Maria Laitinen on Helsingissä asuva 42-vuotias ammattijärjestäjä ja kolmen lapsen yksinhuoltaja. Hänen paheensa ovat huivit, joita hänellä on 23 kappaletta.
Maria Laitinen on Helsingissä asuva 42-vuotias ammattijärjestäjä ja kolmen lapsen yksinhuoltaja. Hänen paheensa ovat huivit, joita hänellä on 23 kappaletta.

Tarpeettomasta luopuminen tuo aikaa, rahaa ja rauhan, sanoo ammattijärjestäjä Maria Laitinen.

Kulutushuuma meni jo.

Katsoin juuri vanhaa Hynttyyt yhteen -sarjaa, jossa Eija Vilppaan esittämä hahmo saapuu maalta kaupunkiin ja huudahtaa serkulleen: ”Onpas sinulla paljon tavaraa!” Kaupunkilaisserkku sanoo: ”Ja nyt menemme töihin, jotta voimme ostaa lisää!”

20 vuotta sitten ostaminen oli vielä statussymboli. Suomalaisilla oli entistä enemmän käyttörahaa ja tavara halpeni. Kauppoja kierrettiin ajankuluksi ja viihdykkeeksi. Kun siihen vielä yhdistyi ”jos joskus vielä tarvii” -ajattelu, tavaraa kerääntyi nurkkiin pyörimään.

Nyt kodit ovat täynnä ja ihmiset kyllästyneitä tavaraan. He seisovat tavaramaailman raunioilla ja huomaavat, ettei se tuonutkaan onnea.

Tavarasta tuli työ.

Moni ammattijärjestäjien asiakkaista on ahdistunut. Tavara tukkii huoneet ja tuntuu vaikealta hengittää. Romuröykkiöt merkitsevät töitä, jotka pitäisi tehdä. Kasa lukemattomia naistenlehtiä on tekemätön työ. Jotkut säilyttävät vanhoja videokasetteja, koska ne pitäisi katsoa läpi ennen kuin nauhurista voi luopua.

Ihmisillä kuluu valtavasti aikaa ja energiaa pelkästään tavaran hallintaan: pinojen siirtelyyn, esineiden etsimiseen, pyykinpesuun, siivoamiseen.

Hamstraajat ovat usein masentuneita. He eivät jaksa tehdä päätöksiä, joita siivoaminen vaatii. He eivät jaksa kantaa paperipinoja roskiin. He tuntevat syyllisyyttä siitä, etteivät ole sellaisia kuin sisustuslehdissä.

Raivatessa mietimme asiakkaan kanssa, miten näin on päässyt käymään. Tavara on tuonut kuviteltua turvaa. Mutta jos tulee sota tai ydinlaskeuma, videokasetit eivät auta.

Aika on arvokkain omaisuus.

Ostaminen ei ole enää coolia, eikä kiire. Kännykkä korvalla kiitävä juppi on mennyt ihanne. Nyt ihaillaan isää, jolla on aikaa mennä lastensa kanssa pulkkamäkeen. Arvokkainta on se, että on aikaa.

Tavarataivas-dokumentin tekijä Petri Luukkanen vei koko omaisuutensa varastoon ja haki sieltä yhden esineen päivässä. Hän ei ostanut mitään uutta koko vuonna. Hän kertoi saaneensa valtavasti aikaa.

Jos ei osta koko ajan, pärjää pienemmillä tuloilla. Silloin esimerkiksi toinen vanhemmista voi tehdä puolikasta päivää ja viettää aikaa lasten kanssa.

Mihin Luukkanen sitten käytti rahansa? Hän söi parempaa ruokaa.

Osta laatua ja palveluja.

Suomessa voivotellaan, ettei kauppa käy, koska kansa ostaa netistä. Ei se välttämättä osta sieltäkään. Kauppiaat eivät ymmärrä, että kukaan ei enää halua mitään.

Kulutus pitää talouden kasvussa, mutta miksi pitäisi kuluttaa Kiinassa tuotettua krääsää? Sen sijaan voi teettää ruokapöydän puusepällä. Kun ostaa vähemmän, voi ostaa eettisesti tuotettua.

Rahat voi käyttää myös palveluihin: ravintolat, teatterit ja taidenäyttelyt tekevät ihmiselle oikeasti hyvää. Jos tavara ahdistaa, älä osta enempää. Pane vanha kiertoon vaikka ilmaiseksi.

Se onkin sitten hyvä kysymys, kuka roinasi haluaa. Jo nyt huomaa, ettei esimerkiksi vaatteilla ole nettikirppareilla arvoa. Ei niitä kukaan osta. Nyt kannattaa viedä ne äkkiä kierrätyskeskukseen, ennen kuin siellä ovat kaikki.          

Lue lisää tavaran vähentämisestä:

Marita palkkasi ammattijärjestäjän

Tämä ammattijärjestäjä kannattaa "sinne päin" siivoamista

Näistä kahdeksasta asiasta ammattijärjestäjä haluaa sinun luopuvan

Teemu Keskisarjan mielestä mahdollisuus päästellä höyryjä keskusteluissa on ainoa hyvä asia, mitä internet on tuonut tullessaan.
Teemu Keskisarjan mielestä mahdollisuus päästellä höyryjä keskusteluissa on ainoa hyvä asia, mitä internet on tuonut tullessaan.

SUORAT SANAT. ”Mahdollisuus päästellä höyryjä keskusteluissa on ainoa hyvä asia, mitä internet on tuonut tullessaan. Jos pojankoltiaisilla olisi ollut vuonna 1918 sama mahdollisuus, he eivät olisi lähteneet lumiseen metsään ampumaan lähimmäisiään”, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja.

Saamattomuus on onni.

”Suomessa ei ole ääriliikkeitä. Meillä on vain äärimmäistä liikkumattomuutta.

Monikulttuurisuuden puolesta puhujien ja maahanmuuttokriitikoiden ideologiset erot ovat vuonna 2018 paljon suurempia kuin punaisten ja valkoisten erot olivat vuonna 1918.

Silti meille ei tule uutta sisällissotaa. Se johtuu siitä, että suomalaiset vain vetelehtivät internetissä.”

Moni lähti sotaan seikkailemaan.

”1600- ja 1700-luvuilla suomalaiset tiesivät, mitä sota on. Siihen aikaan sota tuli kerran sukupolvessa. Kylät poltettiin, naiset raiskattiin ja iso osa nuorista miehistä katosi Keski­Eurooppaan kunnian kentille.

Vuoden 1918 suomalaiset tiesivät sodasta yhtä vähän kuin me nyt. Keskeinen tietolähde oli Vänrikki Stoolin tarinat, ja moni lähti pyssyilemään seikkailunhalusta, niin punaisten kuin valkoisten puolella. Ei sitä nuori ihminen tule ajatelleeksi, että siinä voi kuolla itsekin.

Suurinta osaa suomalaisista sota kiinnosti sen verran vähän, etteivät he lähteneet ammuskelemaan kummallekaan puolelle. He jäivät kotiin. Punakaarti ja valkoinen armeija saivat yhteensä liikkeelle alle puolet asekuntoisista miehistä.”

Vapaussota se oli.

”Paras nimi vuoden 1918 sodalle on vapaussota. Punaiset kaatuivat oman vapautensa puolesta siinä missä valkoisetkin. Sana vapaus toistui punaisten palopuheissa vähintään yhtä usein kuin valkoisten.

Punaisille vapaus tarkoitti, että saadaan olla vapaana työpaikalla ja kansanvalta toimii kunnissa ja kaupungeissa. Puheissa kuului työväenluokan vapaus, leipä ja rauha, ihan tätä normaalia vallankumouskamaa.”

Johtajat halusivat sotaa.

”Vapaussodan osapuolilla ei ollut järeitä erimielisyyksiä varsinaisista asioista. Molempien mielestä itsenäisyys oli hyvä asia, oli kiva saada leipää ja hyvä, jos tehtaat taas käynnistyisivät. Porvaritkin olivat taipuvaisia ajattelemaan, että maata pitää myöhemmin jakaa torppareillekin.

Sota syttyi, koska niin moni johtajista halusi sitä sodan itsensä vuoksi. Punapäälliköt halusivat tehdä vallankumouksen niin kuin bolsevikit Pietarissa, vaikka he olivat saaneet kaikki vaatimuksensa läpi jo marraskuun suurlakossa 1917. Valkoisella puolella jääkärit ja tsaarin upseerit ajattelivat uraansa.

Kyllä monet rivimiehistäkin hyppäsivät vapaaehtoisesti liekkeihin, mutta johtajissa rauhantahto oli äärimmäisen vähäistä. Niin se on aina. Sotilaiden homma on sotiminen, ja sotia syttyy harvoin. Moni ei pääse sotimaan kertaakaan uransa aikana.

Mitä Mannerheim ja 500 muuta suomalaista tsaarin upseeria olisivat tehneet, jos punakaartit ja suojeluskunnat olisivat riisuutuneet aseista tammikuussa 1918? Ei heillä olisi ollut mitään hommaa. Sotilaiden homma on sotiminen.”

Nälkä oli pahin sotarikos.

”Ihmisten tappaminen nälkään leireillä oli vuoden 1918 pahin sotarikos. Siellä kuoli 13 500 ihmistä, paljon enemmän kuin teloituksissa. Kyse ei ollut yhdestä kostonkiihkoisesta hetkestä, vaan tappaminen jatkui monta kuukautta. Siitä olivat vastuussa kaikki tasot poliitikoista virkamiehiin ja sotilaisiin.

Nälkään tappaminen oli paitsi kostonhimoa myös kaikkein julminta virkamiehen välinpitämättömyyttä. Ruokapakettien toimittaminen vangeille kiellettiin monen kuukauden ajan käsittämättömillä perusteilla.

Vangeille ei järjestetty edes puhdasta vettä, vaikka joka leirin lähistöllä oli kaivoja, järviä ja jokia. Vartijat olisivat voineet panna luottovangit kiikuttamaan leiriin korennolla niin paljon vettä kuin tarvittiin.

Silkkaa rääkkäämistä se oli.”

Höyryt pitää päästellä.

”Mahdollisuus päästellä höyryjä keskusteluissa on ainoa hyvä asia, mitä internet on tuonut tullessaan.

Jos pojankoltiaisilla olisi ollut vuonna 1918 sama mahdollisuus, he eivät olisi lähteneet lumiseen metsään ampumaan lähimmäisiään.

Muuta hyvää internetissä ei sitten olekaan. Se vie ihmiseltä hirveästi työ- ja vapaa-aikaa, jonka voisi kanavoida johonkin hyödylliseen.”

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 4/2018.

 

Teemu Keskisarja

46-vuotias historioitsija asuu Helsingissä ja valmistelee syksyllä ilmestyvää kirjaansa Aleksis Kivestä. Hänen mottonsa on: ”Muuten olen sitä mieltä, että internet on tuhottava.”

Isovanhempi ei voi päättää lapsen kasvatuksesta eikä hänen tarvitse.

Vanhemmat luovat säännöt.

Monissa perheissä on erimielisyyksiä siitä, voiko lapsella olla eri säännöt mummolassa ja kotona. Vastaus on, että voi ja ei voi.

Lapsi kyllä tottuu siihen, että eri ihmisten kanssa asiat tehdään eri tavalla, mutta isovanhempien pitää kunnioittaa lapsen vanhempien sääntöjä. Ne voivat olla perheelle tärkeitä, vaikka tuntuisivat isovanhemmasta vähäpätöisiltä.

Jos lapsi viettää usein aikaa isovanhemman kanssa, on selkeää, että säännöt ovat samat.

Yleisimmät riidanaiheet vanhempien ja isovanhempien välillä liittyvät rutiineihin. Mitä lapsi syö ja miten ulkoilee? Moneltako mennään nukkumaan ja paljonko katsellaan televisiota?

Jos lapsi viettää usein aikaa isovanhemman kanssa, on selkeää, että säännöt ovat samat. Jos taas mummola on kaukana ja tapaamisia harvoin, voi säännöistäkin ehkä joustaa enemmän.

Reviirille astuminen sytyttää sodat.

Kun sukuun syntyy lapsi, kaikkien roolit muuttuvat. Isovanhemmuuteen kohdistuu puolin ja toisin paljon odotuksia. Jotkut vanhemmat suunnittelevat kysymättä isovanhemmalle roolin lapsen hoitajana tai päiväkodista hakijana. Jotkut isovanhemmat taas odottavat innolla vauvaa mutta pettyvät, jos eivät saa osallistua tämän elämään niin paljon kuin haluaisivat.

Ongelmia syntyy, jos toiveista ei keskustella avoimesti. Jo raskausaikana olisi hyödyllistä pitää perhepalaveri ja suunnitella tulevaa.

Vanhemmille on annettava tilaa olla sellaisia vanhempia kuin itse haluavat.

On tärkeää, että lapsiperheiden vanhemmat muistavat antaa kiitosta siitä, että isovanhemmat osallistuvat lastenhoitoon. Isovanhempien on hyvä muistaa, ettei kukaan halua vanhemmuuteensa neuvoja kysymättä. Vaikka tarkoitus olisi hyvä ja isovanhempi haluaisi jakaa kokemustaan, on vanhemmille annettava tilaa olla sellaisia vanhempia kuin itse haluavat.

Kun isovanhempi haluaa auttaa, kannattaa kysyä vanhemmilta, millaista apua he tarvitsevat. Ei ole välttämättä järkevää ostaa lapsenlapselle vaatteita kysymättä. Parasta on tarjota omaa aikaa ja elämyksiä tai antaa rahaa, jotta perhe voi itse tehdä tarpeelliset hankinnat.

Isovanhemman kannattaa opetella nauttimaan siitä, ettei hän ole päävastuussa. Nyt on mahdollisuus säännöstellä lastenhoitoon käytettyä aikaa ja nauttia elämästä muuallakin. Koko perhe ahdistuu, jos isovanhemmuudesta tulee ainoa elämänsisältö.

Välit punnitaan erotilanteessa.

Isovanhemmuuden perusta rakennetaan pikkulapsivaiheessa. Kun suhde pieneen lapseen ja tämän vanhempiin toimii hyvin, on isovanhemmuus myönteistä myöhemminkin.

Erotilanteet koettelevat isovanhemmuutta, ja välirikkoja tapahtuu paljon. Vanhempien pitäisi muistaa, että lapsella on oikeus kaikkiin isovanhempiinsa.

Olen itsekin mummo ja ylpeä siitä, että välit ex-miniään ovat säilyneet kunnossa, vaikka lapsiperheessä tuli ero. Sovimme miniän kanssa, että hän saa aina kysyä hoitoapua ja minä saan sanoa, milloin minulle sopii ja milloin ei.

Hyväksy muutos.

Pariviikkoiselle vauvalle juotettiin ennen appelsiinimehua eikä tullut kuuloonkaan, että syömään opeteltaisiin sotkemalla ja sitä kutsuttaisiin sormiruokailuksi.

Isovanhemman on hyvä päivittää itsensä tähän päivään lastenhoitoasioissa. Siitä, miten tehtiin ennen ja miten tehdään nyt, voi saada aikaan kiinnostavan keskustelun lapsen vanhempien kanssa.