Talo oli pitkään kesähuvilana, ennen kuin Tove Slotte muutti sinne perheineen. Markku saapui tyttärineen vuonna 2006.
Talo oli pitkään kesähuvilana, ennen kuin Tove Slotte muutti sinne perheineen. Markku saapui tyttärineen vuonna 2006.

Karjalohjalla koivumetsän takana on valkoinen talo, jonka ovea vartioivat muumipeikot. Entisessä kesähuvilassa Tove Slotte kuvittaa mukeja ja Markku Toikkanen korjaa kolottavia jäseniä.

Kaksikymmentä kukkivaa omenapuuta. Niihin Tove Slotte ihastui vuonna 2000, kun hän ensimmäisen kerran käveli valkoisen puutalon pihalla Karjalohjalla, koivumetsän takana.

Silloin hän ei tiennyt, kuinka paljon töitä talosta koituisi. Vanha rintamamiestalo laajenisi, perhe kasvaisi, puutarha villiintyisi ja omenoita saisi poimia joka syksy selkänsä kipeäksi.

Muuttoa seuraavina vuosina Toven työstäkin tuli kiireisempää. Piharakennus, vanha taksinkuljettajan autotalli, muutettiin keramiikkapajaksi, mutta Toven lasitukset jäivät ämpäreihin hyllyille. Arabian muumiastiat työllistivät piirtäjäänsä yhä enemmän.

Tyttöjen talo

Muumeja on talossa siellä täällä: kylpyhuoneen pyyhkeissä, purnukoissa hyllyillä ja eteisen ikkunalaudalla. Tove Slotte ja hänen avomiehensä Markku Toikkanen tarjoavat kahvia tietenkin muumimukeista.

 

Tove piirtää vanhanaikai­sesti käsin. Luonnoksen hän teippaa mallimukiin nähdäkseen, miltä  se näyttää.

Markku ja hänen tyttärensä Maria ja Rosa muuttivat taloon joulukuussa 2006. Tove oli tavannut Markun ensi kerran potilaana: Markku on jäsenkorjaaja, ja Tovea vaivasi iskias.

”Ensimmäisen hoitokerran jälkeen soitin Markulle, että nyt pystyn taas tiskaamaan”, Tove kertoo.

”Meillä oli paljon yhteistä: kumpikin oli Helsingistä, kasvissyöjä ja vasta eronnut. Kummallakin oli kaksi tytärtä.”

Talosta tulikin yhteenmuuton jälkeen hyvin naisvoittoinen. Ja ahdas. Tove ja Markku nukkuivat olohuoneessa, Maria ja Rosa pienessä kellarihuoneessa ja Toven tyttäret Hanna ja Freja yläkerrassa. Tove piirsi muumeja vessan eteisessä.

”Aina kun joku tömisteli ohi vessaan tai suihkuun, minun piti nostaa käteni paperista, jotta en tehnyt virhettä.”

Taloa alettiin laajentaa samana keväänä. Tarvittiin lisää makuuhuoneita ja Tovelle oikea työhuone.

 

Talon uuteen siipeen haluttiin valoa, korkeutta ja hengittävät seinät. Timpurin lähdettyä Markku jatkoi rakennustöitä. ”Minä tein päätöksiä ja maalasin ovet”, Tove kertoo.

”Silloin tuntui, että tytöt asuisivat vielä kauan kotona. Mutta lapset kasvavat niin nopeasti. Hanna ja Freja muuttivat pois pian sen jälkeen, kun remontti oli valmis”, Tove kertoo.

Hanna on lukenut graafista suunnittelua ja Freja opiskelee laulusolistiksi. Nyt yläkerran makuuhuone on kylmillään ja ikkunoiden välissä kuolleita kärpäsiä.

Muumeja aamusta yöhön

Keskipäivällä talo on hiljainen ja valoisa. Jossain seitsemästä pesästä palaa aina tuli, ennen kuin kesä saapuu.

Sekä Tove että Markku tekevät töitä kotona. Markku on koulutukseltaan elektroniikka-asentaja, mutta hän lopetti työnsä Helsingissä pian Karjalohjalle muuton jälkeen. Nyt hänellä on alakerrassa jäsenkorjaajan vastaanotto. Jäsenkorjaus on ikään kuin fysioterapiaa, joka perustuu perinteisiin menetelmiin.

Tovella on niin paljon työtä kuin hän ehtii tehdä. Aamuisin hän lähestyy sitä hitaasti: sekoittaa avokadotahnan ja kävelee peltojen poikki vanhan Zaza-koiran kanssa. Palattuaan hän makaa kahdeksan minuuttia magneettipedillä, jonka uskotaan parantavan verenkiertoa. Sitten hän alkaa piirtää.

Tove innostui, kun sai vuonna 2009 muotoilla muumifiguurit. Hän ei ollut päässyt käsiksi saveen pitkään aikaan.

Uusia muumimukeja tulee yleensä neljä vuodessa: kaksi uutta hahmomukia sekä kesä- ja joulumallit. Lisäksi Tove piirtää erikoissarjoja, kulhoja, lautasia, aterimia, kattiloita, saksia ja laseja.

Mukeja Tove suunnittelee noin puolitoista vuotta eteenpäin. Ensin valmistajatehdas Arabialta tulee toivomus hahmosta tai aiheesta. Silloin Tove selailee jälleen Tove ja Lars Janssonin kirjat ja sarjakuvat läpi, valitsee kuvaidean ja piirtää käsin.

Jokaisen kuvan tulee perustua alkuperäisiin piirroksiin. Lisenssiyhtiö Moomin Characters kontrolloi kuonojen muotoja sekä häntien tupsuja ja värejä. Hahmon tulee näkyä kuvassa kokonaan, yksityiskohdat eivät riitä.

Tove empii sanojaan.

”Työni on ihan hauskaa... Mutta joskus rasittaa olla niin sidottu niihin kuviin. Olen koristesuunnittelija ja keraamikko, mutta minulla ei ole taiteellista vapautta.”

Talon huipulla on tähystystorni vähän kuin muumitalossa. Se on tosin sisältä vielä kesken. ”Olin aina halunnut tornin. En oikein osaa selittää, miksi. Siellä voi lueskella kirjoja ja katsella Lohjanjärvelle”, Tove kertoo.

”Ulospäin Toven työstä näkyy jatkuva kiire”, Markku sanoo.

”Hän saattaa istua työhuoneessa vielä kymmeneltä illalla.”

Kumppareissa kauppaan

Työkiirettä tasoittaa maaseudun kiireettömyys. Tove nauttii siitä, että voi mennä savisissa kumisaappaissa kauppaan. Naapureina ei ole kuin mökkiläisiä ja ympärillä kolme järveä. Koirat juoksevat vapaana pihassa ja haukkuvat peuroille ja jäniksille, jotka kärkkyvät omenapuita.

Kun ilta saapuu, pimeys on puhdasta ja tiheää.

”Arabian kokouksissa Helsingissä aina häkellyn siitä, miten sidottu siellä on aikaan. Kokous kestää tasan tunnin, ja sen jälkeen neuvotteluhuoneesta on lähdettävä, vaikka asia olisi kesken”, Tove sanoo.

Markun mielestä rauha herättää luovuuden: maalla tulee tehtyä asioita, joita ei kaupungissa tekisi. Töiden ja remontin viimeistelyn ohessa hän on ruvennut rakentamaan perinteisiä soittimia: jouhikoita ja luuttuja.

Kaksi vuotta sitten Tove ja Markku perustivat ystävien kanssa Karjalohjalle kulttuuriyhdistyksen, joka järjestää klubi-iltoja sekä kesäfestivaalit Sammatin taidenavetassa. Viiden kilometrin päässä kotoa on steinerkoulu, jonka ensin kävivät Hanna ja Freja, nyt siellä ovat 15- ja 13-vuotiaat Maria ja Rosa. Koulun ympärille on muodostunut samanhenkisten käsityöläisten, taiteilijoiden ja opettajien yhteisö.

Tove ja Markku myöntävät välillä kaipaavansa kaupungin elämää ja kulttuuritapahtumia.

”En silti haluaisi enää asua Helsingissä”, Markku sanoo.

”Siellä kiireen tuntee kaikkialla. Sen aistii, vaikka ei kuuluisi ääniäkään.”

Tovelle taas valkoinen talo on ensimmäinen paikka, johon hän on halunnut jäädä. Hän ei ole missään muualla asunut näin pitkään.

Talo on soppelo, jossa on monta paikkaa olla rauhassa. Yläkerrassa majaa pitävät perheen teinitytöt. Vanha alakerta on hämärä ja nariseva. Uudella puolella Tove piirtää muumihahmoja ja katselee ulos ikkunasta. Kellarissa Markku hieroo
asiakkaiden niskoja, kuuntelee musiikkia tai soittaa kitaraa.

 

Markku ja Tove eivät ole puu­tarhaihmisiä, mutta takapihan on vallannut omenatarha. Kun Toven tyttäret olivat pieniä, heillä oli kani sekä salaatti- ja porkkanamaa.

Kesän alkaessa omenapuut puhkeavat kukkaan ja terassista tulee uusi olohuone. Siitä eteenpäin perhe syö kaikki ateriat ulkona vanhan tammen varjossa.

Talon nurkalla oleva keramiikkapajakin on taas raivattu romuista. Hyllyillä odottavat 14 vuoden takaiset lasitukset ja käärepaperien sisällä uunivalmiit käyttöastiat. Ehkä tänä kesänä Tovella on aikaa.

 

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 9/2014.

Muumimukien syntytarina

Vuonna 1989 Tove Slotte oli 32-vuotias ja Arabian keramiikkatehtaan nuorin suunnittelija, kun tuotepäällikkö Christel Vaenerberg sai idean muumiastiastosta.

Vanhoilla muotoilijoilla oli voimakkaampi taiteilijaidentiteetti, ja he luultavasti tuhahtelivat idealle muumikuvista. Tove taas oli kasvanut ruotsinkielisessä perheessä ja rakasti muumikirjoja. Hän sai sommitella kokoelman mukit ja lautaset. Kirjailija Tove Jansson hyväksyi ne vielä itse.

”Jännitti, mitä hän sanoisi, koska olin joutunut muuttamaan sommittelua ja lisäämään värit. Jansson oli kuitenkin oikein herttainen.”

Tove ja Christel veivät ensimmäiset mallit näytille Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän kotiin. Jansson esitteli innokkaasti kotia, kananmunan mallista ruokapöytää ja Tuulikin grafiikkaprässiä. Hän hyväksyi astiasuunnitelmat vain pienin muutoksin.

Tuulikki oli happamampi.

”Mitäs väliä niillä värisävyillä on. Ihmiset käyttävät niitä kuitenkin tuhkakuppeina”, hän tokaisi seinälautasista.

Muumiastioiden myyntiennusteet ylittyivät moninkertaisesti. Tove Slottelle niistä tuli elämäntyö.

Tavallaan hänelle kävi samoin kuin kaimalleen: muumit peittivät alleen kaiken muun.

”En voi kuitenkaan valittaa. Ne ovat tuoneet niin paljon.”

 

Olohuone on kuin värikkäistä kankaistaan tunnetun Tricia Guildin kirjasta. Siniseksi maalattu rokokootyylinen sohva oli alun perin valkoinen. Aitoja, vanhoja tyylihuonekaluja Marjo ei kuitenkaan tuunaa vaan kunnioittaa niiden historiaa.
Olohuone on kuin värikkäistä kankaistaan tunnetun Tricia Guildin kirjasta. Siniseksi maalattu rokokootyylinen sohva oli alun perin valkoinen. Aitoja, vanhoja tyylihuonekaluja Marjo ei kuitenkaan tuunaa vaan kunnioittaa niiden historiaa.

Villit värit ja kukkakuosit valloittivat Marjo ja Jani Hämäläisen omakotitalon lattiasta kattoon.

Tervetuloa!

KOTI: 1954 rakennettu omakotitalo Vantaan Rajakylässä: kolme huonetta, keittiö ja kellari, noin 85 m.

ASUKKAAT: Lulle Design -yrittäjä Marjo Hämäläinen ja Finnairin tekniikassa työskentelevä Jani Hämäläinen sekä lemmikit Lotta-koira ja löytökissa Simba.

Marjo Hämäläinen antoi mielikuvitukselle ja luovuudelle vallan kotia sisustaessaan.
Marjo Hämäläinen antoi mielikuvitukselle ja luovuudelle vallan kotia sisustaessaan.

Miten päädyitte juuri tähän taloon?

Marjo: Asuimme kymmenen vuotta sitten kerrostalossa Pasilassa ja olimme etsineet pitkään uutta asuntoa. Rakastan puutarhassa touhuamista ja kaipasin omaa pihaa, jossa pääsisin upottamaan sormet multaan.

Emme varmaan olisi osanneet tulla katsomaan juuri tätä taloa, mutta ystäväni vinkkasi siitä.

Olohuoneen seinä on koristeltu tapetinpaloilla ja tauluilla. Punaiset muovituolit tuovat tuulahduksen 1970-luvulta.
Olohuoneen seinä on koristeltu tapetinpaloilla ja tauluilla. Punaiset muovituolit tuovat tuulahduksen 1970-luvulta.

Mikään talossa ei oikeastaan puhutellut minua. Olin jo kuvitellut uuden kodin mielessäni, ja tämä ei ollut sellainen. Mieheni Jani kuitenkin piti talosta ja vakuutteli, että kodista tulisi vielä minullekin mieluinen.

Itse pidin pelkästään puutarhasta. Iso, vanha tontti oli täynnä mahdollisuuksia.

Perinteikkään omakotitalon sisällä on värikäs yllätys.
Perinteikkään omakotitalon sisällä on värikäs yllätys.

Lopulta päätimme katsoa, mitä talosta saisi aikaan. Suostuin sillä ehdolla, että pidimme vanhan kerrostalo­asuntomme. Jos elämä uudessa kodissa ei tuntuisi hyvältä, olisi olemassa vanha, johon palata. Vanha koti laitettiin vuokralle.

Miten talosta tuli koti?

Muuttaessamme tänne talon jokainen huone oli beige. Minua se ei säväyttänyt – elämässä pitää olla väriä. Muutos alkoi yksi kohta kerrallaan. Vuosien varrella värit ovat valloittaneet jokaisen huoneen.

Kukat somistavat keittiöstä makuuhuoneeseen johtavaa ovea. Oven yläpuolella on tyttären lahja Marjolle. Kamiinan takana olevien seinälaattojen joukosta löytyy Marjon itse tekemiä kuviollisia laattoja.
Kukat somistavat keittiöstä makuuhuoneeseen johtavaa ovea. Oven yläpuolella on tyttären lahja Marjolle. Kamiinan takana olevien seinälaattojen joukosta löytyy Marjon itse tekemiä kuviollisia laattoja.

Talon kellarikerroksessa edellisillä asukkailla oli työ­paja. Mekin teimme sinne työhuoneen ja pienen myymälän yritykselleni Lulle Designille.

Kun Marjo sisustaa, hän ei mieti tulevia asukkaita, vaan lisää vielä vähän villimpää väriä.

Meillä ei ollut sisustuksesta suurta suunnitelmaa. Kaikki on tehty fiilispohjalta sitä mukaa, kun ideoita on juolahtanut mieleen. Jani antaa minulle hyvin vapaat kädet, ja olen tehnyt pintaremontit itse: laatoitan, tapetoin ja maalaan. Tarvitessani saan toki apua.

Vintin rappuset on koristeltu tapetinpaloilla ja lautasliinoilla. Marjon kengät ovat kuin taideteoksia.
Vintin rappuset on koristeltu tapetinpaloilla ja lautasliinoilla. Marjon kengät ovat kuin taideteoksia.

Teen kotia vain meitä varten. En juuri mieti, mitä joku vieras tykkää tai mitä mahdolliset ostajat ajattelevat, jos talo joskus menee myyntiin.

Miten kuvailisit omaa sisustustyyliäsi?

Olen rohkea kokeilija. Innostun helposti, joten teen pieniä muutoksia jatkuvasti. Värikkyys, runsaus, boheemius, leikkisyys ja persoonallisuus kuvaavat kotiamme parhaiten. Jollekin tämä saattaa olla sekametelisoppa, mutta minulle luovuuden ja inspiraation koti.

”Käsilläni on aina oltava jotain näprättävää. Vanha nojatuoli, jonka verhoilin virkatuilla ruusuilla, on siitä hyvä esimerkki. Tyttäremme kiinanharjakoira Lotta sai samaa sarjaa olevan takin.”
”Käsilläni on aina oltava jotain näprättävää. Vanha nojatuoli, jonka verhoilin virkatuilla ruusuilla, on siitä hyvä esimerkki. Tyttäremme kiinanharjakoira Lotta sai samaa sarjaa olevan takin.”

Kun kävin aikoinaan Barcelonassa ja näin mosaiikkipatsaat ja -penkit Antoni Gaudín suunnittelemassa Güellin puistossa, ihastuin. Mosaiikkitöiden tekemisestä tuli intohimoni. Olen tehnyt niitä hitaasti mutta varmasti myös kotimme seinille ja lattiaan. Mosaiikkitöihin käyttämiäni laattoja olen löytänyt siirtolavoilta ja saanut ystäviltä. Yhden roska on toisen aarre. Kierrätys on tärkeää minulle, joten se näkyy sekä kotona että yritykseni tuotteissa.

Marjon tekemä mosaiikki koristaa keittiön seinää, ja vaaleanpunaisiin kaappeihin hän maalasi ruusuja. Tumma saareke on entinen myyntitiski.
Marjon tekemä mosaiikki koristaa keittiön seinää, ja vaaleanpunaisiin kaappeihin hän maalasi ruusuja. Tumma saareke on entinen myyntitiski.

Mikä on parasta kodissanne?

Koti on luovuuteni leikkikenttä. Täällä saan toteuttaa mielikuvitustani niin sisustaessani kuin työtä tehdessäni.

Kellarikerroksen työhuone on kodin parhaita paikkoja. Sen sohvilla ja nojatuoleilla on istuttu monet illanistujaiset, ja sinne myös ystäväni usein haluavat kylään tullessaan. Siellä on pieni keittiökin.

Työhuoneessaan kellarissa Marjo valmistaa laukkuja ja vaatteita kierrätysmateriaaleista.
Työhuoneessaan kellarissa Marjo valmistaa laukkuja ja vaatteita kierrätysmateriaaleista.

Toinen yhtä tärkeä paikka on puutarha. Siellä kulutan aikaa aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Luonnon ja kasvien värit ovat isoin inspiraation lähteeni.

Ainahannele

Marjo sai täysin vapaat kädet sisustaa ja syntyi värikkäin koti ikinä – katso ja hämmästy!

Pitää muistaa aina kun arvostelette toisten koteja, että se koti on tehty asukkaalle ja varmasti rakkaudella..mua sitten pännii kun ei omaksuta avarakatseista näkemystä et koti sisustetaan itselle..ja olisi kivaa nähdä koti, jossa asuu nämä vierailijat..minusta kuvien koti on ihana, aivan mahtava sininen sohva..kivat tapetit ja runsaus on kivan näköistä..minulla koti on tylsä harmaa/beige/valkoinen ja verhot on laventelin siniset..ja silti tykkään tästä kodista hirmuisesti ja ihannoin tuota...
Lue kommentti
Huldan ja Thelman piirtelyhetki autiotalosta pelastetun pöydän ääressä. Kaappi, jossa säilytetään askartelutarvikkeita, on kirpputorilöytö.
Huldan ja Thelman piirtelyhetki autiotalosta pelastetun pöydän ääressä. Kaappi, jossa säilytetään askartelutarvikkeita, on kirpputorilöytö.

Tiia ihastui vaaleanpunaiseen taloon jo ennen kun tiesi sen olevan miehensä Samin mummula. Pian siitä tuli yhteinen unelmakoti, keskeneräisenäkin kaunis. Kodin kaunistaminen on ollut Tiian henkireikä kymmenvuotisen remontin ja ruuhkavuosien keskellä.

Tervetuloa!

Koti: 1922 rakennettu puutalo Akaan Kylmäkoskella: kuusi huonetta ja keittiö, noin 200 neliötä.

Asukkaat: Markkinointipäällikkö Tiia Välimäki, 38, myymäläpäällikkö Sami Välimäki, 40, sekä Thelma, 8, Eemu, 6, ja Hulda, 4. Koirat Mimmi ja Koiramäen Heta. Tiia työskentelee Särkänniemessä, ja perhe huvittelee siellä kausikorteilla monta kertaa kesässä.


Sami, Tiia, Thelma, Hulda ja Eemu ottavat kesän vastaan kauniissa kodissaan maaseudun rauhassa.

Sami ja Tiia Välimäki ajoivat aina samaa tietä käydessään Tampereelta kylässä Samin vanhempien luona Akaalla. Matka tehtiin monta kertaa, ennen kuin Tiia mainitsi miehelleen ihailevansa aina kaunista vaaleanpunaista taloa tien varrella.

”Vasta silloin kävi ilmi, että talo on Samin vanha mummula. Isovanhemmat olivat muuttaneet vanhainkotiin, joten talo oli tyhjillään ja kaupan. Minä innostuin, ja Samillekin idea oli helppo myydä”, Tiia kertoo.

”Ensin kyllä toppuuttelin. Tiia ei ollut koskaan asunut näin maalla. Hiukan pelkäsin, mahtaako hän viihtyä”, Sami muistelee.


Isoon remonttiin on kuulunut muun muassa yhden ulkoseinän uusiminen, ulkomaalaus ja ikkunoiden kunnostus käsin.

”Meille tuli kuitenkin tunne, että talon on pysyttävä suvussa. Pappani on ostanut talon jo pian sen jälkeen, kun se valmistui 1920-luvulla”, Sami kertoo.

Tiia ei epäröinyt muuttaa tamperelaisesta lähiöstä Akaan maalaisidylliin. Asuinalue olisi turvallinen ja kaunis. Tukiverkosto olisi lähellä, ja uusia ystäviäkin varmasti löytyisi.

Kaikki uusiksi kerralla

Pariskunta oli tavannut viisi vuotta aiemmin pikkujouluissa. Alkuillasta Tiian työkaveri oli julistanut ystävälleen tämän sinkkuvuosien loppuvan pian, ja loppuillasta Tiia poistuikin ravintolasta käsikynkkää vasta tapaamansa Samin kanssa.

”Menimme naimisiin pari vuotta myöhemmin, ja Thelma syntyi viisi vuotta tapaamisemme jälkeen.”


Marenkikakku on katettu olohuoneen pöytään. Koulun kartta löytyi seinälle hartaan haaveilun päätteeksi sukulaiselta. Tapetti on Pihlgren ja Ritolan Pro Finlandia.

Muuttokuormaa kannettiin vaaleanpunaiseen taloon remontin keskelle, kun esikoisen syntymään oli viikko. Thelma syntyi terveenä, mutta raju migreenikohtaus vei yllättäen Tiian puhekyvyn ja motoriset taidot. Tyttövauva pääsi kotiin kahta viikkoa ennen äitiään, ja isä otti vastuun vastasyntyneen hoidosta.

”Ehkä oman lapsen hoitaminen sujuu luonnostaan. Kokemusta ei ollut, mutta rakkaus auttoi. Ja äitinikin auttoi. Se oli pikakurssi isyyteen”, Sami kertoo.

Kun Tiia pääsi kotiin, Samille tuli kiire. Kodissa ei ollut vielä edes vessanpönttöä.

Kymmenessä vuodessa vanhaa taloa on remontoitu paljon, perhe on kasvanut vielä kahdella lapsella ja Tiia on hakeutunut perhekerhoihin, seurakunnan toimintaan sekä naapureiden kahvipöytiin. Samalla koti on muokkaantunut värikkääksi kaunokaiseksi.

”Fiksu äiti olisi nukkunut itsekin lasten päiväuniaikaan, mutta minä sisustin, maalasin ja tuunasin. Se on ollut aina henkireikäni.”


Pönttöuuni on kasattu vanhoista uuninrungoista.


Lisää väriä heti

Persoonalliset valinnat tapeteissa ja maalisävyissä ovat kuin talon asukkaat: rempseitä ja iloisia. Samin mummulaa ei ole siistitty remontissa näkymättömiin, vaan osa vanhoista huonekaluista ja tekstiileistä piristää yhä kotia. Sukupolvien kerrokset saavat näkyä.

Myös moni tuttava tuntee Tiian värikkään maun, ja kierrätettyjä huonekaluja on ilmestynyt ovelle pyytämättäkin.

”Joskus sain mielenhäiriön, ja sisustuksessa oli vaaleampi kausi. Eihän se tänne sopinut. Värit piti äkkiä tuoda takaisin.”


Huldan huoneessa hehkuvat karkkivärit. Matto on Ikeasta ja tapetti Pihlgren ja Ritolan Lumikide. Prinsessamekkojen vaatetanko on Ellokselta.

Onneksi oli etukäteen tiedossa, että vanha talo kaipaa laittamista. Mummulan edelliset isot korjaustyöt oli tehty jo 1960–70-luvulla. Kumpikaan puolisoista ei ole lyönyt hanskoja tiskiin, vaikka välillä urakasta on pitänyt ottaa hengähdystaukoja.

”Yhtenä kuumana kesänä revin yläpohjan eristeitä kaksi kuukautta. Silloin olin ihan loppu ja sanoin sen Tiiallekin. Sen jälkeen pidimme selvän tauon”, muistaa Sami.

Kun kunnostusoperaatiot alkavat pingottaa mieltä ja univelka kasvaa kohtuuttomaksi, on aika nauttia siitä paljosta, mitä on jo valmiina.


Keltaiset keittiönkaapit ja punainen muovimatto ovat historiaa. Komea vitriini on kasattu Ikean keittiökaapeista kuten muukin uusi keittiö.

Vierailija

Lapsiperhe muutti mummulaan: ”Meille tuli tunne, että talon on pysyttävä suvussa”

Kaunis koti ja kivannäköinen sisustus. Kivasti käytetty vanhaa ja uutta tyyliä sekaisin. Toimittajan kommentit vaan taas ihmetyttää, kaikkea sisustustoimittajat pitävätkin värikkäänä. Huldan huoneessa hehkuvat karkkivärit: valkoiset seinät ja katto, harmaa lattia ja mustavalkoinen seinä. Jonkin verran värejä huonekaluissa toki, mutta kyllä tuo huone on mielestäni hyvinkin hillityn värinen, tietty tapetin kuvio on räväkämpi. Muutenkaan en pidä tuota sisustusta värikkäänä vaan aika hillittynä...
Lue kommentti