Hertta Hulkkonen yritti pyristellä irti somekoukusta ja sadatteli itsekurin puutetta, kunnes tajusi, että käytöksen taustalla voikin olla jotain ihan muuta.
Minulla on paha tapa: illalla lösähdän nojatuoliin puhelin kädessä ja jään selailemaan somea.
Vaarallisempiakin paheita voisi kuvitella, mutta touhussa vierähtää helposti pitkä tovi. Nukkumaanmeno viivästyy, ja kun lopulta pääsen peiton alle, pyöriskelen valveilla pitkään. Aamulla on vaikea päästä ylös kellon soidessa.
Tahdon taas lukea kirjoja iltaisin, nukkua paremmin ja herätä aamulla virkistyneenä. Toivon myös kuulevani paremmin omat ajatukseni – onko minulla vielä sellaisia?
Päätän, että aivottomaan somerullailuun tulee muutos. En kiellä itseltäni mitään kokonaan, mutta julistan, että iltaisin kello 21:n jälkeen ei somea vilkuilla. Päätös koskee Instagramia ja Facebookia. Whatsapp-viestehin saan vastata, mutta mieluiten laitan puhelimen kokonaan sivuun.
KUINKA KÄVI?
Parina ensimmäisenä iltana muutosta ei ole havaittavissa. Joskus yhdeksän jälkeen havahdun ja muistan, että minulla taisi olla jokin elämänmuutoskokeilu meneillään.
Kokemuksesta tiedän, että puhelimeen asennettavista muistutuksista ei ole hyötyä: ne on liian helppo pyyhkäistä pois näkyviltä ja jatkaa selailua.
Ryhdistäydyn, ja muutaman päivän jälkeen tuloksia alkaa näkyä. Kun kello on 20.55, tsekkaan puhelimen ja laitan sen pois.
Välillä tekee mieli kapinoida. Painan Instagramin kuvaketta kello 21.26. Hähää, olen aikuinen!
Loppuilta tuntuu yllättävän pitkältä. Minullehan tuli yhtäkkiä ylimääräistä vapaa-aikaa!
Välillä tekee mieli kapinoida. Painan Instagramin kuvaketta kello 21.26. Hähää, olen aikuinen ja saan tehdä mitä haluan! Tunnen kuitenkin astuneeni kielletyille vesille. Lopetan selailun.
Kokeilukuukauden keskivaiheilla olen vahvimmillani. Mitä vähemmän roikun selaamassa kuvavirtaa, sitä merkityksettömämmäksi se alkaa muuttua. Iltaan on vapautunut enemmän aikaa. Tuntuu mukavalta kuulla omat ajatukset ja antaa assosiaatioiden viedä puuhaillessani sitä sun tätä.
Joskus istahdan lukemaan kirjaa jo alkuillasta. Mahtavaa, juuri tätä halusin! Lisäksi kömmin aikaisemmin nukkumaan – ehkä siksi että huomaan olevani väsynyt. Aamulla herään virkeämpänä.
Istun nojatuolissa puhelin kädessä ja ihmettelen, eikö minulla todella ole enempää itsekuria.
Testijakson ajaksi sattuu pari sairauslomapäivää, joiden aikana vuorokausirytmini muuttuu hieman. Samalla annan palttua somekuurille.
Hämmästyn, miten helposti notkahdus kävi. Harmittaa.
Kun kokeilukuukausi päättyy, kuluu vain pari päivää ennen kuin unohdan kello 21:n säännön. Pian jään viikoksi lomalle, ja sen jälkeen somekuurini on muisto vain.
Näinkö nopeasti se kävi? Istun nojatuolissa puhelin kädessä ja ihmettelen, eikö minulla todella ole enempää itsekuria.
MITÄ JÄI KÄTEEN?
On aika eritellä kokeilun tulokset. Vaikkei konkreettista hyötyä juuri syntynyt, ainakin oivalsin matkalla muutaman asian itsestäni.
1. Hatarasta rutiinista on helppo lipsua. Somekuurini kärsi helpoimmin aina, kun päivärytmini muuttui, kuten lomilla ja sairastaessa.
2. Pinttynyt tapa ei hetkessä muutu. Usein siteeratun brittitutkimuksen mukaan uuden tavan luomiseen menee keskimäärin 66 päivää. Voi siis olla, että kuukauden testijaksoni oli yksinkertaisesti liian lyhyt.
3. Haluan kunnon palkinnon. Testijakson jälkeen mietin, eikö tavoitteeni muka ollut tarpeeksi motivoiva. Kaipasin lisää aikaa ja voimia lukea kirjoja, parempia yöunia ja ehkä keskittymiskykyäkin. Pidänkö todella niin paljon enemmän tuttujen ja tuntemattomien kuvien selailusta? Ehkä kävikin niin, että kuukaudessa en vielä päässyt tarpeeksi nauttimaan muutoksen konkreettisista hedelmistä: ahmimaan niitä lukemattomia kirjoja tai saavuttamaan tarpeeksi järeää mielenrauhaa.
4. Välttelenkö somen varjolla jotain muuta? Pohdin, mitä oikeastaan haen puhelinta hajamielisesti selatessani. Ystävien kuulumisia on kiva seurata, mutta ne on nopeasti nähty. Voisiko olla, että kyseessä on sijaistoiminto: hajamielisenä somessa roikkuessani minun ei tarvitse tehdä, ajatella – tai tuntea – jotain muuta, mahdollisesti sellaista, jota mieluiten välttelisin?
Siinäpä pohdittavaa seuraavalle kokeilujaksolle.
Haluan edelleen lukea kirjoja, nukkua paremmin ja kuulla omat ajatukseni. Ehkä kerään hiukan voimia ja käynnistän sitten uuden, pidemmän kokeilun, jossa hyödynnän pieleen menneen testin oppeja.
Onnistunhan?
Kodin Kuvalehdestä 2/2024 voit lukea seitsemän muutakin tarinaa elämänmuutoksista, joiden kanssa kävi vähän niin ja näin. Miten sujui Ullan aikaisempi nukkumaanmeno tai Venlan puhelinlakko? Kuinka kävi Tarjan kunnianhimoisen aamukävelytavoitteen? Saiko Salla iltanapostelun kuriin tai Anna tolkkua perheen kauppareissuihin? Jutussa asiantuntijat antavat elämänsämuuttajille vinkkejä jatkoa ajatellen. Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet-palvelua.
