Jos lapsena ei ole saanut olla välillä kiukkuinen ja näyttää pahaa mieltä, voi aikuisenakin olla liian kiltti.
Jos lapsena ei ole saanut olla välillä kiukkuinen ja näyttää pahaa mieltä, voi aikuisenakin olla liian kiltti.

"Meillä ei koskaan riidellä" ei ole ylpeyden aihe vaan vaaran merkki, sanoo psykologi Johanna Mäki-Petäjä.

Liiallisesta kiltteydestä kärsivät aikuiset eivät ole ymmärtäneet, että happinaamari pitää laittaa ensin itselle – juuri kuten lentokoneessa ohjeistetaan. Vasta sen jälkeen voi olla avuksi muille.

Vain hyvinvoiva ja omista tarpeistaan huolehtiva jaksaa auttaa aidosti. Liian kiltti ahdistuu, mutta auttaa silti ja väsyy yhä enemmän.

Mutta miten liian kiltiksi tullaan? Johtuuko se kasvatuksesta?

Malliesimerkit vaikuttavat lapseen, sanoo psykologi ja psykoterapeutti Johanna Mäki-Petäjä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos äiti tai isä on epävarma ja kärsii liiallisesta kiltteydestä, lapsi oppii reagoimaan tilanteisiin ja ihmisiin samoin. Kyllä minä hoidan. Otan vastuun ja jaksan. Unohdan omat tarpeeni.

”Aikuisen tulisi opettaa lapselle esimerkillään, miten omia rajoja asetetaan. Samoin hänen pitäisi opettaa, että jokainen yksilö on arvokas – myös minä itse, eivät vain muut.”

Lapsen kasvattamisessa tärkeintä onkin lapsen tarpeiden hyväksyminen ja sen opettaminen, että omista tarpeista on alettava vähitellen huolehtia itsenäisesti. Tämä on kasvamista kohti vastuullista aikuisuutta.

Älä suostu näkymättömäksi

Monet suomalaiset kärsivät siitä, että tunteita ei ole saanut juurikaan näyttää kotona ja arjessa, ei varsinkaan kielteisiä.

”Silloin ihminen joutuu sulkemaan itsestään valtavan tärkeän osan, tunnemaailman. Jos ihminen uskoo saavansa kokea vain positiivisia tunteita ja luulee, että hänen tulee olla olemukseltaan mahdollisimman neutraali, jopa näkymätön, se on liiallisen kiltteyden merkki", Johanna Mäki-Petäjä sanoo.

”Vihan tunne on tärkeä omien rajojen asettamisen kannalta. Jos sitä ei ole saanut lapsuudessa aidosti kokea ja näyttää, voi aikuisuudessakin olla vaikea sanoa ei”.

Liiasta kiltteydestä voi kuitenkin opetella eroon. Tilanteen tiedostaminen on ensimmäinen askel toipumisessa.

”Se, että lapsuuskodissa on piilotettu tunteita ja kannustettu vääränlaiseen kiltteyteen, ei välttämättä määrittele omaa käyttäytymistä loppuelämän ajaksi. Aikuisenakin voi muuttua.”

Asiantuntijana psykologi ja psykoterapeutti Johanna Mäki-Petäjä

Vierailija

Riitelin äitini kanssa usein, sillä olen itse aika Kärkäs ilmaisemaan oman mielipiteeni. En vain halunnut kasvaa liian kiltiksi, mutta mitäpä odottaa itaetietoiselta ja päämäiseltä esikoislapselta. Äitini taas oli sitämieltä että lasten tulee totella kiltisti kaikkea mitä vanhemmat käskee ilman vastaan sanomista, ja jos menin ja ehdotin jotain harrastusta jota halusin kokeilla vastaus oli usein "ei ole varaa", "et ole rikas tai kuuluisa", "olet liian lihava" tai "liian vaarallista". Siihen kaatui haaveet jalkapallon ja laulamisen harrastamisesta. Kilttiä minusta ei kuitenkaan tullut vaikkakin hyväsydämminen ja empaattinen, äitini mukaan olen silti vaikea luonteinen, ongelmatapaus ja kuriton koska minulla vain on tapa asettaa ja näyttää muille ne omat rajat. Mutta kuten kuitenkin opetetaan, niin ketään ei saa syyttää ja syyllistää edes omia vanhempiaan vaan se syy ja vika on aina itsessä. On parempi antaa menneiden olla ja unohtaa haavat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla