Kun Minna Cheung ompelee, hän tavoittelee täydellisyyttä. Siksi ompeleminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle. Minna keskittyy mieluummin rentouttavaan ja meditatiiviseen neulomiseen.

- Työni takia näen paljon todella hienosti tehtyjä vaatteita mm. Keski-Euroopassa. Parhaimmilaan vaatteet ovat käyttötaidetta, jotka täyttävät korkeat laatuvaatimukset niin materiaalin, kaavoituksen kuin toteutustekniikan osalta. Arvostan vaatteita, jotka voivat olla malliltaan aivan huikeita mutta silti myös toimivia ja mukavia, sanoo Minna.

- Kun ompelen itse, haluaisin ompelulangan ja koneen säätöjen olevan tarkasti kohdallaan täydellisen tasaisen tikin aikaansaamiseksi. Päällitikkaustenkin pitäisi olla täsmälleen millimetrin päässä saumasta. Valmiin vaatteen pitäisi näyttää täydelliseltä ja tarkoitukselliselta myös silloin, jos sen sattuisi pukemaan ylleen väärin päin. Siksi en ompele, perustelee Minna.

- Neulominen on siitä mukavaa, että jos työ menee pieleen, sen voi aina purkaa. Minulla ei ole keskeneräisiä töitä kaapin perukoilla. NIiden säilyttäminen on henkisesti liian raskasta. Mutta jos puran jonkun työn, säästän purkamani langan myöhemmin toteutettavaan työhön, Minna kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla