2.10.2014 klo 9:43

Näin ison kanttarellin olen löytänyt tähän mennessä vain kerran elämässäni. Melkein kasvojeni kokoinen! Tuosta yhdestä sai jo kastikkeen. Oli hyvä sienivuosi silloin. - Mira Kaiskola

Tämä saalis jäi 88-vuotiaan äitini viimeiseksi. Joka vuosi autoin hänet metsään rollaattorin avulla. Minä loikin metsän puolella sieniä keräten, ja äiti istui metsätiellä rollaattorin päällä saalista puhdistaen. Moni ei uskonut, että hän on käynyt sienestämässä rollaattorilla! - Anne Pasanen

Lampaankääpä on ihana "pihvisieni", jota esiintyy muutamien vuosien välein. Tässä vuoden 2013 upeaa saalista. Tästä vuodesta ei vielä tiedä... Kanttarelleja on löytynyt kohtuullisesti. - Vuokko Laakso

Parina keväänä omakotitalomme pihapiiristä löytyi herkullisia huhtasieniä. Paistoimme ne voissa paistinpannulla ja söimme paahdetun leivän päällä. Nam! - Pirjo Peltonen

Korvasieniä oli todella paljon, kuvassa vain murto-osa. Koria piti käydä tyhjentämässä autolla moneen otteeseen, kun satuttiin aivan loistavalle korvasieniaukiolle. - Minna Suvanto

Viime syksyn satoa. Suppikset olivat kerätessä umpijäässä ja kopsahtelivat kuin kivet sankoon. - Heidi Jokinen

Kun pari vuotta sitten syksyllä läksimme mökiltä, kesäkeittiön nurkalle rantaan jäi kasvamaan pieniä kanttarellin alkuja. Tulimme seuraavan kerran lokakuun lopulla. Matkalla alkoi sataa lunta ja äkkiä olikin ihan talvi. Kävin kaivamassa sienet lumen alta. Olivat kasvaneet ja hyviltä maistuivat. - Pirjo Peltonen

Mökkirannasta on saanut parin kolmen päivän välein tehdä tattilöytöjä. Parhaimpana kertana oli 35 tattia alle aarin alalla. Tässä erään kauniin illan saalis ryhmäkuvassa. - Tuula Räty

Tämä kummajaissieni oli ihmetyksen aihe Martoillekin. Kasvupaikkana lehtometsä. Sieniseura arveli kummajaisen olevan herkkusienen ja sappitatin risteytys. Painoi 836 grammaa. - Ulla Kerman
Sienestyksestä innostuneita on yhä enemmän, ja saalista myös kuvataan ahkerasti. Katso, miten mahtavia sienisaaliita Kodin Kuvalehden lukijat ovat löytäneet!
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa meitä Facebookissa