”Yritä vain parhaasi”, lohdutetaan hermoilijaa. Miten niin ”vain”? Eikö paras ole aika paljon vaadittu? pohtii toimittaja Anna Sillanpää.

”Yritä vain parhaasi. Se riittää.”

Niin ihmiselle on tapana sanoa, kun hän jännittää.

Lauseen on tarkoitus rauhoittaa, viedä paineet, vapauttaa turhasta onnistumisenpakosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minua kyseinen ohje ei ole rauhoittanut. Olen nimittäin ottanut sen vahingossa sanatarkasti. Kuullessani sanan ”paras” olen yhdistänyt sen sanaan ”hyvä”.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen siis kuvitellut, että ”oman parhaani” on oltava aina hyvä – tai muuten en selvästikään ole yrittänyt parastani.

Kun ajattelee noin, on helposti koko ajan vähän tyytymätön itseensä.

Ehkä vanha ohje kannattaisikin tuunata näin: ”Yritä. Se riittää.”

Haastattelin tulevaan Kodin Kuvalehteen kasvatustieteen professori Juha T. Hakalaa.  Hän on sitä mieltä, että monet suomalaiset uupuvat, koska tekevät töissä ylilaatua.

”Useimpiin hommiin riittää seiskan taso”, Hakala sanoi.

Hän muistutti, että kaikki työtehtävät eivät ole yhtä tärkeitä. Jotkut eivät ole tärkeitä lainkaan. Edes kaikki kiireiset työtehtävät eivät ole tärkeitä, ne ovat vain kiireisiä.

Kenenkään aika ja voimat eivät riitä siihen, että kaiken yrittää tehdä koko ajan kympin arvoisesti. Siksi työt on luokiteltava tärkeysjärjestykseen ja päätettävä: tuossa tähtään kymppiin, tuohon riittää seiska miinus. 

Omaan parhaaseen on fiksua tähdätä, kunhan muistaa, että oma paras saa olla joskus myös keskinkertainen, jopa huono.

Ehkä vanha ohje kannattaisikin tuunata näin:

”Yritä. Se riittää.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla