Nyt on keksitty jotain vänkää: 12 tavoitteen ohjelmassa tehdään joka kuukaudelle oma päämäärä. Sillä tulee onnellisemmaksi.

Liikuntaa ei saa lisättyä. Ruokaremontti ei koskaan ala oikeasti, ja isommat elämänmuutokset vasta saavatkin odottaa.

Väittävät, että 12 tavoitteen ohjelmalla alkaa vihdoin tapahtua. Näin se menee!

* Mieti aluksi, minkä asioiden haluaisit olevan toisin elämässäsi.

Mitkä asiat vähentävät onnellisuuttasi? Listaamista helpottaa, kun käyt läpi eri elämänalueita: mielenrauhaa, kehon hyvinvointia, ihmissuhteita, taloutta, arvojasi, ammatillisia toiveitasi, harrastuksia ja intohimojesi kohteita.

* Kirjoita ensin paljon hyviä tavoitteita.

Voit valita suuria, joista kuukaudessa voi tehdä osan, tai pieniä, jotka edellyttävät jokapäiväistä sitoutumista. Voit toteuttaa sen vaikkapa näin: maaliskuussa soitan joka päivä pianoa, huhtikuussa teen joka päivä jotain käsityötä, toukokuussa käyn joka päivä pienellä lenkillä.

* Karsi tavoitteista 12 tärkeintä.

Valitse vain sellaisia, joiden voit oikeasti odottaa tapahtuvan. Kirjaa ei voi kirjoittaa kuukaudessa, mutta siitä voi saada aikaan ensimmäisen luvun. Tavoitteiden valinnassa auttavat tällaiset kysymykset: Kuinka paljon asian saavuttaminen minulle merkitsee? Millaista elämäni on, jos en koskaan ryhdy siihen? Mihin muuhun muutos voisi johtaa?

* Tee valitsemistasi asioista 12 kuukauden ajalle lista.

Laita se paikkaan, josta näet sen päivittäin. Kirjaa listaan jokaisen asian kohdalle käytännön tekoja, jotka auttavat tavoitteen saavuttamisessa. Jos suuri tavoitteesi on esimerkiksi syödä terveellisemmin, päätä laittaa ruokaa kasviksista kolme kertaa viikossa.

Juonena tässä kaikessa on, että kun jotain on tehnyt jo kuukauden, siitä tulee helposti tapa. Mahtaisiko onnistua?

Lähteet: agoalamonth.com, refocuser.com

Ehdota alla Kommentti-kentässä, mitä voisi asettaa Kuukauden tavoitteiksi!

Lue myös:

Onnelliseksi

Haluatko tulla onnelliseksi? Luovu 7 pahasta tavasta

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Raakaa peliä

Jopa 20 prosenttia isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa – ”Miksi en kelpaa mummoksi?”

Minunkin siskon tytär sanoi, että mummo (siis äitini) on inhottava, koska hän on lihava ja tyhmä. Lapsen mielestä mummonsa on tyhmä, koska ei ymmärrä nuorten käyttämiä sanoja eikä osaa käyttää älypuhelinta. Mummo kyllä käyttää vanhan tyyppistä kännykkää. Siskoni lapset eivät kyllä ole yhteydessä isänsä äitinkään. Molemmat heidän isoisät ovat jo kuolleet. Olen ihmetellyt, eivätkö lapset ole kiinnostuneita isovanhemmistaan.
Lue kommentti

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.