Kyllä ne vielä joku päivä mahtuvat! Tai sitten eivät.
Kyllä ne vielä joku päivä mahtuvat! Tai sitten eivät.

Pitäisikö tavoitefarkut ja -vaatteet säästää vai heittää pois? Asiantuntija sanoo, että vaatekaapin sisällön ei kuulu aiheuttaa stressiä vaan tuottaa iloa.

Monella meistä on kaapissaan pieniksi jääneet farkut, joita säilytetään siinä toivossa, että jonain päivänä niihin vielä aivan varmasti solahdetaan.

Mutta miten on? Lisäävätkö tavoitefarkut motivaatiota tulla hoikemmaksi vai tuleeko niistä vain paha mieli joka kerta, kun ne näkee vaatekaapissa?

Mielipiteitä on puolesta ja vastaan. Kapselipukeutumisen asiantuntija Iina Lappalainen kannustaa elämään tässä ja nyt – myös vaatteiden suhteen.

”Jos tällä hetkellä teet jotain aktiivisia toimenpiteitä mahtuaksesi tavoitefarkkuihin, niin säästä ne. Jos taas sinulla ei juuri nyt ole mitään dieettiä tai elämäntapamuutosta menossa, niin heitä ne pois. On turha jäädä odottamaan tiettyä päivää, jona aloittaa farkkuihin mahtumisen.”

Lappalainen on kehittänyt kapselipukeutumismetodin. Tarkoituksena on ratkaista vaatekriisit niin, että kaapista löytyisi aina tilanteeseen sopivaa oikeanlaista päällepantavaa.

Käytännössä tämä tapahtuu niin, että vaatekaappiin kootaan omista vaatteista kapseleita käyttötarkoituksen mukaan. Kaapista voi siis löytyä erikseen vaikkapa työvaate-, urheiluvaate-, kotivaate- ja mökkivaatekapselit.

”Kun avaamme aamulla vaatekaapin, mikä on se viesti, jonka haluamme vastaanottaa?”

Lappalaisen mielestä tärkeintä on se, mitä vaatekaappisi sinulle ”puhuu” ja mitä tunnetta se välittää. Vaatekaapista pitäisi tulla hyvä mieli.

”Kun avaamme aamulla vaatekaapin, mikä on se viesti, jonka haluamme vastaanottaa? Jos tavoitefarkkujen näkeminen aiheuttaa ahdistusta, niin älä säilytä niitä.”

Tavoitevaatteiden lisäksi kaapista voi löytyä muitakin vaatteita, jotka eivät lisää onnellisuutta.

”Kannattaa miettiä, mitä tunteita esimerkiksi hääpuvut edesmenneistä avioliitoista tai entisiltä kumppaneilta saadut tai heistä muistuttavat vaatteet herättävät. Joskus myös lahjaksi saatuja vaatteita säilytetään vain velvollisuuden tunnosta.”

Toisaalta kaapista saattaa löytyä rakkaita tunnevaatteita. Ne eivät ehkä enää mahdu päälle tai ole muuten käyttökelpoisia, mutta niihin liittyy jokin erityisen lämmin muisto. Niitä kannattaa Lappalaisen mukaan säilyttää. Voi myös harkita, voisiko lempivaatteen laittaa vaatekaapin sijaan johonkin esille, jolloin siitä pääsisi nauttimaan useamminkin.

Neljä syytä, miksi tavoitefarkkuja ei kannata säästää

1. Tavoitefarkut eivät motivoi laihduttamaan, vaan toimivat itseään vastaan. Ne muistuttavat joka päivä siitä, että olet väärän kokoinen. Ne saavat sinut pahalle tuulelle.

Ne muistuttavat joka päivä siitä, että olet väärän kokoinen.

2. Muoti muuttuu. Sinä päivänä kun olet päässyt tavoitefarkkujesi mittoihin, ne ovat auttamattomasti pois muodista.

3. Teet jonkun muun superonnelliseksi, kun lahjoitat farkut hänelle tai viet ne vaikka kierrätykseen tai kirpputorille.

4. Saat vaatekaappiisi mukavasti tilaa, kun heität tavoitevaatteet pois.

Neljä syytä, miksi tavoitefarkut kannattaa säästää

1. Ne toimivat motivaattorina ja kannustavat laihduttamaan ja elämään terveellisesti. Ne muistuttavat palkinnosta, jonka saat laihdutuskuurisi jälkeen.

Ne muistuttavat palkinnosta, jonka saat laihdutuskuurisi jälkeen.

2. Voiko olla hienompaa tunnetta kuin se, että saa pudotettujen kilojen jälkeen pukea lempifarkkunsa jalkaan? No kyllä voi, mutta kiva tunne se joka tapauksessa on!

3. Vaikka 90-luvun tavoitefarkkuihin ei itse enää mahtuisikaan, lapsesi saattaa haluta ne, koska a) hän mahtuu niihin ja b) hänen mielestään ne ovat huippumuodikkaat.

4. Farkkuihin liittyy kauniita muistoja. Ne ovat ehkä olleet jalassasi, kun olet tavannut puolisosi ensimmäistä kertaa tai viettänyt ikimuistoisen illan parhaan ystäväsi kanssa. Niiden näkeminen herättää muistot.