Lomaa jäljellä, muttei ketään kenen kanssa lähteä matkalle? Mikset lähtisi yksin?

Olen matkustanut yksin Euroopassa, Aasiassa ja Lähi-idässä, enkä ole koskaan jutellut paikallisten kanssa niin paljon kuin näillä reissuilla.

Jos olen erikseen kaivannut seuraa, olen löytänyt sitä ystävien avulla tai nettiyhteisöistä.

Olen bongannut Damaskoksen parhaimmat basaarit työkaverin tutun opastuksella ja yöpynyt Hongkongissa viikon paikallisen opiskelijan sohvalla. Olen nauttinut vapaudestani patikoimalla koko päivän ilman lounasta nähdäkseni kiinalaisen kaupungin kaikki temppelit. Ihan vain siitä riemusta, että voin.

Niitä matkoja muistellessa tulee vuosien jälkeenkin hyvä mieli. Hah, selvisinpäs siitäkin! Ja näillä vinkeillä selviät sinäkin.

1. Mene jo!

Kotiin ei kannata jäädä nuhjaamaan vain sen vuoksi, ettei löydä seuraa matkalle. Ajattele: voit kerrankin valita matkakohteen ja reissusuunnitelmat aivan oman mielesi mukaan. Mitä olet aina halunnut tehdä tai nähdä? Pakkaa jo laukkusi!

2. Hyödynnä kaverit tai kaverin kaverit matkaoppaina.

Olisiko juuri nyt oikea aika lähteä tapaamaan työkomennuksen vuoksi ulkomaille muuttanutta ystävää? Tai ehkä joku ystävistäsi tuntee matkakohteestasi jonkun, joka mielellään näyttää sinulle paikkoja tai jakaa ainakin parhaimmat paikalliset vinkit kanssasi. Paikallisten vinkeillä löydät todennäköisesti paikkoihin, joihin toiset turistit eivät eksy.

3. Yövy paikallisten luona tai treffaa heitä muuten.

Jos yksin jääminen jännittää, hanki matkakohteesta uusia ystäviä. Esimerkiksi sohvasurffauksen kautta saatat löytää mukavan majapaikan, illallisseuraa tai puolison. Sohvasurffaajia on kaiken ikäisiä ja monet ottavat matkaajan mielellään mukaan menoihinsa.

4. Ota kirja mukaan.

Jos junassa tai ravintolassa yksin istuminen tuntuu tylsältä ja pitkästyttävältä, voit aina kaivaa laukustasi kirjan kaveriksi.

5. Lähde opastetuille retkille ja kierroksille.

Jos kaipaat seuraa, muttet jaksa alkaa itse jututtaa paikallisia tai toisia matkaajia, osallistu opastetuille kierroksille tai päiväreissuille. Porukassa reissaaminen tuo mukavaa vaihtelua itsenäisiin matkapäiviin.

6. Pyydä ihmisiä ottamaan sinusta kuvia.

Joo, kai siihen voi käyttää selfie-keppiäkin nykyään. Jos et kuitenkaan omista sellaista, pyydä muita ottamaan sinusta kuvia kamerallasi tai puhelimellasi. Tärkeintä on, ettet jätä lomakuvia ottamatta siksi, ettei kaverisi ollut niitä ottamassa. Turistinähtävyyksissä kannattaa katsella ympärilleen. Saatat hyvinkin pian huomata toisen yksin matkaavan, jolle tarjota vastavuoroisesti kuvausapua.

7. Kirjoita matkapäiväkirjaa tai pidä blogia.

Yksin reissaava ei voi muistella matkojaan yhdessä matkakumppanin kanssa jälkeenpäin, joten kirjaa reissun kohokohdat ja päivän aikana syntyneet oivallukset ylös matkapäiväkirjaan. Matkapäiväkirjan kirjoittaminen on myös oivaa puuhaa, kun istut yksin kahviloissa tai ravintoloissa. Astetta sosiaalisempi versio on pitää matkalta blogia, jonka kautta kotiväkikin voi seurata reissun edistymistä ja elää mukana matkan kohokohdissa.

8. Opettele paikallista kieltä.

Mikä loistava tilaisuus matka onkaan hankkia se small talk -tasoinen portugalin taito, jota et koskaan uskonut kaipaavasi! Yksin reissaavan on helpompi jäädä juttusille torikauppiaan, baarimikon tai paikallisjunan vieruskaverin kanssa. Yksin matkustavia lähestytään herkemmin kuin pariskuntia tai suurempia porukoita – niin hyvässä kuin pahassa. Opettele myös torjumaan epätoivotut lähestymiset paikallisella kielellä.

9. Tutkaile mielenkiintosi kohteita.

Mitä teet, kun saat ihan itse päättää? Ole kerrankin röyhkeän itsekäs ja tee vain sitä, mitä tahdot. Jaksatko jonottaa Colosseumille tai tuhlata kauniin kesäpäivän Louvressa? Kukaan ei pakota, jos et tahdo.

10. Nauti!

Voit tehdä ihan mitä haluat. Reissun jälkeen saattaa hieman hymyilyttää: uskalsin ja pärjäsin – ihan itse.

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Janne Saari, 45, seisoo käsillään ja asettaa tavoitteet millin päähän. Kolme oivallusta -juttusarjassa ihmiset kertovat, mikä auttaa heitä jaksamaan.

Oivallus 1: Suorana on vaikea olla

"Moni luulee, että käsilläseisontaan vaaditaan paljon voimaa, mutta käsilläseisonta syntyy voiman ja liikkuvuuden tasapainosta. Oikeaoppisessa käsilläseisonnassa ihminen on täysin suorassa, lavat ja hartiat vahvoina mutta rentoina.

Harjoitellessa tehdään paljon liikkuvuutta parantavia liikkeitä sekä harjoituksia, joissa kehon pitää mennä uusiin asentoihin. Alussa ne olivat raskaita, nelikymppisen keho ei antanut periksi. Olin juossut itseni rautakangeksi.

Oivalsin, että jos nyt annan periksi ja valitsen lajikseni punttisalin, kuusikymppisenä olen vielä pahemmin jumissa.

Se, mikä on mennyt kasaan 30 vuodessa, ei aukea vuodessa. 

Se, mikä on mennyt kasaan 30 vuodessa, ei aukea vuodessa. Nyt kolmen vuoden jälkeen pääsen suoraksi, ja jäykkyys on selvästi vähentynyt."

Oivallus 2: Aseta tavoite millin päähän

"Minulla käsilläseisontaan pääsemiseen meni melkein vuosi. Nyt olen puoli vuotta opetellut seisomaan yhdellä kädellä.

Käsilläseisonta on opettanut, että lopputulokseen pääsemiseksi on osattava asettaa tavoitteita, jotka ovat millien päässä. Tämä pätee kaikkeen muuhunkin. Parasta on, jos tavoite, johon pyrin, menee karkuun, mutta on koko ajan niin lähellä, että tyhmänä juoksen sen perässä ja motivaationi säilyy.

"Käsilläseisonta on harrastus, jossa ei tule koskaan valmista. Se näyttää minulle, mitä en osaa."

Käsilläseisonta on harrastus, jossa ei tule koskaan valmista. Se näyttää minulle, mitä en osaa. Kun hartiat ovat suorassa, lantio onkin taas vinossa.
Keholta ja mieleltä voi vaatia, mutta on myös päiviä, joina käsilläseisonta ei vain tunnu onnistuvan. Sen hyväksyminen vähentää turhautumista ja on tuonut malttia."

3. Häpeästä pääsee yli

"Aloitin käsilläseisonnan, koska neljänkympin kriisissä iski kuolemanpelko. Alussa vertasin itseäni muihin ja häpesin osaamattomuuttani.

"Tajusin, että en enää pyri olympialaisiin, en SM-kisoihin enkä edes piirikunnallisiin. Pyrin Janne Saari -kisoihin."

Kuukauden jälkeen pääsin häpeästä yli. Tajusin, että en enää pyri olympialaisiin, en SM-kisoihin enkä edes piirikunnallisiin. Pyrin Janne Saari -kisoihin.

Jouduin kertomaan itselleni monta kertaa, ettei minun tarvitse pystyä samaan kuin parikymppisenä. Olen armollinen itselleni ja teen sen, mitä kehoni ottaa vastaan. Sama oivallus on tärkeä muussakin elämässä.

Punttisalilta tulleet nuoret ja lihaksikkaat miehet ihmettelevät, kuinka minä, sopivasti lihava 45-vuotias äijä, seison käsilläni, mutta he eivät. Hauispatin koko ei kerro, pystyykö seisomaan käsillään. On myös muunlaista voimaa kuin lihasvoima."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 19/2017.