta ja oli tietämätön suvustaan. Nyt kun seuraan sivusta, miten koko suku kiehnää pikkulasten ympärillä, minua ällöttää. Lapsi saa kaiken huomion. Kateellisena joskus seuraan tilanteita.
Irtaannuin varhain perheestäni opiskellakseni sisäoppilaitoksessa. Kerran kuussa kuukausilomalla pääsin kotiin. Koulussa olin aina pinkonut paremmuudesta. Otin opiskelun vakavasti myös seuraavissa opinahjoissani.
Kaikki opiskeluvuoteni ja työvuoteni olivat suorittamista. Siltikään en kokenut itseäni onnistuneeksi, vaikka vuosittain sain jopa stipendejä. Kun ylkäni kosi minua, en uskonut hänen lämpimiä sanojaan todeksi.
Välillä minusta tuntuu, että elämäni on jäänyt elämättä. Estoja minulla on yhä. Vieläkin minua ujostuttaa kiivetä yleisen saunan lauteille tai pulahtaa uimapuvussa altaaseen. Kroppani rajoittaa elämääni, kun häpeän itseäni tällä iällä. Mitä muutkin sanovat? -lausahdus takoo mielessäni. Olisi jo aika päästä sinuksi itseni kanssa.
Kovan koulun käynyt pyylevä

Pirjoliisa vastaa
Kuvaat hyvin, miten lapsuuden ja nuoruuden kokemukset ovat vaikuttaneet aikuisuudessasi. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, jokaisella on puutteensa ja ongelmansa, joskin toisilla ongelmia on enemmän kuin toisilla. Kun hyvin käy, kokemuksemme muuttuvat viisaudeksi ja voimaksi.
Olet päässyt eteenpäin, kun osaat eritellä, mistä tietyt ajatuskulkusi johtuvat. Siitä on hyvä jatkaa. Voisit hakeutua esimerkiksi elämänkertapiireihin, jossa toiset ovat vertaistukena samalla, kun kukin käy läpi omia vaiheitaan.

Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen kaappinsa ja komeronsa.

Äitini kerää tavaraa ja varsinkin astioita. Hän rakastaa huutokauppoja ja kirpputoreja ja on hamstrannut astioita vuosikymmenien ajan.

Nyt äiti sanoi, että täytyy ostaa uusi kaappi, kun astiat eivät mahdu enää vanhoihin. Totesin, että jos eivät omakotitalon komerot ja kaapit riitä, sitten on syytä karsia tavaroita, ei ostaa lisää kaappeja. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa.

Sanoin äidille, että myy nuo tavarasi, saat hyvä rahat ja voit käyttää ne vaikka matkustamiseen. Seitsemänkymppisenä hän vielä pystyisi matkustelemaan. Kaapeissa on muun muassa Arabian astioita, joista saa nyt hyvät rahat. Mutta äiti ei raaski luopua mistään.

Itse en kerää mitään ylimääräistä. Jos ostan jotain uutta, laitan vanhan menemään. Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen tavaransa. Eikö olisi parempi, että hän setvisi kaappinsa itse?

Miialiia

Vierailija

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Äläpä viitsi halveksia äitisi harrastuksia. Todella vastenmielinen kirjoitus. Päätä jo nyt, että tilaat jonkun ulkopuolisen siivoojan kuolinpesän varoilla suorittamaan tyhjennys, niin ei tarvitse äitisi elinaikana tuollaisella asialla häntä vaivata. Eivät kaikki halua matkustella, ja äitisi saanee tehdä rahoillaan ja kaapeillaan niitä asioita, joista itse tykkää. Keräily ja sisustus on harrastus siinä missä matkustelukin. Jos itse tykkäät matkustella niin matkusta, mutta anna äitisi olla kuka...
Lue kommentti
Pientå rajaa

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Olen samaa mieltä edellisen vierailijan kanssa, että äidin kasvattaminen (varsinkaan enää tuossa vaiheessa) ei kuulu lapsen tehtäviin. Ymmärrän toki pointtisi yleisemmällä tasolla. Mutta jos äitisi ei pyydä sinua maksamaan keräilyjensä kuluja, ei sinulla pitäisi olla nokan koputtamista hänen harrastuksiinsa. Jos oma lapsesi tekisi saman, tuskin pitäisit neuvoista, toruista ja opastuksesta. Jätä vain pesä sitten joskus ammattilaisten siivottavaksi.
Lue kommentti

Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista, enkä osaa enää unelmoida mistään.

Sitä alkaa elämässä pikkuhiljaa katkeroitua, kun elämä tuntuu aina ottavan enemmän kun antavan. Mietin, miksi edes yritän yhtään mitään, kun unelmani murskautuu heti alkumetreillä. Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista.

En osaa enää unelmoida. Olen täydellisen uupunut. Olen kyllästynyt siihen, että olen vain taakkana kaikille, sillä en kelpaa edes töihin. Nykyään mielenterveytenikin on jo niin huono, etten töihin edes pystyisi. Mietin, miksi pitää lyödä lyötyä?

Lopen uupunut

Stemppiä

Lukijan kirje: En elä elämääni, olen vain olemassa

Joskus käy niin, että itse torppaa unelmansa omilla tiedostamattomilla ajatusmalleilla. En sano että nyt olisi niin, mutta sekin on aina pohdinnan paikka. Olenko tehnyt aidosti kaikkeni saavuttaakseni tyytyväisyyden? Vai olenko pyrkinyt oikotietä onneen, niitä kun ei ole kuin saduissa. Olenko todella ollut valmis näkemään unelmani todellisuudessa, vai vain epämääräisinä muuttuvina ajatuksina jostakin paremmasta? Unelmia pitää tavoitella, tehdä suunnitelma, uskoa niihin ja ottaa pieni askel...
Lue kommentti