Napsi kesän keitosten mausteet tuoksuvasta yrttipenkistä. Näillä vinkeillä saat ryytimaasi tuottamaan satoa.

  • Kylvä yrtit vähäravinteiseen kylvö- tai yrttimultaan. Peitä siemenet ohuella hiekka- tai vermikuliittikerroksella. Älä peitä niiden yrttien siemeniä, jotka tarvitsevat itämiseen valoa. Jätä esimerkiksi basilikan siemenet peittämättä.
  • Helppoja siemenestä kasvatettavia ovat basilika, ruohosipuli, persilja, tilli, korianteri ja oregano. Sen sijaan rosmariini ja laventeli itävät hitaasti, joten
    ne voi olla helpointa ostaa valmiina taimena. Itse siemenestä kasvatettu laventeli ei välttämättä ehdi kukkia ensimmäisenä kesänä.
  • Suoraan avomaalle voit kylvää esimerkiksi tilliä, korianteria, persiljaa ja kesäkynteliä.
  • Ranskalainen rakuuna lisätään pistokkaista, joten hanki taimi taimistolta.
  • Ruukkuihin ja yrttimaalle voi myös istuttaa ruokakaupan vihannesosaston yrttejä, jos niiden juuret ovat terveet ja vaaleat.
  • Monet yrtit kasvavat luontaisilla kasvupaikoillaan kalkkipitoisessa ja vettä läpäisevässä maassa. Esimerkiksi laventeli tarvitsee hyvin kalkitun kasvualustan, jossa vesi ei seiso juurilla.
  • Basilika kasvaa parhaiten tuulelta suojassa, lämpöisessä kasvupaikassa ja tuoreessa maassa. Viljele basilikaa kasvihuoneessa tai lämpimällä paikalla, esimerkiksi harson suojissa.
  • Kasvata yrttitarhan monivuotiset yrtit samalla alueella ja yksivuotiset yrtit erikseen. Näin monivuotisilla on kasvurauha, kun muokkaat maan yksivuotisille yrteille.
  • Yrttitarhan katteena voi käyttää hiekkaa vähäravinteisessa maassa viihtyville ja ruohosilppua tuoreessa maassa kasvaville yrteille. Kalkkia kaipaaville voi myös murskata kananmunankuoria.
  • Jos kasvatat yrttejä ruukuissa, yhdistä useita samankaltaisessa kasvualustassa viihtyviä yrttejä samaan ruukkuun. Siten saat istutuksesta näyttävän. Suuressa ruukussa kasvatus sujuu helpommin, koska ruukussa on paljon multaa ja reilummin tilaa ravinteille ja kosteudelle. Samaan ruukkuun ja hiekkapitoiseen multaan voi istuttaa timjamia, sitruunatimjamia, oreganoa, rosmariinia ja laventelia. Kosteammassa ja ravinteikkaammassa kasvualustassa viihtyvät persilja, basilika ja sitruunamelissa.

Lue lisää:

Näin teet yrteille lasiamppelit

Sisusta yrteillä - katso 6 ihanaa ideaa

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kodin Kuvalehden yrttiopas

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Perusta yrttitarha parvekkeelle

Sisältö jatkuu mainoksen alla