Järki-ihminen kavahtaa tunteellisen purkauksia. Tunteilija hermostuu viilipyttyyn, jota mikään ei liikuta. Voivatko nämä kaksi mitenkään elää yhdessä?

Kodin Kuvalehden tunnekyselyn perusteella useimmat meistä hyväksyvät yhtä lailla hillityt kuin räiskyvätkin tavat näyttää tunteita. Hillitty ja räiskyjä mahtuvat mainiosti samalle työpaikalle ja samaan parisuhteeseenkin.

”Työssä olen oppinut kuuntelemaan ja kuulemaan ihmisiä. Miesystäväni on meillä se järki ja mie olen ne tunteet – noin raa’asti sanottuna.”

”Tulen toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa, kun yritän aina ymmärtää, miksi he toimivat kuten toimivat.”

Toki erilaisuus hiukan hämmentää.

”Pidän henkilöistä, jotka ovat aidosti sitä mitä ovat. Tosin saatan karttaa kovia päsmäreitä ja henkilöitä jotka ’puhuvat suunsa puhtaaksi’”, hillityksi tunnustautuva vastaaja kertoo.

”Usein ihmettelen, miten jotkut eivät tunnu liikuttuvan paljon mistään. Mutta onhan se myös tietynlainen rikkus, että olemme erilaisia”, itsensä tunneihmiseksi luokitteleva sanoo.

Toisaalta erot myös ilahduttavat. Ne tuovat elämään uusia näkökulmia.

”Nautin ihmisistä, jotka saavat nykäistyä minut spontaaniin hauskanpitoon tai kokeilemaan jotain uutta. Joskus väsyn tunteilijoiden ylireagointiin ja vetäydyn pesääni tai lähden järkeistämään tilanteita.”

Liika on liikaa

Joskus ei vain voi ymmärtää, jos toisen tapa reagoida on aivan eri maailmasta. Hillitty kavahtaa etenkin raivonpurkauksia.

”Minua ahdistavat hyökkäävät ihmiset, joilla on vahvat mielipiteet ja jotka pystyvät huutamaan ihan oudoillekin ihmisille tai itkemään kenen aikana tahansa.”

”Tunnen myötähäpeää ja joskus ärtymystä ja raivoakin niiden takia, jotka ovat liian rehellisiä ja pahoittavat sanomisillaan toisten mielen. Kyllä voi sen verran totuuttaa kaunistella, ettei aiheuta mielipahaa kenellekään.”

Räiskyjä puolestaan hermostuu, jos hän joutuu koko ajan arvailemaan, miltä toisesta tuntuu.

”Tulen huonosti toimeen sellaisten kanssa, jotka eivät osaa ilmaista itseään ja tunteitaan ja ovat aivan teflonisia kaikelle. Usein he eivät ole välinpitämättömiä, mutta heidän kanssaan on vaikea kommunikoida, kun joutuu puhumaan itsekseen. Toinen ei ota mitään kantaa eikä anna itsestään mitään.”

”Joskus on vaikea ymmärtää henkilön tarkoitusperiä, jos tunteita ei näytetä vaan naamioidaan ne jonkin taakse. Väärinymmärryksen mahdollisuus kasvaa.”

Mutta aina ei löydy yhteistä säveltä samanlaistenkaan kanssa. Sen huomasi hillitty, joka rakastui hillittyyn:

”Joskus luulin sietäväni hyvin miesjöröjukkia, koska en itsekään ole avautuja. Nyt turhauttaa, kun miehestä ei irtoa vastavuoroisuutta tunnetasolla. Joskus olisi kiva kuulla tunteet myös sanoina, ei vain tekoina. Olen ehkä itse liian samanlainen, vaikka olen yrittänyt opetella sanoittamaan itseäni.”

Millaisiin törmäyksiin olet joutunut ihmisten kanssa, jotka osoittavat tunteensa eri tavalla kuin sinä? Jatka keskustelua!

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.