Ohukaisia eli lettuja on tehty satoja vuosia ymäri maailmaa. Kokosimme yhteen erilaisia ohukaisreseptejä makeasta suolaiseen. Nautiskele!

Meillä letut tunnetaan jauhoista, munista, maidosta ja suolasta valmistettuina pieninä tai suurina, ohuina lettuina, jotka nautitaan makeiden täytteiden kanssa.

  • Isoja ohukaisia voi tarjota myös suolaisten täytteiden kanssa.

  • Taikinaan voi lisätä myös esimerkiksi hienonnettua pinaattia tai nokkosta, soseutettua perunaa, porkkana- tai muuta raastetta.

  • Amerikkalaiset letut eli "pancaket" ovat leivinjauheella kohotettuja.

  • Varsinaiset pannukakut paistetaan meillä yleensä uunissa, monissa maissa kuitenkin hellalla valurautapannulla.

  • Pannukakkutaikinaan voi lisätä vaikkapa hedelmäpaloja, kinkkua tai juustoraastetta.

  • Ahvenanmaan pannukakkuun lisätään mannapuuroa.

  • USA:ssa pannukakkuja valmistetaan myös maissijauhoista ja Saksassa ja Puolassa perunasta.

  • Venäjällä pannukakut valmistetaan tattarijauhoista ja kohotetaan hiivalla. Näin syntyy blinejä.