Ammattijärjestäjän viisi pikavinkkiä auttavat saamaan pöydän (ja ajatukset) järjestykseen.

1. Tee ensin kolme pinoa

Mitkä asiat ovat kesken, mitkä valmiita ja säilytettäviä, mitkä turhia?

Heitä turhat pois, älä säilytä nostalgiasyistä. Pidä asiat mahdollisimman yksinkertaisina itsellesi.

2. Hanki muovitaskuja

Mapit tuntuvat yleensä niin työläiltä, ettei niihin saa kuitenkaan päivittäin arkistoitua mitään. Ota jokaiselle projektille oma muovitaskunsa ja nimeä ne selkeästi.

Laita taskut vaikka lehtikoteloon hyllyyn.

3. Älä sekoita valmista ja keskeneräistä

Arkistossa (vaikka niissä mapeissa) säilytetään papereita, jotka täytyy säilyttää, mutta joihin palataan harvemmin. Keskeneräisissä asioissa (muovitaskuissa, käden ulottuvilla) papereita tulee ja menee, eikä läheskään kaikkea välttämättä arkistoida.

4. Älä pidä esillä ”varmuuden vuoksi”

Usein paperit ovat esillä muistuttamassa hoidettavista asioista. Tämän voi korvata yhdellä lehtiöllä tai kalenterilla, johon listataan kunkin päivän tehtävät. Papereihin voi palata, kun on niiden vuoro.

5. Ota järki käteen

Säilytä vain sellaiset paperit, jotka oikeasti täytyy säilyttää. Esimerkiksi netistä helposti löytyvää materiaalia ei yleensä tarvitse arkistoida. Siistillä työpöydällä mikään ei hautaudu paperipinoihin.

Asiantuntijana LCF Life Coach, ammattijärjestäjä Sandy Talarmo