Ihania muffineja voi tehdä ihan vain oman illan iloksi tai kestitä niillä aikuis- ja lapsivieraita.
Ihania muffineja voi tehdä ihan vain oman illan iloksi tai kestitä niillä aikuis- ja lapsivieraita.

Muhkeat mustikkamuffinit valmistuvat sukkelaan, sillä taikina vain sekoitetaan. Muffinit ovat ihania tuoreista marjoista, mutta onnistuvat erinomaisesti pakastetuistakin. Kardemumma antaa niihin mustikkapiirakan makua.

Maailman helpoimmat mustikkamuffinit ovat Kodin Kuvalehden suosituin mustikkaresepti. Eikä ihme! Muffinit onnistuvat aina ja valmistuvat pikapikaa – ja maistuvat meheviltä, mustikkaisilta mutta eivät äklömakeilta.

Ainekset vain sekoitetaan mahdollisimman nopeasti, taikina jaetaan vuokiin ja paistetaan. Ihanuutta lisää myös se, että taikinan ja täytteiden kanssa ei tarvitse olla turhantarkka. Muffinit rakastavat marjoja, hedelmiä, suklaata, pähkinöitä ja taikinan nesteeksi käyvät maito, kerma, piimä ja jugurtti. Voisulan voi korvata juoksevalla rasvavalmisteella ja jopa rypsiöljyllä, jolloin leipominen on vieläkin nopeampaa.

Muffinit kannattaa tehdä vasta sitten, kun vieraat ovat jo paikalla

Teen muffinit useimmiten pakastepuolukoista, joita meillä riittää appivanhempien poimimisinnon ansiosta yllin kyllin. Hienoimpaan marja-aikaan muffinit kannattaa tietysti tehdä tuoreista mustikoista, vadelmista ja puolukoista. Jos marjoja ei ole, voi marjat korvata tummasuklaarouheella. Taikinaa voi maustaa makunsa mukaan kardemummalla (erinomainen makupari mustikalle), sitruunankuorella ja kaakaojauheella.

Uunituoreissa muffineissa parasta on rapea pinta, joka katoaa nopeasti jo lyhyen säilytyksen jälkeen. Juuri siksi muffinit ovat erinomainen kahvipulla ja tarjottava lapsen kavereille. Muffinit valmistuvat ystävien kanssa jutellessa ja lasten leikkiessä. Muffinit tulevat myös yleensä syödyksi kerralla.

Ja jos jotain jää, marjainen muffini on herkullista aamukahvinkin kera. Ylimääräiset voi myös pakastaa huoletta.

2 vinkkiä: sekoita vain vähän ja jäähdytä ritilällä

Muffineja tehdessä tärkeintä on muistaa, että taikinaa ei sekoita liikaa, jotta se ei sitkisty ja menetä kuohkeuttaan. Siksi kuivat ja märät aineet sekoitetaan ensin erikseen. Marjat pyöräytetään joukkoon vasta aivan lopuksi, jotta ne eivät värjää taikinaa.

Taikina on melko paksua ja tahmeaa, joten sekoittaminen onnistuu parhaiten puuhaarukalla.  Taikinan saa annostelua paperivuokiin tai muffinipellille kätevästi kauhalla tai kahdella lusikalla.

Pinta saattaa pysyä rapeana, jos muffinit säilyttää paperipussissa.

Kun muffinit ovat paistuneet, siirrä ne ritilälle jäähtymään, jotta pohjan kosteus haihtuu.

Muffineita kannattaa säilyttää paperipussissa tai leivinpaperissa, jolloin ne pitävät rapean pintansa.

Tee suosikkimuffinit tällä reseptillä: