Liian herkästi ajatellaan, että kaikki sisarukset nahistelevat silloin tällöin. Sisarusten välinen väkivalta on luultua tavallisempaa ja voi jättää pahoinpideltyyn syvät jäljet, sanoo perheväkivaltatyön asiantuntija Johanna Matikka.
Minulla on 2,5 vuotta vanhempi veli, joka koki oikeudekseen kasvattaa minua ja pikkuveljeä fyysisin keinoin. Takoi ’järkeä päähän’ milloin puujunalla, milloin pesäpallomailalla ja kerran puisella tuolilla. – kommentti Meidän perhe -lehden keskustelupalstalla.
Isoveli pahoinpiteli minua koko lapsuuden ajan muun muassa, jos katsoin väärää tv-ohjelmaa tai olin hyvä jossain. Viimeisen pahoinpitelyn aikaan olimme aikuisia. Opin, ettei minulla ole ihmisarvoa, ja pelkäämään onnistumista. Pitkän terapian jälkeenkin ihmissuhteet ovat vaikeita. – nimimerkki Pikkusisko Helsingin Sanomien mielipidepalstalla.
Sisarusten välinen väkivalta on paljon tavallisempaa kuin ymmärretään, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntija Johanna Matikka.
Ilmiö jää usein tunnistamatta, koska sitä pidetään normaalina ja tavallisena. Kaikkihan nahistelevat silloin tällöin, ajatellaan.
Oikeasti sisarussuhteisiin pätevät ihan samat säännöt kuin kaverisuhteisiinkin.
”Miksi sisaruksia saisi satuttaa, jos kavereitakaan ei saa?” Johanna Matikka kysyy.
”Sisarusten välillä on aina tunteita. Aggressio on yksi tunne, mutta sen säätelyyn lapsi tarvitsee vanhempien tukea. On vaarallinen ajatus, että lapset selvittäkööt riitansa itse.”
”Miksi sisaruksia saisi satuttaa, jos kavereitakaan ei saa?”
Koska sisarusten välistä väkivaltaa ei usein tunnisteta, siihen ei osata puuttua yhtä systemaattisesti kuin muuhun väkivaltaan. Avun piiriin saatetaan hakeutua aivan muista syistä, esimerkiksi lasten levottomuuden, pelkojen, oppimisvaikeuksien, uniongelmien tai kaverisuhteiden ongelmien takia.
”Jos avun piirissä osataan kysyä, voi käydä ilmi, että perheessä on ollut pitkään sisarusten välistä väkivaltaa, jota ei ole tunnistettu. On puhuttu riitelystä tai nahistelusta.”
Mistä väkivallan tunnistaa?
Sisarusten välistä väkivaltaa on monenlaista, aivan kuten kaikkea väkivaltaa – henkistä, fyysistä, seksuaalista, taloudellista, uskonnollista, sosiaalista.
”Hyvin pienillä lapsilla väkivalta voi olla sitä, että aggression tunteen käsittelyyn tarvitsee vanhempien apua. Kouluikäisillä ja varhaisteineillä väkivalta voi saada muitakin muotoja – esimerkiksi seksuaalisia tai taloudellisia. Sisarus voi viedä viikkorahat tai painostaa johonkin”, Johanna Matikka sanoo.
Henkistä väkivaltaa on esimerkiksi toisen halveeraaminen, mitätöinti, naljailu ja haukkuminen, kuten ulkonäön negatiivinen arvostelu. Se syö itsetuntoa, oman arvon tunnetta ja luottamusta ihmissuhteisiin.
”Väkivalta on kaikkea sitä, minkä on tarkoitus satuttaa. Aivotutkimus on osoittanut, että satuttavat sanat aiheuttavat aivoissa saman reaktion kuin lyönti”, Matikka sanoo.
”Väkivalta on kaikkea sitä, minkä on tarkoitus satuttaa.”
”Loukkaukset voivat tuntua erityisen pahalta, koska sisarukset tuntevat toisensa niin hyvin. Sisarussuhteet ovat elämän pisimpiä ihmissuhteita. On surullista, jos niissä on vallan väärinkäyttöä.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/istock-468044452.jpg?itok=HXSldlTm)
Mistä sisarusväkivalta johtuu?
Sisarusten väliseen väkivaltaan on monia syitä. Joskus vanhemmat ovat niin paljon poissa kotoa, etteivät he näe pahoinpitelyä. Joskus vanhempien oma suhde on väkivaltainen, ja se heijastuu myös lapsiin.
Joskus vanhempi ei edes tunnista väkivaltaa, koska on tottunut samaan omassa lapsuudenperheessään. Joskus puuttumiseen ei ole voimia esimerkiksi oman päihdeongelman takia.
”Sisarusten välinen väkivalta on harvoin irrallinen ilmiö. Se heijastaa perheen muita vuorovaikutustaitoja, arvoja ja tapoja. Jos perheessä on esimerkiksi tiukat sukupuoliroolit, se voi heijastua lapsiin”, Matikka sanoo.
Joskus vanhemmat eivät osaa puuttua, vaikka tajuaisivat jonkin olevan pielessä.
”Voi hyvin olla, että nahistelua myös vähätellään. Niin käy aikuisten välisessä väkivallassakin. Ajatellaan viimeiseen asti, että vika on minussa.”
Joskus vanhemmat eivät osaa puuttua, vaikka tajuaisivat jonkin olevan pielessä. Silloin tarvitaan ulkopuolista apua, jota saa esimerkiksi perheneuvolasta.
Trauma jättää jäljen
Veljet olivat minua isompia ja voimakkaampia. Vaikka panin tosi lujaa hanttiin, en voinut heille paljon mitään. Meillä kotona vallitsivat viidakon lait eli vahvin voittaa. Tämä vei uskoni ihmisten hyvyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja etenkin perhe-elämään niin, että jäin vapaaehtoisesti lapsettomaksi. – kommentti Meidän perhe -lehden keskustelupalstalla.
Väkivalta jättää jäljen, jonka muistaa aikuisenakin. Se nostaa stressihormoni kortisolin tasoa ja laskee itsetuntoa. Väkivaltaa kohdannut lapsi voi olla levoton, syrjäänvetäytyvä tai kärsiä oppimisvaikeuksista koulussa. Lapsi voi myös sairastua masennukseen tai tuntea ystävyyssuhteiden solmimisen vaikeaksi.
Jotkut pakenevat tilannetta olemalla paljon poissa kotoa. Se voi ajaa väärään seuraan tai päihteiden pariin.
”Kaikki eivät halua perustaa omaa perhettä, koska muistot ovat niin kipeitä.”
Jos väkivaltaan ei puututa, lapsi voi tuntea itsensä näkymättömäksi perheessään. Jotkut traumatisoituvat niin, etteivät halua koskaan perustaa omaa perhettä.
”Meillä on paljon romanttisia ajatuksia perheestä. Puhutaan synnytystalkoista, mutta kukaan ei puhu siitä, mitä tapahtuu heille, joille koti, sisarukset ja vanhemmat ovat kaikkein hirveimpiä. Siitäkin pitäisi osata puhua. Kaikki eivät halua perustaa omaa perhettä, koska muistot ovat niin kipeitä”, Johanna Matikka sanoo.
Matikan mukaan on tärkeää, että väkivalta osataan nimetä.
”Sisarussuhteissakaan ei saa lyödä tai purra. Siihen pitää jaksaa systemaattisesti puuttua.”
Tunnista ja toimi
Miten tunnistan sisarusväkivallan?
Puutu tilanteeseen aina, jos:
1. Lapsi pelkää.
2. Lapsi alkaa oireilla esimerkiksi eristäytymällä, menettämällä mielenkiinnon asioihin, joista sai aiemmin iloa, tai käyttäytymällä itse aggressiivisesti.
3. Sisarussuhteissa on vallan väärinkäyttöä tai alistamista.
4. Näet mitä tahansa väkivaltaa.
Miten toimin?
Leikki-ikäinen lapsi ei osaa vielä säädellä aggressiotaan. Hän tarvitsee siihen vanhempien apua.
Kun väkivaltaisen käytöksen tunnistaa, lasta voi opettaa muuttamaan vuorovaikutustaan. Se vaatii systemaattista ohjausta, aivan kuten potalle opettelu tai tutista vieroittaminen.
”Lapselle pitää opettaa, että suuttuminen ei ole väärin, mutta lyöminen on, ja kertoa, miten muuten suuttumusta voi ilmaista”, Johanna Matikka sanoo.
Väkivaltaa ei koskaan kitketä väkivallalla. ”Sen kitkeminen vaatii vanhempien yhteistyötä. Molempien pitää ajatella, että tämä on ongelma ja tähän pitää puuttua.”
Mistä saan apua?
Ulkopuolinen apu on tarpeen ainakin silloin, jos väkivalta on jatkunut vuosia ja lapset ovat jo kouluikäisiä.
Apua saa esimerkiksi perheneuvolasta, Ensi- ja turvakotien liitosta, Nettiturvakodista ja Mannerheimin lastensuojeluliitosta.
