Vanha, kaunis empiretalo sai Tuunasten käsissä uuden elämän.

Marja-Leena ja Juhani Tuunanen remontoivat Loviisassa saaressa sijaitsevan empiretalon uuteen loistoon. Helsingin-kodissaan mustavalkoista suosinut pariskunta innostui käyttämään paljon värejä ja opetteli talon korjausrakennusta kursseilla ja kokemuksen kautta. Tuunasten kotiin pääset tutustumaan torstaina 14.8. ilmestyvässä Kodin Kuvalehdessä. Lue jo ennalta, mitä Marja-Leena ja Juhani kodistaan kertovat.

Mikä on lempipaikkanne kotona?
”Minun lempipaikkani on kuisti ja Juhanin makuuhuone, jossa hän lueskelee”, Marja-Leena kertoo.

Mikä teillä on normaalisti erinäköistä kuin Kodin Kuvalehden sisustusjutun kuvissa?
”Emme muuttaneet mitään kuvauksen takia. Siellä on juuri sellaista kuin kuvissakin.”

Onko teillä uusia remonttisuunnitelmia?
”On, sillä lattiaremontti on pian ajankohtainen.”

Millaisia kommentteja saatte vierailta, jotka tulevat kotiinne elokuun lopussa järjestettävässä Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa?
”Vieraat ovat aina ihastuneita ja jaksavat päivitellä sitä, minkälaisen urakan olemme ottaneet. He ihastelevat myös sisustuksen runsautta ja mielikuvitusta.”

Mitä muuta suosittelisitte Loviisan-kävijän ehdottomiksi kohteiksi?
”Loviisassa kannattaa tutustua Svartholman linnoitukseen, Airi Kallion Kappeliin sekä Laivasillan alueeseen ja sen ravintoloihin. Ja tietysti Tuunasten vanhaan kauppaan, joka on avoinna Loviisan tapahtumien aikana.”

Maalaa tuolit lempiväreilläsi. Kaikkien tuolien ei tarvitse olla samanvärisiä! Auri Korvan kotona räiskyvät liilan, pinkin ja turkoosin sävyt.
Maalaa tuolit lempiväreilläsi. Kaikkien tuolien ei tarvitse olla samanvärisiä! Auri Korvan kotona räiskyvät liilan, pinkin ja turkoosin sävyt.

San Franciscossa asuvan Auri Korvan värikkäässä kodissa on paljon kierrätettyä ja itse tehtyä.

Kuormalavasta voi tehdä näyttävän sohvapöydän. Ohennettu maalikerros jättää puunsyyt kauniisti näkyviin.
Kuormalavasta voi tehdä näyttävän sohvapöydän. Ohennettu maalikerros jättää puunsyyt kauniisti näkyviin.

Kiinnitä valokuvia tärkeistä hetkistä liitutaululle. Näin ne antavat iloa päivittäin arjen keskellä.
Kiinnitä valokuvia tärkeistä hetkistä liitutaululle. Näin ne antavat iloa päivittäin arjen keskellä.

Myös vierasvuode syntyy kuormalavoista. Muhkeat tyynyt kutsuvat loikoilemaan.
Myös vierasvuode syntyy kuormalavoista. Muhkeat tyynyt kutsuvat loikoilemaan.

Vanha viininkäymisastia toimii näyttävänä sisustuselementtinä, kun pullon sisään pujottaa valonauhan.
Vanha viininkäymisastia toimii näyttävänä sisustuselementtinä, kun pullon sisään pujottaa valonauhan.

Räsymatot tuovat sisustukseen lämpöä ja kodikkuutta. Matto saa uuden elämän baarijakkaran istuintyynynä.
Räsymatot tuovat sisustukseen lämpöä ja kodikkuutta. Matto saa uuden elämän baarijakkaran istuintyynynä.

Lue juttu Auri Korvan värikkäästä kodista Kodin Kuvalehdestä 20/17. Digilehden tilaukseen pääset täältä.

Leikkotulppaanit säilyvät pidempään, kun et kiirehdi kimpun muovikääreen poistamista kukkia maljakkoon laittaessasi.
Leikkotulppaanit säilyvät pidempään, kun et kiirehdi kimpun muovikääreen poistamista kukkia maljakkoon laittaessasi.

Tulppaanikimppu on kaunis kodin somiste. Näillä vinkeillä teet kimpun, joka kestää.

Ahdistaako pimeys? Ota jo varaslähtö kevääseen ja nauti leikkotulppaanien hehkusta.

Arkea värittävät selkeä kimppu tai yksittäiset tulppaanit yhden kukan maljakoissa. Runsas, koristeltu tulppaani tuo juhlatunnelman.

Näin saat nauttia kukista pitkään:

  1. Valitse tuoreita tulppaaneja, joiden varsi on napakka, lehdet raikkaan vihreitä ja nuppu jo saanut väriä.
  2. Suojaa kimppu kuljetusmatkan ajaksi kylmältä paperikääreellä.
  3. Tulppaaniniput säilytetään myyntipaikassa kuivina. Kun pääset kotiin, pidä muovikääre paikoillaan ja vesitä tulppaanit ennen esille laittamista.
  4. Leikkaa varsiin uusi imupinta katkaisemalla päästä kaksi senttiä terävällä veitsellä. Laita sitten kimppu kääreineen kylmään veteen.
  5. Poista muovit tunnin, parin päästä, kun varret ovat imeneet reilusti vettä, ja asettele kukat maljakkoon. Laita maljakkoon vain vähän vettä, viidestä kymmeneen senttiä riittää.
  6. Runsaassa vedessä varret venyvät ja tulppaanit rupeavat nuokkumaan. Toisaalta rentovartisissa, nuokkuvissa kukissa on oma viehätyksensä. Voit käyttää leikkokukkavirkistettä.
  7. Lisää vettä tarvittaessa päivittäin. Jos et käytä leikkokukkavirkistettä, vaihda vesi joka päivä.
  8. Kukinta pitkittyy, kun siirrät kukat yöksi viileään, ei pakkaseen. Auringonvalossa ja lämmössä tulppaanit kehittyvät ja kuihtuvat nopeammin.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 1/2016.