Jos kotiasioita ja työasioita on vaikea sovittaa yhteen, ole vähän itsekäs.

Töissä ajattelen: Muistinko kurahousut? Näyttikö kuopus surulliselta jäädessään päiväkodin pihalle? Ehdinkö kotimatkalla kauppaan?

Kotona ajattelen: Muistinko vastata tärkeään sähköpostiin? Onko huomenna palaveri, mihin aikaan ja missä? Koska tämän jutun pitää olla valmis (tämän, jota juuri luet)?

Ajatukset harhailevat. En osaa keskittyä. Toisinaan tuntuu syylliseltä. Olen huono äiti, joka ei ole läsnä lapsilleen. Eikä työaikaa pitäisi käyttää kurahousujen miettimiseen.

”Huono omatunto on tutkimusten mukaan yleinen tunne lapsiperheissä. Työssä käyvien vanhempien on kyettävä hallitsemaan ajankäyttöään, työmääräänsä ja kuormittuneisuuttaan sekä kotona että työpaikalla. Se on haastavaa”, lohduttaa kehittämiskonsultti Anna Vanhala Työterveyslaitokselta.

Haastavaa, oi kyllä. Tämän oikeastaan jo tiesinkin, sen verran olen äitikavereiden kanssa jutellut. Mutta miten arjesta saisi edes vähän helpompaa? Ettei koko ajan tarvitsisi tuntea olevansa riittämätön?

Sano ei, jos väsyt

Jokaisen jaksaminen rakentuu omien hyvinvoinnin palikoiden varaan, omien rajojen puitteissa.

Anna Vanhala korostaa itsetuntemuksen merkitystä. Mitkä asiat saavat sinut voimaan hyvin? Vaali niitä. Kuinka paljon sinä jaksat? Pidä rajoistasi kiinni.

”Jotakuta stressaavat sellaiset työmäärät tai -haasteet, jotka työtoveria päinvastoin innostavat. Henkilökohtaisen hyvinvoinnin rajat voivat olla aivan erilaiset. Siksi omansa on hyvä tuntea.”

Kaikki eivät jaksa ja ehdi tehdä yhtä paljon. Mielenkiintoisetkin työt ja harrastukset voivat muuttua rasitteeksi, jos niitä on liikaa.

Vaali asioita, jotka saavat juuri sinut voimaan hyvin.

Ensin pitää siis huolehtia siitä, että työmäärä on itselle sopiva. Vanhempana ei välttämättä veny samaan kuin ennen. Eikä tarvitse.

”On tärkeää opetella kieltäytymään. Ihmiset työssä ja muussa elämässä toivovat meidän venyvän eri suuntiin, mutta vain itse tietää, missä on jo mukana.”

Ajatus voi tuntua yllättävän vaikealta.

”Ehkä silloin voisi lohduttautua sillä, että vaikka luopuminen tuntuu ikävältä, karsimisen ja selkiyttämisen myötä voi olla aidosti tehokkaampi kuin asiasta toiseen sählätessään.”

Mitä jos työtä on kohtuullisesti ja se on mieluista, mutta silti ahdistaa?

Rajan ylitys sallittu

Viimeistään vanhempana on aika myöntää: Kaikkea ei tarvitse tehdä täydellisesti. Ei töissä eikä kotona. Itseään kohtaan täytyy olla armollinen.

Lapsen arki on onnellista, vaikka aikuinen vilkaisisikin työsähköposteja vielä kotona. Työt edistyvät, vaikka kesken päivän pitää soittaa kotiin ja muistuttaa välipalasta.

Työn ja vapaa-ajan välille ei tarvitse vetää ehdotonta rajaa, jonka ylitys on kaikissa tilanteissa kielletty. Itse asiassa raja on nykyään monella alalla häilyvämpi kuin koskaan ennen.  

Saakin olla. Kunhan muistat pitää jaksamisestasi huolta.

Pane asiat perspektiiviin, Anna Vanhala muistuttaa. Riittämättömyyden tunne ei välttämättä katoa koskaan, mutta sen kanssa oppii elämään. Kaikesta ei tarvitse luopua ikuisesti.

Lohtuajatus voi kuulua:  Muutaman vuoden päästä lapset ovat vanhempia. Sitten opiskelen lisää, sitten harrastan enemmän, sitten kiire vähenee. Mahdollisuudet eivät karkaa, ne odottavat.

Harhailevien ajatusten hallitsemiseen ei ole ihmekonsteja. Vanhalan mukaan harhailuun ei kannata suhtautua kovin vakavasti.

”Lenkillä tai leikkipuistossa voi saada lennokkaan, työhön liittyvän idean. Työpöydän äärellä voi haaveilla hetken vaikka lomasuunnitelmista. Pieni tauko elvyttää, palauttaa ja antaa etäisyyttä. Sen jälkeen jaksaa taas keskittyä.”

 

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 2/2015.

Mietintätehtävä: Mihin voimasi kuluvat?

Pohdi: Kuinka henkiset voimavarasi jakautuvat neljän elämänalueen kesken: 1) työ 2) parisuhde, perhe ja suku 3) vapaa-aika ja harrastukset 4) sinä itse.

Seuraa: Kirjoita muistiin, mihin aikasi kuluu. Kuinka paljon käytät töihin, kuinka paljon muuhun?

Mieti: Onko voimiesi jakautuminen sellaista kuin toivot vai pitäisikö jonkin muuttua? Millaiseksi tilanteen pitäisi kehittyä? Miten se konkreettisesti onnistuu?

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.