75 prosenttia KK:n nettikyselyyn vastanneista sanoo puolisonsa olevan liikaa kiinni äidissään. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä löysätä napanuoraa.

Ovi kävi. Kukahan meille tulee? Ai, anoppi. Omilla avaimillaan.

Puolison puhelin piippaa vielä illalla sängyssä, ei kai hänellä ole toista naista? Ei, vaan se ensimmäinen: oma äiti.

Kaikkeen puuttuva anoppi on vanha vakiovitsi, mutta monessa perheessä tilanne on tuttu, eikä se naurata yhtään. Psykoterapeutti, erikoistason perheterapeutti Jenni Huhtala kertoo, että puolison liian tiivis suhde vanhempiinsa nousee asiakkaiden kanssa esiin melko usein.

"Äidit ovat perinteisesti olleet lapsien ensisijaisia huoltajia, ja ehkä siksi riippuvuussuhde syntyy äitiin useammin kuin isään. Mutta myös dominoiva isä voi olla kolmantena pyöränä pariskunnan perhe-elämässä", Huhtala sanoo.

75 % KK:n nettikyselyyn vastanneista sanoo puolisonsa olevan liikaa kiinni äidissään.

Se, että puoliso tuntuu välittävän enemmän vanhempansa kuin puolisonsa tunteista, herättää kiukkua, ohitetuksi tulemisen tunnetta ja mustasukkaisuutta. Äitiin tukeutuminen loukkaa erityisesti vaimoja, koska he jäävät toisen naisen varjoon.

Muista turvaväli

Kun aikuinen on liian kiinni vanhemmissaan, hän on luultavasti yhä kiinni lapsuudessaan. Suhde vanhempiin on voinut olla oikein hyvä, mutta eriytyminen on jäänyt puolitiehen. Tai sitten suhteessa on ollut jotakin, joka on saanut lapsen tai vanhemman tukeutumaan toisiinsa liikaa.

"Yksinäisellä tai vahvaan kontrolliin tottuneella lapsella on muita suurempi riski ripustautua vanhempiinsa. Silloin alkaa helposti elää vanhempiensa toiveiden mukaista elämää", Jenni Huhtala sanoo.

Itse vanhempana kannattaa kysyä itseltään, onko valmis antamaan lapsensa valita – myös väärin. Jos aikuistuvan tai aikuisen lapsen omaa tahtoa on vaikea kestää, vanhemman pitää miettiä rooliaan.

Aikuinen päättää itse, mihin käyttää rahansa ja millä säännöillä lapsensa kasvattaa.

"Lapsenkasvatus on luopumista. Vanhemmuus jatkuu aina, mutta lapsen täytyy antaa itsenäistyä ja eriytyä. Se kuuluu normaaliin kehityskulkuun."

Turvaväli on hyvä muistaa liikenteen lisäksi myös aikuisen lapsen ja vanhemman suhteessa. Kun ei olla liian kiinni toisissaan, suhde on eniten turvassa.

"Aikuisen pitää osata asettaa oma perheensä etusijalle ja puolustaa sitä tarvittaessa. Hän päättää itse, mihin käyttää aikaansa ja rahaansa, kenen kanssa elää ja millä säännöillä lapsensa kasvattaa. Hän ei tarvitse vanhempiensa hyväksyntää, ja viisas vanhempi ymmärtää sen", Huhtala sanoo.

Tämä ei tarkoita, että vanhemmista ja heidän tunteistaan ei kuuluisi välittää. Silti on tilanteita, jolloin vanhemmille on parasta sanoa: Tämä on minun elämäni. Olet osa sitä, mutta tässä menee oman perheemme yksityisyyden raja.

Puolusta puolisoa

Aikuisen ja hänen vanhempansa turhan tiiviiseen suhteeseen tuskastuu ensimmäisenä usein puoliso.

"Tiiviissä suhteessa vanhempiinsa oleva ei ehkä näe kuviossa mitään omituista tai vaikka näkisi, hän on voinut tottua siihen. Kun puoliso puhuu asiasta, vastassa on yleensä torjunta", Jenni Huhtala sanoo.

Vanhemmissaan kiinni oleva aikuinen ei usein tahdo sanoa asiasta vanhemmilleen. Jos äiti nyt ilmestyykin meille ikkunoita pesemään tai isä kertoo, mikä auto meidän pitää ostaa, niin ei kai se haittaa.

Ole konkreettinen. Mikä määrä kyläilyjä on tarpeeksi? Saavatko isovanhemmat mennä omin päin jääkaapille?

"Vaikka ongelma olisi aikuisen lapsen ja vanhempien tiiviissä suhteessa, riita siitä tulee usein puolisoiden välille tai esimerkiksi anopin ja miniän välille. Vastuu rajojen asettamisesta on kuitenkin takertuvan vanhemman lapsella, ei puolisolla."

Aikuisen tehtävä on siis ennemmin puolustaa puolisoaan kuin myötäillä vanhempiaan. Hyökkäävä ei silti kannata olla, Huhtala toteaa.

32 % KK:n nettikyselyyn vastanneista sanoo puolisonsa olevan liikaa kiinni isässään.

"Sekä puolisoiden välisessä keskustelussa että vanhempien kanssa on hyvä olla konkreettinen. Voidaan esimerkiksi pohtia, mikä määrä kyläilyjä on tarpeeksi tai saavatko vanhemmat mennä lapsensa kotona omin päin vaate-, siivous- tai jääkaapille."

Kaikkien toiveet täyttävää ratkaisua voi olla mahdoton löytää, mutta kompromissikin vie parempaan päin. Toisinaan pieni tauko tiiviissä yhteydenpidossa vanhempiin voi myös tulla tarpeeseen ja antaa sulatteluaikaa.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 5/2017.

5 neuvoa, kun tiivis suhde nyppii

1 Älä kiellä kiukkuasi.

Sinua saa ärsyttää, jos puolison vanhemmat ohjailevat häntä ja perhettäsi.

2. Vaadi kunnioitusta.

Puolisosi on valinnut elämän kanssasi. Tunteidesi yli ei saa kävellä.

3. Jousta jossakin.

Pienissä asioissa niele ärtymyksesi. Äidin lihapullat saavat maistua.

4. Usko parempaan

Napanuoran voi katkaista aikuisenakin. Tilanne voi parantua.

5. Iloitse perheestäsi.

Opettele näkemään hyvä, jota perheessänne on. Me-henkeä voi kasvattaa.

Kuunteleminen on keskustelijan tärkein taito.

Kädet hikoavat. Sydän hakkaa. Tekee mieli vetäytyä vessaan.

Kuulostaako tutulta? Moni introvertti kokee tuntemattomille rupattelun vaikeaksi. Sukujuhlissa ja työtapaamisissa mielessä pyörii vain pelkoja eikä yhtään kiinnostavaa keskustelunavausta. Mitä tuntemattomalle kuuluu sanoa? Mitä jos kysyn jotain typerää? Ketä nyt minun juttuni kiinnostaisivat?

Vuorovaikutusvalmentaja Sanna Franck ymmärtää jännittäjiä hyvin.

”Edustaminen on monelle raskasta. Pitää ottaa jokin rooli ja olla edukseen. Tutustuminen on jatkuvaa hyvän ensivaikutelman luomista”, Franck sanoo.

”Small talk -sanallakin on negatiivinen kaiku. Ajatellaan, että se on sellaista amerikkalaista höpö höpö -juttua. Ei osata antautua kevyen jutustelun vietäväksi.”

”Jutustelu on taito, jota jokainen voi opetella. Tärkeintä on harjoittelu.”

Franckin mukaan kevyelläkin jutustelulla on monta tärkeää merkitystä. Se murtaa jäätä, rakentaa tunnelmaa ja poistaa jännitystä. Joskus juttelemalla saa tärkeää tietoa toisesta.

”Jokaisen vuorovaikutustavassa on mukautumisen varaa. Jutustelu on taito, jota jokainen voi opetella. Tärkeintä on harjoittelu.”

1. Aloita turvallisesta

Jos jännität juttelua, lähde liikkeelle yksinkertaisesta. Aluksi riittää, että esittelet itsesi.

”Pienilläkin sanoilla pääsee mukaan porukkaan”, Sanna Franck sanoo.

Hänen mukaansa neutraaleilla aiheilla on turvallisempaa aloittaa keskustelu kuin uskonnolla tai politiikalla. Sopivia teemoja voi hyvin miettiä etukäteen, mutta tiukan kysymyslistan kanssa lähestyminen saattaa säikäyttää.

Kokeile vaikka näitä: Luitko sen kiinnostavan jutun aamun lehdestä? Mitä teet tulevalla lomalla? Millaista aikaa alkuvuosi on teidän alallanne? Oletko jo käynyt hiihtämässä?

2. Kuuntele

Kuunteleminen on keskustelijan tärkein taito. Ei tarvitse olla lörpöttelijä, kun osaa keskittyä siihen, mitä toinen sanoo.

Jos siis kysyt juhlavieraalta, miten hän tuntee sankarin, jaksa myös kuunnella, mitä hän vastaa. Se on paitsi kohteliasta myös oiva keino pitää keskustelua yllä. Toisen sanomassa on usein jotain kiinnostavaa, johon tarttua.

Keskustelu on aina useamman kuin yhden ihmisen vastuulla.

3. Huomioi muut

Keskustelu on aina useamman kuin yhden ihmisen vastuulla. On tärkeää ottaa itsekin kaikki mukaan keskusteluun.

”Olen kohdannut joskus sitä, että menen innokkaana juttelemaan, mutta tulen tyrmätyksi. Käynnissä saattaa olla inside-juttu, jonka keskeytän”, Franck sanoo.

4. Sanattomatkin viestit merkitsevät

Tuntuuko, ettet saa suunvuoroa, kun innokkaammat puhuvat päälle? Tunne on tuttu monelle small talkia kammoavalle.

Omaa puheenvuoroa ei tarvitse kilvan tavoitella, Sanna Franck lohduttaa. Keskusteluun voi osallistua muutenkin: katsomalla, myötäilemällä, nyökkäilemällä – osoittamalla, että on läsnä ja kiinnostunut siitä, mitä muut sanovat.

”On tärkeää olla myös sanattomasti mukana.”

Suuri osa lasten ongelmista johtuu heidän yrityksestään sopeutua johonkin, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.

Huomiota. Sitä lapsi tarvitsee sekä vanhemmiltaan että muilta ympärillään eläviltä ihmisiltä. Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mielestä lapsen ja hänen elämäntilanteensa huomioiminen on niin arvokasta, että Sinkkonen paukuttaa sitä lasten auttajille ensimmäisenä ohjeena.

”Sanon lasten terapiatyötä tekevillekin, että kolme ihan ensimmäistä ohjetta lapsen auttamisessa ovat: Katso lasta, katso lasta ja katso lasta.”

”Vaikka Freudia on välillä katsottu nenänvartta pitkin, hän pani alulle sen ajattelun, että ihmisen kuuntelemisella on merkitystä.”

Sinkkosen mukaan suuri osa lasten ongelmista johtuu heidän yrityksestään sopeutua. Lapsi voi hakea huomiota tilanteessa, jossa ei koe saavansa sitä tarpeeksi.

”Mitä vaikeammissa oloissa lapsi elää, sitä kovemmat ovat hänen keinonsa. Mieti, millaisia haasteita hänellä on. Mitä hänellä on mielessä?”

Pienetkin teot ovat tärkeitä

Jokin pieni, hyväksyvä ele tai teko voi olla valtavan arvokas lapselle, jonka elämässä on hänelle vaikeita asioita.

”Asiat, jotka saattavat lapselle olla valtavan tärkeitä, voivat olla todella pieniä. Usein riittää se, että hänet huomioidaan. Ratikkakuski, kukkakaupan myyjä tai kuka tahansa voi katsoa lasta ystävällisesti tai puhua hänelle ystävällisesti”, Jari Sinkkonen sanoo.

Erityisen tärkeää lapselle on huomion saaminen heiltä, joiden läheisyyttä ja läsnäoloa hän arvostaa.

”Ne samat lapset, jotka urputtavat ja kiukuttelevat, toivovat vanhemmiltaan yhteistä aikaa.”

”Minua pysähdyttävät kyselyt, joissa lapsilta ja nuorilta kysytään, mitä he eniten toivovat. He toivovat enemmän yhteistä aikaa vanhempiensa kanssa. Samat, jotka urputtavat ja kiukuttelevat vanhemmilleen, toivovat heiltä yhteistä aikaa.”

Eikä lapsille tarvitse järjestää jotain suurta tai erikoista. Sinkkonen muistelee erään äidin kertomusta sateisesta illasta, jolloin lapset tappelivat ja äiti väsyi jatkuvaan kiukutteluun.

”Hän oli sanonut lapsille, että nyt puetaan sadevaatteet ja mennään ulos. Sitten lapset kaivoivat ulkona ojia. Lasten mielestä se oli upeeta. Sisään tultua yksi heistä oli sanonut, että hei, mennään toistekin!”

Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen puhui Orionin järjestämässä tilaisuudessa lasten psyykkisestä hyvinvoinnista.