Äidin ja isän vanheneminen ottaa yllättävän koville. Vanhemmat ja heidän aikuiset lapsensa voivat jopa ryhtyä kiukuttelemaan toisilleen - kuin silloin ennen.

Se hetki pysäyttää, kun ymmärtää oman äidin ja isän olevan oikeasti vanha.

Yhtäkkiä maratoneja juosseella, ikänsä liikkuneella isällä on lonkkavaivoja eikä aina ennen niin skarppi äiti enää tahdo muistaa lastenlastensa nimiä.

Joku suhtautuu vanhempansa vanhenemiseen luontevasti. Toiselle taas oman isän tai äidin haurastumista, ajatusmaailman kapenemista ja terveyden hiipumista on tuskallista katsella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"On loukkaavaa, jos vanhusta kohdellaan kuin lasta siksi, että hän on iäkäs."

"Vanhemman vanheneminen herättää myös kielteisiä tunteita, kuten vihaa, surua ja pettymystä. Aikuinenkin lapsi on tottunut siihen, että vanhempi on tukena", geriatrian erikoislääkäri Ulla Aalto toteaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaikka vanhemmat ikääntyvät, roolit eivät aina käänny päälaelleen. Fyysiset vaivat eivät vaikuta järjenjuoksuun.

"Vanhus haluaa olla itsellinen ja ilmaista mielipiteensä. Korkeankaan iän saavuttanut ei muutu tyhmäksi. On loukkaavaa, jos vanhusta kohdellaan kuin lasta siksi, että hän on iäkäs", Ilmari Helanderin Vanhusten Säätiön Maunulan palvelutalon johtaja Laina Kuokkanen toteaa.

Olenko minä seuraava?

Kun isovanhemmat ovat menehtyneet ja seuraavaksi juhlitaan oman vanhemman seitsemän- tai kahdeksankymppisiä, aikuinen lapsi tajuaa, ettei tässä nuoria olla enää itsekään.

Elämä on rajallista, ja jokainen kulkee vuorollaan kohti suvun kärkeä. Se voi tuntua haikealta tai aiheuttaa ikäkriisin.

On itsestä kiinni, antaako ikäkriisin sysätä kohti uusia unelmia vai salliiko sen vain masentaa.

Kriisi omasta vanhenemisesta nostaa esille ulkonäköön liittyviä ahdistuksia ja paineita. Toisaalta se voi herättää meitä tekemään asioita nyt tai ei koskaan -mentaliteetilla.

Joku innostuu vaihtamaan työpaikkaa, jossa ei viihdy tai ottaa eron puolisostaan, jonka kanssa on jo vuosia oltu kuin kämppikset. On itsestä kiinni, antaako ikäkriisin sysätä kohti uusia unelmia vai salliiko sen vain masentaa.

Kuka muuttuikaan lapseksi jälleen?

Kun vieras vanhus kuolee, se tuntuu luonnolliselta. Elämän kiertokulun kuuluu mennä niin, että iäkkäät lähtevät ensin.

Omia vanhempia sen sijaan tulee pidettyä lähes kuolemattomina. Usein on helpompi työntää asia pois ajatuksista kuin nostaa se keskustelunaiheeksi kahvipöydässä. Sitä ei ole, mistä ei puhuta.

Tai sitten puhutaan vanhemman puolesta kuin hän ei yhtäkkiä kykenisi siihen itse.

"Kun aikuiset lapset ovat huolissaan, holhoamisefekti puskee päälle."

"Kun aikuiset lapset ovat huolissaan, heitä alkaa jännittää ja holhoamisefekti puskee päälle. On tärkeää antaa vanhankin ihmisen tehdä omia päätöksiään. Moni iäkäs pystyy elämään täysillä arjessa mukana, kun häntä vain kohdellaan kunnioittavasti ja kuunnellaan", Laina Kuokkanen painottaa.

Oman rajallisuuden kolahtaessa tietoisuuteen aikuinenkin lapsi alkaa kaivata lapsuuttaan ja ikävöidä aikoja, kun äiti tai isä lohdutti. Olisi ihanaa olla huoleton ja vailla arkista vastuuta, vaikka sitten hetkellisesti.

Ei syytä huoleen, sillä lapsuudesta tuttu, vaistomainen läheisyyden tarve kasvattajan kanssa kestää läpi elämän.

"On täysin normaalia haluta tuntea itsensä lapseksi vaikka olisi aikuinen. Joku käyttäytyy oman vanhemman seurassa lapsenomaisesti, saattaa vaikkapa kiukutella tai osoittaa mieltään, vaikka itsekin olisi jo eläkeiässä. Se on luottamuksen osoitus", Ulla Aalto toteaa.

Sairastuminen muuttaa luonnetta

Vanhemman äkillinen kuolema järkyttää. Jos vanhempi sairastuu, lapsella on sentään aikaa sopeutua asiaan.

Sairastuminen paitsi huolestuttaa, myös turhauttaa lasta, mutta pitikö sen muuttua tuollaiseksi -kysymystä ei tarvitse hävetä.

"Lasta ärsyttää, jos vanhempi ei enää ymmärrä tai muista. Sairaus voi muuttaa vanhemman käyttäytymistä. Silloin on hyvä ajatella järjellä, että muuttunut käytös on sairauden oire, ei ilkeyttä", Ulla Aalto muistuttaa.

"Mitä läheisempi ihminen on ollut terveinä aikoina, sitä enemmän hänelle kiukutellaan."

Myös Laina Kuokkanen toteaa, että mitä nuorempia sairastunut vanhempi ja hänen lapsensa ovat, sitä hankalampi tilannetta voi olla käsittää ja käsitellä.

"Kun vanhemman persoona muuttuu, hänen tunteensa lasta kohtaan eivät katoa, vaikka sanojakaan ei enää olisi. Mitä läheisempi ihminen on ollut terveinä aikoina, sitä enemmän hänelle kiukutellaan", Laina Kuokkanen lohduttaa.

Vanhus voi tuntua taakalta

Jos vanhempi ei pärjää enää kotonaan yksin, sopiva hoitomuoto herättää lapsessa kysymyksiä. Joku tahtoo ryhtyä omaishoitajaksi, mutta kaikilla ei ole siihen mahdollisuuksia.

Joskus ei vain huvita: juuri kun omat lapset ovat lentäneet pesästä ja saa keskittyä itseen, ajatus ikääntyneen vanhemman huolehtimisesta tuntuu raskaalta.

Jos välit ovat olleet etäiset, vanhasta vanhemmasta huolehtiminen saattaa tuntua taakalta. Jos välimatka on pitkä, pyykinpesua, siivousta ja kaupassa käyntiä on hankala järjestää.

"Vanhemman tilanteesta ei kannata potea huonoa omatuntoa, kun on parhaansa tehnyt."

Vanhemman asiat saattavat aiheuttaa epäsopua sisarusten välille, vaikka kaikki tietävät, että jälkeläisten kannattaa yrittää huolehtia vanhemmasta tasapuolisesti. Silloin kukaan ei tunne rasittuvansa liikaa.

"Oman vanhemman tilanteesta ei kannata potea huonoa omatuntoa, kun on parhaansa tehnyt. Hyvä vaihtoehto voi olla myös hoitolaitos, jossa vanhemman perustarpeet tulevat kuulluksi", Ulla Aalto lohduttaa.

Mikä tuntuu lapsesta hyvältä, ei kuitenkaan aina innosta vanhempaa. Eri mahdollisuuksia on hyvä tutkia.

"Palvelutalo sopii monelle, mutta ensin kannattaa tulla porukalla haistelemaan ilmapiiriä. Tässäkin asiassa tärkeää on se, että vanhus päättää itse. Lapsen on turha kaupata omasta mielestään hyviä vaihtoehtoja vanhemmalleen", Laina Kuokkanen toteaa.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 19/2012.

Näin taltutat kuolemanpelkoa

  • Vanhempien vanheneminen herättää kuolemanpelkoa. Syntyy oivallus: mikään ei ole pysyvää, mitä vain voi sattua kenelle tahansa ja milloin tahansa.
  • Läheisen kuolemaa ei tarvitse ajatella jatkuvasti, mutta tosiasioiden hyväksyminen auttaa elämään asian kanssa. Samalla jää liika murehtiminen.
  • Pelko on sallittu tunne, mutta vie energiaa. Auttaa, kun myönnät itsellesi, että pelkäät. Opettele hyväksymään myös pelon aiheuttamat oireet.
  • Kun huomaat, että tuntemuksista selviää, pelko ei enää jähmetä sinua. Olo helpottuu, kun lakkaat jatkuvasti miettimästä, mitä kaikkea voi sattua ja tapahtua.

Lähde: David Richo, Viisi asiaa joita ei voi muuttaa (Basam Books 2011).

Sisältö jatkuu mainoksen alla