Sunnuntaihaikeus ei välttämättä kerro siitä, ettet pitäisi taas maanantaina odottavasta työstäsi.
Sunnuntaihaikeus ei välttämättä kerro siitä, ettet pitäisi taas maanantaina odottavasta työstäsi.

Sunnuntaina iskevä alakulo ei välttämättä johdu siitä, että työhön paluu ahdistaisi. Sen sijaan suoritit ehkä liikaa myös viikonloppuna.

Se valtaa mielen sunnuntaina viimeistään alkuillasta: alakuloinen ja haikea olo. Oloa on vaikea kuvata sanoilla, eikä siihen usein ole mitään erityistä syytä.

Maailmalla olotilaa kutsutaan nimellä sunday blues.

”Sunnuntainen alakulo iskeä silloinkin, kun rakastaa työtään. Se ei myöskään välttämättä ole merkki stressistä tai loman tarpeesta”, sanoo työyhteisökouluttaja Johanna Verho.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sen sijaan haikea sunnuntaifiilis voi olla osoitus vaikeudesta elää tätä hetkeä. Ajatukset harhailevat tulevaan työviikkoon.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Todennäköisimmin näin käy, mikäli on täyttänyt lauantainsakin liian tiiviillä ohjelmalla ja isolla määrällä velvollisuuksia.

Yksi päivä ei riitä työviikosta palautumiseen. Siksi sunnuntaialakulo voikin olla surua liian nopeasti päättyvästä viikonlopusta. Mieli ja keho kertovat, etteivät saaneet levätä tarpeeksi.

Tyhjennä mieli työasioista

Sunnuntaihaikeutta voi ehkäistä paitsi varaamalla viikonloppuun kylliksi rauhallista aikaa, myös tyhjentämällä tietoisesti mielensä työhön liittyvistä asioista, kun on vapaan vuoro.

”Maanantain työpäivä kannattaa suunnitella valmiiksi jo perjantaina, niin tehtävät eivät täytä ajatuksia viikonloppuna. Kirjoita päässä pyörivät asiat ylös, niin niitä ei tarvitse muistaa”, Johanna Verho neuvoo.

Itseään kannattaa kiittää ja kehua onnistumisista ja saavutuksista – ei ainoastaan keskittyä siihen, mikä on kesken tai epäonnistui.

Viikon ensimmäisen työpäivän voi myös pyrkiä aloittamaan jollakin mukavalla tehtävällä tai rutiinilla.

Voisiko maanantai käynnistyä erikoiskahvilla erikoisen kauniissa kupissa tai kävelylenkillä aamuhämärissä?

Luo uusia sunnuntaiperinteitä

Joskus taipumus sunnuntaiseen alakuloisuuteen saattaa olla peräisin lapsuudesta. Silloinhan sunnuntait tuntuivat usein loputtoman tylsiltä, pitkiltä ja pysähtyneiltä.

Tällöin alakuloa voi torjua järjestämällä itselleen mieleistä, rauhallista tekemistä. Ehkä uusi sunnuntaiperinne voisi olla vaikka pitkä kävelyretki tai ilta elokuvissa.

Toisaalta sunnuntaihaikeuden voi yrittää myös hyväksyä.

Työmäärän, työtavan tai työpaikan vaihtamisen pohtimiseen kannustava varoitusmerkki on vasta se, jos työasiat alkavat vaikuttaa mielialaan jo lauantaina tai perjantaina.

”Ehkä on hyvä muistaa, että alakuloisuus ja muut niin sanotut negatiiviset tunteet kuuluvat elämään, eikä niitä tarvitsekaan välttämättä poistaa. Kaikkien tunteiden voi ajatella olevan tervetulleita”, Johanna Verho sanoo.

Silloin voi todeta sunnuntaina, että tämä fiilis on nyt taas hetken tätä, ei mitään vakavaa.

Vierailija

Alakuloon voi olla myös hyvin yksinkertainen syy. Viikonloppu on mukava ja työviikko taas tylsä. Eikä se johdu vain omasta asenteesta tai stressistä tai työn sisällöstä. Arki vain on tylsää. Menet töihin, tulet töistä, syöt, harrastan, painut nukkumaan ja seuraavana aamuna sama proseduuri. Vähän kuin heräisi joka aamu vahtaamaan tuntikaudet tv:n testikuvaa. On värejä, on elementtejä, on ääntä - mutta mitään ei tapahdu.

Auringonkukka716

Hyvä keino sunnuntain alakuloon on tehdä jotain hyvää toisten kanssa.  Mennä vaikka vanhusten palvelutaloon jututtamaan siellä istuvia yksinäisiä asukkaita.  Tulee hyvä olo kun on tehnyt hyvää toiselle ja sunnuntain alakulo on poispyyhkäisty.

Sisältö jatkuu mainoksen alla