Geokätköt ovat ympäristöön piilotettuja purkkeja, joita etsitään kätköilysivustoilta löytyvien koordinaattien, kartan ja muiden vihjeiden avulla. Geokätköily on aikuistakin innostavaa aarteenetsintää.

Geokätköily on todellista aarteenetsintää, ja sitä voi harrastaa eri tavoin. Toiset haluavat etsiä kätköjä hiljaisilta seuduilta omassa rauhassa, kun taas toiset nauttivat kaupunkiympäristöjen kätköjen salamyhkäisyydestä ja jännityksestä. Jotkut kätköilijät kilpailevat siitä, kuka löytää uuden kätkön ensimmäisenä tai kuka löytää kätköjä eniten.

Geokätköilyä on hauska harrastaa kotimaan lisäksi myös ulkomailla. Monissa kaupungeissa ja lomakohteissa piiloja on tehty tunnetuimpien nähtävyyksien lähistölle. Ulkomaanmatkoilla geokätköily onkin loistava keino tutustua matkakohteeseen hieman toisella tavalla. Kätköillessä voi tutustua paikkoihin, joista turistioppaat eivät kerro.

Peruskätköjen lisäksi voi etsiä multikätköjä, joissa lopulliset koordinaatit saadakseen pitää käydä useammassa paikassa. On myös mysteerikätköjä, joiden sijainti selviää ratkaisemalla annettu arvoitus. Joissakin kätköissä pitää suorittaa jokin tehtävä tai esimerkiksi valokuvata tietty kohde.

Geocaching.com-sivustolla julkaistuissa kätköissä on pisteytetty ympäristön vaikeusaste. Jos näitä terrain-pisteitä on yksi, kätkö on löydettävissä vaikka pyörätuolista käsin. Viiden pisteen kätköihin tarvitaan jo huimapäistä rohkeutta ja apuvälineitä, kuten esimerkiksi teleskooppitikkaita ja -pihtejä.

Näin aloitat geokätköilyn

  • Rekisteröidy www.geocaching.com-sivustolle haluamallasi nimimerkillä. Ilmainen jäsenyys riittää hyvin aloittelijalle. Sivusto tarjoaa lisäominaisuuksia ja -palveluita pientä maksua vastaan.

  • Valitse "Hide & seek a cache" ja etsi kätköjä esimerkiksi paikkakunnan tai tarkemman osoitteen perusteella. Kätköjä voi katsella listana tai karttanäkymässä.

  • Kun haluat etsiä kätkön, syötä kätkökuvauksesta löytyvät koordinaatit gps-laitteeseesi. Useissa älypuhelimissa on gps-ominaisuus. Niihin voi myös ladata erillisiä geokätköilysovelluksia.

  • Kätköjä voi löytää myös pelkän kartan ja vihjeiden perusteella. katso kuvauksesta kätkön koko, vaikeustaso ja maaston taso,jotka voivat auttaa kätkön löytämisessä.

  • Suunnista kätköpaikalle ja etsi kätkö. Kirjoita lokikirjaan löytöpäivämäärä ja nimimerkkisi. Piilota kätkö uudelleen samalla tavalla kuin se oli.

  • Merkitse löytämäsi Geocaching.com-sivustolle valitsemalla kätkökuvauksesta kohta Log your visit.

  • Geocaching.com sivustoa käännetään parhaillaan suomeksi. Suomenkielistä tietoa geokätköilystä löytyy osoitteista www.geocache.fi ja www.geokätköt.fi

Etsi Kodin Kuvalehden kätkö

Teimme Jalasjärvelle oman kätkön Kodin Kuvalehdelle. Kätkö sai nimekseen Kummikunta.

Kätkön sijainti löytyy Geocaching.com-sivustolta hakusanalla kummikunta.

Laitoimme matkaan myös Kodin Kuvalehden travelbugin eli matkalaisen, jonka tehtävä on kulkea kätköstä toiseen.

Tervemenoa etsimään!

Auts. Nyt pois auringosta!
Auts. Nyt pois auringosta!

Joskus iho pääsee palamaan kaikista varotoimista huolimatta. Olo helpottuu eivätkä vammat ainakaan pahene, kun teet nämä kuusi asiaa.

  1. Kääri märkä pyyhe palaneen ihon ympärille tai käy viileässä suihkussa. Se helpottaa kirvelyä.
  2. Rauhoita iho perusvoiteella tai kortisonivoiteella.
  3. Ota kipuun ja huonoon oloon tulehduskipulääkettä.
  4. Juo runsaasti vettä.
  5. Mene uudestaan aurinkoon vasta, kun iho on kunnolla parantunut eli noin viiden päivän päästä.
  6. Suojele palaneita kohtia auringolta erityisen hyvin. Ne palavat herkästi uudelleen.

Asiantuntijana Anne Vuorenmaa, Allergia-, iho- ja astmaliitto. Lisää aiheesta Kodin Kuvalehdessä 10/2018.

Lue myös:

Vesi ja aurinko ovat polttava yhdistelmä.
Vesi ja aurinko ovat polttava yhdistelmä.

Auringon polttavat UV-säteet löytävät tiensä iholle yllättäviä reittejä. Ota huomioon nämä, kun oleskelet auringossa.

  1. Ihon voi polttaa myös ikkunan läpi. Autoreissullakin kannattaa siis suosia pitkiä hihoja tai aurinkovoidetta.
  2. Hiukset eivät välttämättä suojaa päänahkaa palamiselta, eikä lippis varjele herkkiä korvanlehtiä. Lierillinen hattu sekä korviin ja niskaan levitetty aurinkovoide ovat pään suojauksen tehokaksikko.
  3. Myös uidessa voi palaa. Etenkään etelän lomalla ei ole liioittelua uida t-paita yllä ja lierihattu päässä.
  4. Osa mielialalääkkeistä ja antibiooteista herkistää ihoa palamiselle. Kysy omien lääkkeittesi vaikutuksesta lääkäriltä tai apteekista.
  5. Joissakin hajuvesissä ja kosmeettisissa tuotteissa voi olla auringonvalolle herkistäviä aineita, kuten psoraleeneja, tervaa, myskiä, ambraa tai perunbalsamia. Tarkista siis tuoteselosteet ja jätä hajuvedet pois auringonoton ajaksi.

Asiantuntijana Anne Vuorenmaa, Allergia-, iho- ja astmaliitto. Lisää aiheesta Kodin Kuvalehdessä 10/2018.