Kiireinen valitsee lajin, joka ei katso paikkaa ja varusteita. "Kesäisin uin luonnonvesissä oman mökkisaaren ympäri", Anna kertoo.
Kiireinen valitsee lajin, joka ei katso paikkaa ja varusteita. "Kesäisin uin luonnonvesissä oman mökkisaaren ympäri", Anna kertoo.

Anna Aallolla ja Emma Koivistolla on monta hyvää syytä olla liikkumatta, mutta he eivät anna niiden estää itseään. 

Anna Aalto: "Juoksen, kun lapset ovat treeneissä"

"Tykkään juosta meren äärellä. Seuraan vuoden kiertokulkua ja sitä, miten sama maisema muuttuu. Lyhyen ajan sisällä voi nähdä sekä talven eri sävyt että vihreän räjähdyksen.

Työni on sen verran stressaavaa, että liikunta on tehokkaimpia keinoja päästää irti ja olla tuomatta töitä kotiin. Haluan tuulettaa ajatuksiani joka päivä.

Olen asianajaja. Hoidan liikejuridiikan toimeksiantoja, ja työni on projektiluontoista. Kun projekti on päällä, minulta edellytetään venymistä.

Toisaalta työni on sellaista, että voin melko itsenäisesti suunnitella aikatauluja. Jos haluan varata harrastukselle aikaa, työpäivää pystyy usein jatkamaan myöhemmin.

Ykköslajini on juoksu, jota voi harrastaa missä ja milloin vain. Ei tarvitse sitoutua kenenkään muun aikatauluihin. Tossut ja varusteet kulkevat kassissa, ja voin hyödyntää lyhyenkin ajan.

Olen juossut nuoresta asti. Lapsena kävin fillarilla mukana lenkeillä, kun isä treenasi maratonille. Perheellisenä ohjatut ryhmätunnit ovat jääneet täysin, koska niiden aikataulut eivät jousta.

Liikun neljä tai viisi kertaa viikossa töiden jälkeen ja viikonloppuisin. Totta kai se edellyttää sumplimista, mutta olen luonteeltani melko järjestelmällinen. Organisoin ja ennakoin, enkä vain ajaudu kaaoksesta toiseen. Kartoitan etukäteen viikon menemiset ja suunnittelen niin, että minulle jää aina väli liikkua.

Yritän juosta samalla, kun lapsilla on harrastuksia. Heille on tietysti tärkeää, että käyn myös katsomassa harjoituksia. Katson usein lopuksi vartin pelejä, joten ehdin juosta kolme varttia.

Alakouluikäiset lapseni osaavat olla hetken yksin, jos juoksen lyhyen lenkin. He myös tulevat mielellään mukaan pyörillä tai potkulaudoilla. Haluan opettaa heille, että liikunta on osa arkea.

Maailma on muuttunut sitten oman lapsuuteni. Harva käy enää edes ruokakaupassa ilman autoa. Jos joka paikkaan menee hissillä, bussilla ja autolla, ei ota kohta askeltakaan itse.

En halua tehdä lenkistä itselleni pakkoa. Vaikka liikkuminen on mieluisaa, se on vain harrastus. Jos tekemättömyys houkuttaa enemmän, pidän välipäivän.
Vaikeinta on motivoida itseä marraskuisella, ankealla kelillä. Silloin pitää olla lämpimiä ja kuivana pitäviä vaatteita. Tunnelman latistaa, jos jalat ovat sadan metrin jälkeen märät.

Itsensä voittamisen tunne on mahtava, jos jaksaa lähteä lenkille, vaikka on nihkeä olo tai huono keli.

Juuri ankeaan oloon liikkuminen auttaa. Puolikin tuntia riittää. Se on aika pieni uhraus.”


Emma on aikataulujen mestari. "Nykyään osaan jopa sanoa joskus ei, toisin kuin ennen."

Emma Koivisto: "Kirjoitan salipäivät kalenteriin"

"Sairaanhoitajaopintojen pääsykokeissa piti jatkaa lausetta, joka alkoi ”minä olen”. Kirjoitin ”äiti” ja romahdin henkisesti. Enkö ole mitään muuta?

On ollut ihanaa huomata, että olen muutakin. Olen selvästi tyytyväisempi itseeni kuin ennen.

Opiskelen sairaanhoitajaksi ja olen omaishoitaja esikoisellemme, jolla on immuunipuolustussairaus. Ymmärrän, että omaishoitajasta voi tuntua, ettei aikaa liikunnalle ole, mutta ei liikunta vie kuin pari kolme tuntia viikosta. Kun voin itse hyvin, jaksan lapsenkin tarpeita paremmin.

Aloitin liikunnan uudenvuodenlupauksena 1. tammikuuta 2012. Olin monta vuotta vain maannut. Minulla oli keskivaikea masennus, koska poikamme Olavi oli kuollut kaksivuotiaana akuuttiin maksan vajaatoimintaan. Olin työkyvytön, haamu itsestäni.

Otin vuosikortin salille. Ajattelin, että jos sitoudun vuodeksi, käyn siellä oikeasti. Ensimmäinen kuukausi oli vaikea, enkä meinannut löytää motivaatiota. Sitten laskin, minkä verran minun täytyy käydä siellä, jotta saan katetta kuukausimaksulle. Aloin käydä sen verran ja hurahdin.

Palkkasin personal trainerin, joka motivoi minua, kun jumahdin. Nyt opiskelen itsekin personal traineriksi, jotta voin auttaa muita.

Olen laihtunut melkein 35 kiloa.Käyn liikkumassa ainakin kolme kertaa viikossa ja lisäksi lasten kanssa. Lapset pyöräilevät, minä lenkkeilen.

Ensimmäisellä lenkillä ajattelin, että tuon lampun kohdalla alan kävellä. En kuitenkaan osannut luovuttaa. Nyt juoksen kahdeksan kilometriä, ja tuntuu, että voisin jatkaakin.

Kirjoitan sali- ja lenkkipäivät etukäteen kalenteriin. Iltavuoron sattuessa käyn lenkillä aamulla.

Keväällä olin viisi viikkoa päivät koulussa ja illat työharjoittelussa. Silloin ajattelin, ettei kalenterissani ole yhtään tyhjää. Aina oli silti päivä, jona koulu alkoi vasta kymmeneltä tai oli hyppytunti.

Teen myös vapaaehtoistyötä: olen Forssan MLL:n puheenjohtaja, kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö Leijonaemoissa, Munuais- ja maksaliitossa ja Kävyssä. Olen mukana vain sellaisessa, mistä nautin. Kun poikamme kuoli, sain itsekin apua.

Moni epäilee, ettei minulla jää aikaa lapsille, mutta jää sitä. Lenkin jälkeen fiilis on niin hyvä, että jaksan nostella lelutkin lattialta.

Liikkuessa olen vain itseni. Nyt minusta tuntuu, että olen ensin Emma ja sitten vasta jotain muuta. Se Emma on energinen onnistuja, joka tulee toimeen itsensä kanssa.”

Kasviksia kannattaa opetella syömään satokauden mukaan – maukasta ja edullista!
Kasviksia kannattaa opetella syömään satokauden mukaan – maukasta ja edullista!

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin mielestä kasvisten tärkeyttä ei ole vielä ymmärretty. ”Kasvisten syömisestä pitäisi ravintokeskusteluissa puhua paljon enemmän, sokereista ja rasvoista vähemmän.”

Ovathan ne terveellisiä ja ovathan ne kevyitä, ne kasvikset. Se tiedetään, mutta harva ymmärtää, miten tärkeitä kasvikset ovat.

”Kasvisten syömisestä pitäisi ravintokeskusteluissa puhua paljon enemmän, sokereista ja rasvoista vähemmän. Toisaalta ei mikään ihme, että ihmiset eivät tiedä kasvisten tärkeyttä. Vasta uusimmissa ruokapyramideissa kasvikset ovat tippuneet pyramidin juurelle, sinne eniten syötäviin ruokiin”, Borg sanoo.

Kasviksista saa tietysti vitamiineja, ja kasvikset täyttävät vatsaa mutta ovat kevyitä. Se tärkein juju on kuitenkin kasvisten sisältämistä antioksidanteissa.

”Monet eivät tiedä, että kasvisten syömisellä on selkeä yhteys mielialaan.”

”Antioksidanteilla on akuutteja hyvinvointivaikutuksia. Koska antioksidantit kärsivät kaikesta prosessoinnista, niitä ei saa pillereistä. Ainoa tapa saada antioksidantteja on syödä paljon vihanneksia, marjoja ja hedelmiä.”

”Ainoa tapa saada antioksidantteja on syödä paljon vihanneksia, marjoja ja hedelmiä.”

”Monet eivät tiedä, että kasvisten syömisellä on selkeä yhteys mielialaan. Uusi tutkimusnäyttö osoittaa, että riittävä kasvisten syönti vähentää ahdistusta. Kasvisten syömisen tärkeyden rinnalla sokerin syönti tai lisäainepuheet ovat aika lailla pieni asia.”

Univaje ja stressi sekoittavat nälän

Hyvä syöminen käy vaikeammaksi, kun stressiä on liikaa ja unta liian vähän.

”Univaje lisää nälkää, koska se sekoittaa nälkähormonien toimintaa. Uni on monen syömistään miettivän sokea piste, sen merkitystä ei ymmärretä”, Patrik Borg sanoo.

”Mikä hirveä määrä syyllisyyttä asiasta, jonka pitäisi tuoda hyvää vointia ja mieltä.”

”Myös stressi vaikuttaa ihmisen hormonitoimintaan ja sekoittaa siksi elimistön nälkämekanismia. Se voi vaikuttaa eri tavoin: Niin, että ruoka ei maistu esimerkiksi aamuisin, jolloin juuri pitäisi maistua. Tai sitten elimistö kaipaa esimerkiksi rasvaisempaa ruokaa tai jotakin muuta kaukana kasviksista.”

Lisää stressiä aiheuttaa myös syöminen itse. Borg kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan naisista noin puolet ja miehistäkin joka neljäs kokee syömisestä syyllisyyttä viikoittain tai päivittäin.

”Mikä hirveä määrä syyllisyyttä asiasta, jonka pitäisi tuoda hyvää vointia ja mieltä. Moni ajattelee, että hyvin syöminen vaatii valtavasti itsekuria ja kieltäytymistä. Ei vaadi. Terveellinen syöminen on taito, jonka voi oppia. Kun perusta on kunnossa, yksittäisistä epäterveellisistäkään herkuista ei ole syytä tuntea muuta kuin iloa.”

Auts. Nyt pois auringosta!
Auts. Nyt pois auringosta!

Joskus iho pääsee palamaan kaikista varotoimista huolimatta. Olo helpottuu eivätkä vammat ainakaan pahene, kun teet nämä kuusi asiaa.

  1. Kääri märkä pyyhe palaneen ihon ympärille tai käy viileässä suihkussa. Se helpottaa kirvelyä.
  2. Rauhoita iho perusvoiteella tai kortisonivoiteella.
  3. Ota kipuun ja huonoon oloon tulehduskipulääkettä.
  4. Juo runsaasti vettä.
  5. Mene uudestaan aurinkoon vasta, kun iho on kunnolla parantunut eli noin viiden päivän päästä.
  6. Suojele palaneita kohtia auringolta erityisen hyvin. Ne palavat herkästi uudelleen.

Asiantuntijana Anne Vuorenmaa, Allergia-, iho- ja astmaliitto. Lisää aiheesta Kodin Kuvalehdessä 10/2018.

Lue myös: